Mary-'Gusta alkoi vähitellen tottua tuohon South Harnissin kodin elämään. Hänestä se tuntui paljon kehittyneemmältä kuin Phinney Hillillä Ostablessa vallitsevat olot. Täällä ei ollut rouva Hobbsia vaikuttamassa eikä vikoja etsimässä, ei yksinäisiä aterioita eikä moitteita silloin kun sukat olivat menneet rikki tahi kun korvat ja kädet olivat likaiset. Ja mitä sitten rantaan tulee, oli se leikkikenttänä aivan ihanteellinen.

Hän ja Jimmie Bacheldor poimivat näkinkenkiä, rakensivat hiekkalinnoituksia, heittivät voileipiä nousuveden aikana ja noukkivat kampasimpukoita ja silloin tällöin jonkun äyriäisen matalan veden aikana. Jimmie oli, noin yleisesti puhuen, tyydyttävä leikkitoveri, vaikka hän tavallisesti tahtoikin pitää oman päänsä, ja kun he tämän vuoksi joskus riitautuivat, ei hän pysynyt totuudessa ja voi joskus sanoa olleensa silloin kokonaan muualla. Mary-'Gusta, jolle tuo rakastettu rouva Bailey oli opettanut, että harkittu valhe on kuolemansynti, suhtautui toverinsa rikkomuksiin hyvin surullisin mielin, mutta hän oli liian tasapuolinen väittääkseen vastaan ja otti useammasti kuin kerran osakseen moitteet, vaikka syy ei ollutkaan hänen. Hänellä oli lyhyen elämänsä aikana ollut vain muutamia leikkitovereita, ja Jimmie, vaikka hänessä olikin paljon vikoja, oli hänelle sen vuoksi iloksi.

He penkoivat talon kaikki komerot yhdessä ja löysivät suurelta ullakolta ja käyttämättömästä suuresta vierashuoneesta paljon aarteita. Edellinen vanhoine arkkuineen ja merimieskirstuineen, jotka oli sijoitettu räystään alle, nauhoista riippuvine hylättyine hattuineen ja tomuisine nurkkineen, joita pienistä ikkunoista tunkeutuva valo voi tuskin valaista aurinkoisena toukokuun iltapäivänäkään, oli tyttösen erikoinen paratiisi. Sinne hän kiipesi leikkimään yksinään sateisina päivinä tahi silloin kun hän ei kaivannut seuraa. Hänen kuvitteluhalullaan ja romanttisuudellaan oli vapaat kehitysmahdollisuudet täällä, ja koska ei Jimmie päässyt sinne nauramaan eikä pilkkaamaan hänen kuvittelujaan, sai hän uskotella vaikka mitä täydestä sydämestään. Ullakkokerroksen eri osat saivat vähitellen kukin oman nimensä. Pohjoiseen päin aukeavan ikkunan alla oleva kirkas kohta oli koti, jossa hän, nuket ja David — silloin kