Kesät ja talvet tulivat ja menivät, ja Mary-'Gustan syntymäpäivät tulivat ja menivät niiden mukana. Hän tuli pitemmäksi ja naisellisemmaksikin. Hänen paikkansa apulais-emännöitsijänä tunnustettiin nyt ja Isaiahkin neuvotteli hänen kanssaan talousasioista. Ja mitä hänen enoihinsa tulee, johti hän heitä, kysyttiinpä häneltä neuvoa tahi ei. He pääsivät nyt noiden hylättyjen nukkien paikalle: Mary oli jo liian vanha leikkimään nukilla, mutta Davidia hän kyllä kasvatti ja helli yhtä paljon kuin ennenkin. Jos Zoeth-eno vilustui, vaati hän häntä pukeutumaan lämpimästi, ja hän piti myöskin huolta siitä, että nuo lämpimät vaatteet olivat käsillä tarvittaessa. Jos hän taasen huomasi, että Shad-enolla oli rikkinäiset sukat, torui hän enoaan lempeästi ja toi hänelle heti puhtaat ja ehyet sijaan. Hän valitsi heille puvut ja vaati, että heidän kenkänsä kiilloitettiin sunnuntaisin. Hän auttoi heitä kaupassa ja joskus voi tapahtua, että he voivat poistua kaupasta yhdessä tarvitsematta turvautua Annabelin apuun. Alussa vastustivat toverukset, erittäinkin kapteeni Shadrach, tuota ylivalvontaa ja sekautumista, mutta Mary-'Gusta ajoi hienotunteisesti ja valtioviisaasti kaikki aikeensa läpi, ja jonkun ajan kuluttua lakkasi kapteeni vastustamasta ja mukautui tuohon välttämättömään melkeinpä mielellään.

»Aivan hyödytöntä, Zoeth», hän sanoi muutamassa tilaisuudessa, »olen puhunut puhumasta päästyänikin, mutta siitä huolimatta käytän kumminkin kaulahuivia. Sanoin hänelle, että se on liian hyvä jokapäiväiseen käytäntöön, ja huomautin, että olen hankkinut sen sunnuntaipäiviä varten, mutta nyt ei ole mikään sunnuntai, ja kumminkin on se kaulassani. Hän sanoi tätä kauniiksi, mutta tuota toista rumaksi, sanoen nyplänneensä tämän minulle, enkähän muistakaan, mitä kaikkea hän puhui. Asiat näyttävät nyt olevan sillä kannalla, etten saa enää hallita omaa kaulaanikaan.»

»Kaunis se onkin», huomautti Zoeth, »ja hän on nyplännyt sen sinulle. Huomasin, ettet estänyt häntä sitomasta sitä kaulaasi, vaikka vaikeroitkin, ettet halua käyttää sitä.»

Shadrach huokaisi. »Kun ajatellaan», vaikeroi hän, »että kapteeni Shad Gould, mies, joka on komennellut sellaista suurta matruusilaumaa, joutuu lopulta tuollaisen tyttö-heilakan komennettavaksi, ei sitä koira vieköön voi oikein uskoa. Mikään ei voi olla nolompaa.»

Zoeth hymyili. »Ah, ole vain tyytyväinen, Shadrach», sanoi hän. »Voit tuon komennon alaisena yhtä mainiosti kuin kaikki muutkin tuntemani henkilöt. Tiedät vallan hyvin, ettei mikään tuntunut sinusta mieluisemmalta kuin se, että hän sitoi tuon huivin kaulaasi. Irvistelit kuin kissa koko ajan.»

»Enpähän. Yskin, vaan en irvistellyt. Et osaa erottaa rykimistä irvistyksestä.»

Zoeth muutti nyt puheenaihetta. »Kaulahuivisi on hyvin kaunis», hän selitti. »Tässä kaupungissa ei ole muita kuin ehkä Philander Bearsen vaimo, joka osaa nyplätä paremmin kuin Mary.»

Shadrach tuhautti nenäänsä. »Mitä sinä nyt puhutkaan?» hän tiuskaisi. »Että Bearse ei tule milloinkaan näkemään sitä päivää, jolloin hän voi nyplätä näin. Eikä hän kykene tekemään muutakaan paremmin. Ajattele vain, miten makeiskauppamme on edistynyt sen jälkeen kuin Mary-'Gusta järjesti näytelaatikon uudestaan. Sinusta oli entinen tapa kyllin hyvä ja mielestäsi tuntui muutos joutavalta, mutta hän muutti sen kumminkin ja nyt olemme myyneet kolme kertaa enemmän makeisia kuin ennen.»

Zoeth hymyili yhä sydämellisemmin. »Muistelen sinun puhuneen paljon tuosta näytelaatikosta», hän huomautti. »Annoit minulle vihjauksen, että sallisin hänen järjestää sen. Annabel käväisi täällä eräänä päivänä ja sanoi ihmisten kummastelevan, että sallimme kolmentoistavuotiaan tytön hoitaa kauppaamme.»

»Vai sanoi hän niin. Hän on kateellinen ja puhui sen mukaan. Ja ajattele, että juuri hän sanoi sen. Tuo Annabel on paljasta messinkiä, kuten laivan kiikarikin. Tulimmainen sentään, olen ylpeä tuosta näytelaatikosta samoin kuin Mary-'Gustastakin. Hän ei erehdy milloinkaan, en ainakaan muista, että hän olisi erehtynyt.»

»En minäkään, en kaulahuiveissakaan. Kas niin, Shadrach, tunnen sinut. Puhut nöyryytyksestä ja sellaisesta, mutta olet yhtä hullautunut Mary-'Gustaan kuin, kuin —»

»Kuin sinäkin, Zoeth. Ehkä olenkin. Kun hän ensin eksyi luoksemme, kuten sinä ehkä sanoisit, oli tapanani ihmetellä, miten me tulisimme toimeen hänen kanssaan, mutta nyt ihmettelen, miten me ennen voimme tulla toimeen hänettä. Jos hänet nyt vietäisiin pois luotamme, en ymmärrä —»

»Ssh, Shadrach, älä nyt viitsi puhua sellaista.»

Mary-'Gusta edistyi koulussa hyvin. Neljäntoistavuotiaana hän pääsi alkeiskoulusta ja syksyllä hänen piti mennä jatko-opistoon. Hänen toverinsa pitivät hänestä, vaikka hän ei milloinkaan hakenutkaan heidän ystävyyttään.

Huviretkillä ja kirkollisissa juhlissa oli hänellä aina pieni seurue ympärillään, ja tuon seurueen muodostivat pääasiallisesti South Harnissin pojat. Mutta Mary-'Gusta, vaikka hän pitikin paljon pojista ja tytöistä, ei näyttänyt milloinkaan pitävän enemmän toisesta kuin toisestakaan, ja hän työskenteli siksi ahkerasti taloudessa ja kaupassa, ettei hänellä ollut aikaa seurustella paljonkaan nuorten ystäviensä kanssa. Hän sanoi niiden seuraa ikävystyttäväksi. Hän nauroi sellaiselle, että hänellä olisi joku erikoinen poikaystävä, kuten muutamilla hänen ikäisillään tytöillä, jotka olivat samalla luokalla kuin hänkin, ja joiden mielestä sellainen oli välttämätön heidän ikäisilleen neitosille. Hänellä oli enonsa ja Isaiah, joista hänen oli pidettävä huolta, ja poikaystävät olivat hänen mielestään naurettavia ja puheleminen niistä, kuten nuo tytöt tekivät, oli vieläkin naurettavampaa.

Seuraava kesä — kesä ennen Mary-'Gustan viidennettätoista syntymäpäivää — oli vilkkaampi South Harnississa kuin milloinkaan ennen. Sen myöhemmän loistokauden, jolloin siitä muodostui kuuluisa kylpylä, ensimmäiset merkit alkoivat jo näkyä. Uusia huviloita oli rakennettu Bostonin, New Yorkin ja Chicagon raharuhtinaille, ja puhuttiin myös uusista hotelleista. Oli myös liikkeellä huhuja uusista kaupoista, mutta toverukset olivat taipuvaisia uskomaan, että ne olivat vain paljaita huhuja, ja suhtautuivat niihin senvuoksi tyynesti. Kauppa oli tavattoman vilkasta ja Mary-'Gustan myyjättärenä olo häiritsi kovasti hänen apulais-emännöitsijän velvollisuuksiaan.

Muutamana kauniina ja kirkkaana heinäkuun aamuna hän tuli kauppaan varhain senvuoksi, että toverukset voisivat mennä kotiin syömään aamiaista. He menivätkin ja Mary-'Gusta alkoi levitellä tahmeita kärpäspapereita myymäpöydälle ja muihin samanlaisiin paikkoihin. Kärpäset ovat suureksi vaivaksi South Harnissin asukkaille keskikesällä, ja erittäinkin kapteeni Shad inhosi niitä. Juuri kun hän sai viimeisen paperin sijoitetuksi, tulivat muudan nuorukainen ja nuori tyttö kauppaan. Mary-'Gusta tunsi heidät molemmat. Tyttö oli erään varakkaan kesävieraan, herra Keithin Chicagosta, seitsentoistavuotias tytär. Keitheillä oli hieno huvila kaupungin toisessa päässä olevalla jyrkällä kalliorannalla. Hänen seurassaan oleva nuorukainen oli tytön veljen ylioppilastoveri, kuten kerrottiin. Hänellä oli hyvin tavallinen sukunimi, Smith, mutta hänen ristimänimensä oli Crawford ja hän oli kotoisin jostakin kaukaa Lännestä. Hän oli kookas ja kaunis, ja Bostonin lehdet kertoivat, että hän oli Harvardin yliopiston jalkapallojoukkueen parhaimpia pelaajia. Urheilulehdet kirjoittivat ja ennustivat, että hän seuraavana vuonna tulee olemaan aivan ylivoimainen. Useimmat Mary-'Gustan tyttöystävät ja tuttavat arvioivat hänet aivan erinomaiseksi ja kadehtivat Edna Keithiä.

Tänä aamuna olivat sekä hän että Keithin tyttö pukeutuneet hienoimpiin kesäpukuihinsa. Nuoren Smithin valkoiset flanellihousut olivat huolellisesti silitetyt taitteelle, hänen sininen sarssikangasnuttunsa oli aivan rypytön, hänen kaulahuivinsa ja sukkansa olivat moitteettomat ja hänen lakkinsa oli sellaista kuosia, että South Harnissin nuorukaiset tulisivat luonnollisesti käyttämään sellaisia seuraavana kesänä, vaan ei nyt. Katsottuna noin kokonaisuudessaan, kuten kapteeni Shadrach olisi sanonut, oli Crawford Smith puhdas ja kaunis ilmestys, jonka hän epäilemättä tiesikin, koska hän oli vain kahdeksantoistavuotias.

Mary-'Gusta kuuli, että hän ja Keithin tyttö olivat muiden valitsemina tulleet ostamaan muutamia tarpeita, ostereita ja altteekakkuja, suunniteltua Setuckit Point'ille tehtävää huviretkeä varten. Ednan veli, Sam Keith, ja muut huviretkeilijät olivat menneet Jabez Hedgesin asuntoon, koska Jabez oli luvannut antaa heille sieltä simpukat ja muut tarvittavat välineet. Sitten kuin Edna toverineen oli toimittanut ostoksensa Hamilton ja Kumppanilla, oli heidän määrä tavata muut simpukankauppiaan luona. Sitten piti koko joukon mennä laivasillalle ja sieltä purjeveneeseen.

Neiti Edna, joka oli hyvin puhelias, kertoi tämän kaiken Mary-'Gustalle heti. Sitten hän ilmoitti myöskin, että heillä on tulinen kiire.

»Sanoimme Samille ja muille, että tulemme simpukankauppiaan luo kymmenen minuutin kuluttua», hän sanoi, »ja ellemme joudu sinne ajoissa, suuttuu Sam kovasti. Hänestä on odottaminen kaikista ikävintä ja me olemme jo viipyneet liian kauan. Tämä on kaikki sinun syytäsi, Crawford. Miksi jäitkään kuuntelemaan tuon hedelmäinmyyjän puheita, vaikka kielsin?»

Hedelmäinmyyjällä tarkoitti hän herra Gaius Smallia, joka piti omasta äänestään, vaikka hän änkyttikin. Kahdentoista appelsiinin myynnistä sai Gaius pitkän esitelmän aiheen — »neljäkymmentä venyttelyä ja kymmenen änkytystä jokaiselle appelsiinille», kuten kapteeni Shad olisi sanonut.

»Sanoinhan sinulle jo, ettet saa päästää häntä alkuun», jatkoi neiti Keith hellästi. »Hän puhuu iankaikkisesti, jos hän vain saa tilaisuuden. Mutta sinä et kumminkaan totellut. Kysyit häneltä, onko hänellä varastossa granaattiomenia ja leipäpuun hedelmiä. Hullutusta! Olen varma, ettei hän tiedä, mikä granaattiomena onkaan. Olit niin vakava ja hän oli niin naurettava. Luulin jo kuolevani. Olet lystillisin olento maailmassa, Crawford Smith! En tiedä oikein, mitä sinulle tekisin.»

Oli selvää, etteivät hänen mielipiteensä nuoresta Smithistä eronneet ollenkaan muiden hänen ikäistensä tyttöjen katsantokannasta. Crawford itsekin näytti olevan melko selvillä noista mielipiteistä. Kun ihminen kahdeksantoistavuotiaana nostetaan jalustalle kunnioitettavaksi ja kun hänen huonointakin pilaansa pidetään järjen mestarinäytteenä, joutuu epäjumalankuva vaaraan ja valloitetun aseman hallussapidon aiheuttamat ponnistukset voivat aiheuttaa luhistumisen. Crawford ei ollut kuin kahdeksantoistavuotias melko hyvä poika, mutta häntä oli kunnioitettu jo melkoisesti. Hän oli aivan yhtä herkkätunteinen kuin muutkin hänen ikäisensä nuorukaiset, millä toteamisella tarkoitamme juuri sanomaamme emmekä muuta.

»No niin», hän sanoi tyytyväisesti hymyillen, »opimme joka tapauksessa, miten sana granaattiomena on lausuttava. Aluksi on äännähdeltävä jotensakin kuin koiraa houkuteltaessa ja sitten lopetettava röhkinällä kuin sika. Minun olisi pitänyt kysyä häneltä persikoita, jolloin hän luultavasti olisi ruvennut sähisemään kuin kissa.»

Sitten kuin neiti Keith oli toipunut naurunpuuskastaan, selitti hän, että Crawford aivan tappaa hänet.

»Mutta meidän on kiiruhdettava», sanoi hän. »Tarkoitan todella, mitä sanon. Crawford, osta nyt nuo tavarat, silla minä en voi muuta kuin muistella tuota hedelmienmyyjää ja nauraa.»

Hän jäi ovelle ja nuorukainen tuli myymäpöydän luo. Hän tarkasteli huvitettuna kauppaa, jossa olevat tavarat eivät Mary-'Gustan alituisesti uusiutuvien siistimisien vuoksi enää olleet sellaisessa epäjärjestyksessä kuin silloin, jolloin toverukset ainoastaan olivat niistä vastuussa, mutta niiden monenlaisuus oli vieläkin hyvin huomattava.

»Hm», huomautti Crawford, »olen unohtanut, mitä meidän piti ostaa, mutta vaikka se nyt olisi ollut mitä tahansa, voidaan se varmasti löytää täältä. Millainen suurenmoinen varasto! Esitä minut omistajattarelle, Edna.»

Edna nauraa hihitti.

»Hän ei ole mikään omistajatar», hän sanoi, »vaan apulainen. Hänen nimensä on — olen unhottanut nimenne, kultaseni. Sanokaa se meille.»

»Mary Lathrop», vastasi Mary-'Gusta lyhyesti. Hän ei pitänyt, että häntä sanottiin kultaseksi, ja vielä vähemmän hän piti tuosta suojelevasta tavasta, millä se lausuttiin. Edna Keith oli kyllä vanhempi kuin hän, mutta ei kumminkaan tarpeeksi vanha voidakseen kohdella suojelevasti muita.

»Ah niin, niinhän se olikin», sanoi tuo nuori neiti. »Mutta ihmisethän nimittävät teitä tavallisesti jotenkin muuten, jotenkin hullunkurisesti — ah, nyt sen jo muistankin — Mary-'Gustaksi, eikö niin? Tiesin, että se kuulostaa hullunkuriselta. Mary-'Gusta, tämä on herra Smith. Hän haluaa ostaa jotakin, ja hänellä on hirveän kiire.»

»Olen lumottu, Mary-'Gusta», sanoi Smith, mutta Mary-'Gusta ei ainakaan näyttänyt lumotulta. Hän kysyi vain, mitä nuorukainen haluaa.

»Kunpa sen nyt muistaisin», sanoi tuo nuori herrasmies iloisesti. »Muistaakseni meillä oli ne kirjoitettuina muistiin, eikö ollutkin, Edna? Luettelo on sinulla, luullakseni.»

Edna kaivoi luettelon, muutaman töhrityn kirjekuoren, esille. Crawford tarkasteli sitä.

»Samin käsiala ei näytä juuri painetultakaan», hän huomautti, »mutta luullakseni voin kumminkin arvata sanat. No niin, tässä on ensiksikin naula voita. Missä tämän kaupan voi-osasto on, Edna?»

Edna selitti uuden naurunpuuskan jälkeen, ettei hän tiennyt.

»Epäilemättä neiti Mary-Jane tietää», jatkoi hänen toverinsa. »Tietysti hän tietää. Se näyttää olevan tuolla tuon öljytakin takana. Siirtäkää takkia ja avatkaa ovi, niin siellä on jäälaatikko voineen. Kääryt ovat sieviä, kiinteitä ja mukavia. Naula vain, Elizabeth Eliza. Kiitoksia.»

»Hänen nimensä ei ole Elizabeth Eliza», tiuskaisi neiti Keith. »Eikö hän ole hirveä, Mary-'Gusta? Älkää vain suuttuko hänelle.»

»En minä suutukaan», sanoi Mary-'Gusta nopeasti. »Mitä muuta haluatte?»

Crawford katsoi luetteloon. »Seuraava laji näyttää olevan», hän sanoi, »jonkunlaista liikkiötä. Punastun lausuessani sen nimen, mutta minun kai on pakko. Pippuroitua liikkiötä. Onko teillä sellaista liikkiötä, Mary-'Gusta?»

Mary-'Gusta otti liikkiölaatikon hyllyltä. Crawford pudisti päätään.

»Kun ajattelen, että noin nuori tuntee tuollaisenkin liikkiön niin hyvin, niin minua aivan hirvittää», hän sanoi. »Hän ei kuitenkaan lausu sen nimeä. Otaksukaamme kumminkin, että olisin kysynyt, millaista liikkiötä teillä on, niin mitä olisitte silloin vastannut?»

Mutta Mary-'Gusta ei vastannut mitään. Hän oli hyvin vihoissaan, mutta hän oli päättänyt, ettei hän näytä sitä kiusaajalleen.

»Olette harvapuheinen nuori nainen», totesi herra Smith. »Seuraava näyttää olevan kuusi purkkia altteekakkua. Missä sellainen osasto on, Mary-Jane?»

Mary-'Gusta epäröi. Altteekakkupurkit olivat myymäpöydän alla olevalla hyllyllä makeislaatikon alla. Mutta sivuhuoneessa oli avaamaton laatikko tuoretta sellaista, jota oli juuri saapunut Bostonista tukkukauppiaalta. Zoeth-eno oli sanonut pelkäävänsä, että nuo myymäpöydän alla olevat ovat jo vanhentuneet.

Neiti Keith hermostui. »Voi, kultaseni», hän huudahti, »tämä käy niin hitaasti. Tiedän, ettei Sam eivätkä muutkaan rupea odottamaan meitä enää pitempää aikaa.»

Hänen toverinsa vihelsi. »Onko tuo sana 'kiire' South Harnissinkin sanakirjassa, Edna?» hän kysyi. »Mitä luulette, Mary-Jane?»

Mary-'Gusta oli kumminkin päättänyt, ettei hän kiiruhda. Tuo ylimielinen nuorukainen halusi että hän joutuisi, ja siinä oli jo tarpeeksi viivyttelemisen aihetta.

Nuori Smith huokaisi alistuvaisesti: »Edna», hän sanoi, »ehdotan, että istuudumme. Tuota sanaa ei löydy sanakirjasta.»

Kaupassa ei ollut muuta kuin yksi tuoli, lukuunottamatta myymäpöydän takana olevia. Neiti Keith istuutui siihen huudahtaen kärsimättömyydestä. Crawford Smith, joka vihelsi surullista valitusvirttä, maleksi myymäpöydän päähän ja istuutui muutamalle naulalaatikolle.

Mary-'Gustakin huudahti. On hyvä katsoa aina ennen eteensä kuin hyppää ja joskus voi olla terveellistä tehdä se ennen istuutumistakin. Tuossa laatikon kannella oli arkki tuota tuoretta tahmeaa kärpäspaperia. Ennenkuin Mary-'Gusta ennätti varoittaa ja vaikka hän olisi halunnutkin sen tehdä, joutuivat tuon nuoren herrasmiehen pilkuttomat valkoiset flanellihousut ja kärpäspaperi kosketuksiin keskenään, läheiseen ja tarttuvaan kosketukseen.

Mary-'Gusta peitti suunsa kädellään. Crawford katsoi häneen, huomasi hänen katseensa suunnan ja silmäsi sitten itsekin siihen suuntaan. Hänen vihellyksensä loppui muutaman säkeen keskelle ja hänen kasvonsa muuttuivat heti samanvärisiksi kuin hänen sukkansa ja huivinsakin olivat, nimittäin karmosiinin punaisiksi, joka on hänen yliopistonsa valittu väri.

Istuessaan oven vieressä ei neiti Keith voinut nähdä myymäpöydän päähän. Hän ei siis aavistanutkaan noille valkoisille flanellihousuille tapahtunutta onnettomuutta. Mutta Mary-'Gusta sekä näki että tiesi sen ja hän huomasi myöskin, että herra Smithkin tiesi.

»Ah, kultaseni», huudahti Edna kärsimättömästi. »Olemme nyt hirveästi myöhästyneet. Emme pääse sinne mitenkään ajoissa. Sam ei odota meitä enää, tiedän sen varmasti. Missä nuo altteekakut nyt ovatkaan? Ettekö voi kiiruhtaa, Mary-'Gusta?»

Mary-'Gustan silmät säteilivät ja hänen liikkeensä olivat hirveästi harkittuja. Hän otti pöydän alta laatikollisen noita altteekakkuja.

»Täällä on muutamia purkillisia», hän sanoi, »mutta pelkään, että ne ovat vanhentuneita. Tuoreet, joita juuri äsken saapui, ovat muutamassa laatikossa tuolla varastohuoneessa. Tuota laatikkoa ei ole kumminkaan vielä avattu. Jos teillä on aikaa odottaa, avaan sen.»

Nuori Smith ei sanonut mitään, mutta neiti Keith puhui sitä enemmän.

»Emme tietystikään voi odottaa», hän sanoi. »Olen varma, että nuokin kyllä kelpaavat, eivätkö kelpaakin, Crawford?»

Mutta Crawford ei vastannut nytkään. Mary-'Gusta, jota huvitti tilanteen muuttuminen yhtä paljon kuin sen alku oli häntä suututtanut, ehdotti nyt jotakin.

»Olkaa nyt hyvä ja tulkaa katsomaan näitä», sanoi hän pahansuovan vakavasti laatikolla istuvalle nuorelle herrasmiehelle, »niin voitte ehkä sanoa, ovatko nämä tarpeeksi tuoreita.»

Mutta tuo nuori herrasmies ei noussut. Hänen kasvonsa säilyttivät kirkkaan värinsä ja hänen huulensa liikkuivat, mutta hänen vastauksensa ei ollut niin kova, että se olisi kuulunut. Hänen iässään tuntuu pelko näyttää naurettavalta, erittäinkin nuoren ja viehättävän naisen seurassa, kamalammalta kuin mikään muu. Eikä Edna Keith ollut ainoa tyttö huviretkeläisten joukossa, vaan siellä oli muitakin. Edna kertoisi varmasti kaiken heille. Crawford Smith odotti hirveätä päivää, oikeata vastusten ja nöyryytyksien päivää, jonka kuluessa hän oli oleva naurunaiheena voimatta itse ottaa nauruun osaa. Ja Sam Keith, joka oli kiinnittänyt muiden huomion hänen pulskaan ulkomuotoonsa, rupeaisi varmaankin ivailemaan — ei ainoastaan täällä South Harnississa, vaan muuallakin — Cambridgessä esimerkiksi. Joku vanhempi mies olisi vain noussut, naurahtanut, vaikka häntä ei olisikaan naurattanut, ja lausunut mielipiteensä kärpäspaperista. Mutta Crawford ei ollut vielä mies, vaan ylimenoiässä oleva nuorukainen, poika, joka suuresti toivoi, että muut pitäisivät häntä miehenä. Hän istuikin senvuoksi, kunnes nouseminen oli jo myöhäistä, jolloin hän toivoi, että hän olisi heti noussut.

»No Herra siunatkoon», huudahti nyt hermostunut neiti Keith, »miksi et nouse katsomaan niitä, Crawford? Mitä sinä oikeastaan odotat?»

Kannattaen altteekakkulaatikkoa käsillään katseli Mary-'Gusta naulalaatikolla istuvaa nuorukaista. Heidän katseensa sattuivat yhteen, ja Crawfordin silmien ilme oli niin sanomattoman surkea, että Mary-'Gusta heltyi. Hänen tyydytetty kostontunteensa muuttui melkein sääliksi. Hän oli itsekin joutunut naurunalaiseksi monta kertaa nuoressa elämässään ja hän muisti, miltä sellainen tuntuu. Kuten jo ennenkin on mainittu tässä kertomuksessa, oli Mary-'Gusta ikäisekseen hyvin kehittynyt.

Hän mietti hetkisen ja työnsi sitten laatikon takaisin myymäpöydän alle.

»Luullakseni on parasta, etten myy näitä teille kumminkaan», sanoi hän päättäväisesti. »Zoeth-eno sanoi niitä vanhentuneiksi. Aukaisen tuon varastohuoneessa olevan laatikon.»

Edna polki jalkaansa.

»Emme voi odottaa sitä», selitti hän. »Meidän on lähdettävä niittä, luullakseni. Ah, ja he luottivat meihin saadakseen ne. Tämä on nyt vasta noloa. Nyt emme voi valmistaa tuota herkkua ollenkaan, ja se olisi kumminkin ollut niin hauskaa.»

Mary-'Gusta katsoi vielä kerran laatikolla istujaan.

»Juolahti mieleeni», hän sanoi hitaasti, »ettei teidän molempien tarvitse odottaa, ellette halua. Ehkä neiti Keith voi mennä kertomaan muille ja herra Smithhän voi odottaa, kunnes saan laatikon auki. Sitten hän voi tulla luoksenne laiturille.»

Edna epäröi. »Menenkö, Crawford?» hän kysyi.

Hänen toverinsa ei kumminkaan epäröinyt vastatessaan: »Mielestäni on parasta, että lähdet, Edna. En luullakseni viivy täällä enää pitkääkään aikaa.»

Neiti Keith kiiruhti pois, ja Mary-'Gusta kiinnitti huomionsa jälleen jäljelle jääneeseen vieraaseensa.

»Voitte nousta nyt», hän sanoi. »Siitä jää kumminkin hieman jäljelle kaikissa tapauksissa ja jos kiiruhdatte, ennätätte kyllä rientää kotiin vaihtamaan vaatteitanne.»

Crawford oli selvästi hyvin hämmästynyt eikä hänen hämmennyksensä vähentynyt vieläkään, mutta hän nousi kumminkin.

»Silloin — te tiesitte sen?» hän änkytti.

»Tietysti minä tiesin, sillä näinhän teidän istuvan sille. Jos olisin tiennyt, mitä aioitte tehdä, olisin varoittanut teitä, mutta te teitte sen niin nopeasti, etten ennättänyt. Repikää nyt pois niin paljon kuin suinkin.»

Nuorukainen totteli määräystä. »Jääkö siitä paljonkin näkyviin?» hän kysyi. »En voi nähdä. Onko sitä siellä vielä paljonkin?»

Mary-'Gusta hymyili, koska herra Smithin väänteleminen oli yhtä kiihkeää kuin hyödytöntäkin. »Kyllä sitä siellä vielä on tarpeeksi», hän sanoi vaatimattomasti. »Tässä on ostamanne tavarat. Poistukaa nyt takaovesta ja sitten eteenpäin kenttien poikki. Lyhin tie kotiinne vie niiden kautta.»

Herra Smith otti eri ostoksensa, joihin nyt kuului altteekakkua kuusi purkillista, jotka Mary-'Gusta kaivoi esille myymäpöydän alta. »Muistaakseni sanoitte näitä vanhentuneiksi», huomautti herra Smith ihmetellen.

»Sanoin, ettei se ole aivan tuoretta, vaan kyllä se sentään on tarpeeksi tuoretta aikomaanne tarkoitukseen. Sanoin sen vain senvuoksi, ettei tuo Keithin tyttö jäisi odottamaan. Otaksuin, että tekin halusitte samaa.»

»Niin halusinkin, koira vieköön! Senkövuoksi te vain sanoittekin, että haluatte avata tuon toisen laatikon? Teitte sen siis auttaaksenne minua?»

»Niin. Älkää nyt enää viivytelkö pitempää aikaa. Teidän on juostava, kuuletteko? Poistukaa taka-ovesta.»

Crawford meni varastohuoneen ovelle, mutta pysähtyi sinne.

»Kuulkaahan», hän sanoi lämpimästi, »olette menetellyt nyt hyvin kauniisti, tiedätte kai sen? Ja teitte tämän huolimatta siitä, että laskin leikkiä kustannuksellanne tullessani tänne. Luullakseni käyttäydyin kuin mikäkin keltanokka, vai mitä?»

»Kyllä.»

»Sen arvasinkin. Luulin teitä tavalliseksi maalaistytöksi, mutta nyt sanon, ettei kunnollisempaa tyttöä ole olemassakaan. Teidän sijassanne olisin käyttäytynyt toisin. Teillä oli siihen tilaisuus ja minulle olisi tapahtunut vain oikein, jos olisin saanut kärsiä ylimielisyyteni vuoksi. Pyydän teiltä anteeksi. Teissä ei ole mitään vikaa. Olen hirveästi pahoillani, että olin sellainen pölkkypää.» Anteeksipyyntö oli rehellinen ja kunniallinen, koska se sisälsi tunnustuksen. Mary-'Gusta oli tyytyväinen, mutta hän ei näyttänyt sitä. Herra Smith oli vedonnut häneen kuin lapseen, eikä hän pitänyt siitä.

»Ellette kiiruhda — ei, ellette juokse kuin mieletön», hän sanoi, »ette ennätä mennä kotiinne muuttamaan pukuanne ettekä ennätä muiden luokse veneelle. Ja sitten voi sattua, että joku muukin saa teidät vielä nähdä. Teidän on nyt parasta lähteä.»

Ja nuorukainen poistui viivyttelemättä enää. Kun Mary-'Gusta katsoi taka-ovelta, näki hän herra Smithin juoksevan ketojen poikki Keithin huvilaa kohti. Hän ei puhunut enoilleen mitään koko tapauksesta heidän palattuaan kauppaan. Hänestä tuntui se kyllä naurettavalta, mutta hän tiesi Crawford Smithin olevan toista mieltä, ja oli myöskin varma, ettei salaisuuden ilmitulo tuntunut herra Smithistä ollenkaan suotavalta.

Seuraavan iltapäivän kuluessa saivat Hamilton ja Kumppanin omistajat ottaa vastaan vieraan kaupassaan. Shadrach kertoi sitten illalla tuosta vierailusta Mary-'Gustalle.

»Tuo nuori Smith, joka on vieraisilla Keithien luona, käväisi kaupassa tänään», sanoi kapteeni. »Hän ei halunnut ostaa mitään, vaan sanoi tulleensa sinne vain sattumalta. Hän kysyi sinua. En tiennyt hänen tuntevan sinua, Mary-'Gusta.»

Mary-'Gusta, joka tyhjensi reippaasti illallispöytää, vastasi kääntämättä päätään. »Hän ja Edna Keith kävivät meillä ostoksilla eilen.»

»Hän sanoi sen. Hän käski minua kertomaan sinulle, että kaikki on hyvin ja että hänellä oli hyvin hauskaa huviretkellä. Hän näytti luulevan sinua hyvin reippaaksi tytöksi. Tiesimme sen jo tietysti entuudestaan, mutta hän teki kumminkin kauniisti sanoessaan niin. Hän matkustaa täältä huomenna aamujunassa jonnekin länteen, Nevadaan, jossa hän asuu isänsä kanssa. Hän kertoi meille, että hänen äitinsä on kuollut. On kai ikävää elää niin kaukana suolaisen veden rannoilta. Minä en ainakaan kestäisi sitä, tiedän sen. Tuossa nuorukaisessa oli jotakin muutakin kummallista. Minusta ja Zoethista tuntuivat nimittäin hänen kasvonsa hyvin tutuilta. Meistä hän oli jonkun tuntemamme henkilön näköinen, vaikka emme tietystikään tunne hänen omaisiaan, sillä tuolla Nevadassa saakka ei meillä ole Smith-nimisiä tuttavia.»

Keskustelu nuoresta Smithistä lopetettiin nyt tähän mutta pari päivää myöhemmin toi lähetti taloon erään kääryn, joka oli osoitettu: »Neiti Mary Augusta Lathropille» ja sisälsi viiden naulan painoisen rasian herkullisia suklaati- ja muita namusia. Rasiaa seurasi kirje, jossa oli:

»Toivoakseni pidätte näistä. Nämä ovat tuoreita, Huylerin apulaiset vannoivat sen, mutta luullakseni nämä eivät ole kumminkaan niin hyviä kuin nuo altteekakut, puhumattakaan siitä, että ne olisivat niin 'tuoreita' kuin muudan erityinen henkilö kerran esiintymisessään. Imeskelkää näitä, olkaa nyt niin kiltti, ja unhoittakaa muu.

C. S.»

»Olitte todellakin kiltti, kun ette kertoneet muille.»

Mary-'Gustan oli nyt kyllä pakko kertoa kaikki, mutta hän pakotti enonsa ja Isaiahin lupaamaan, että he vaikenisivat. Hän söi sitten muiden perheen jäsenien avulla rasian sisällön aikanaan. Rasia vietiin sitten vierashuoneeseen, jossa se sijoitettiin muiden harvinaisuuksien joukkoon. Kirje katosi kumminkin jäljettömiin. Mutta jos joku olisi uskaltanut penkoa Mary-'Gustan pienen lipaston ylimmäistä laatikkoa, jossa hän säilytti kaikki suurimmat ja salaisimmat aarteensa, olisi sen katoamisen aiheuttama salaperäisyys kenties selvinnyt.

Se olikin muuten ainoa sellainen Mary-'Gustan tähän saakka saama kirje, ja kaikissa tapauksissa ovat nyt kauniit ylioppilaat sellaisia kuin he ovat. Ja Mary-'Gustakin oli naisellinen ja inhimillinen huolimatta omituisuuksistaan.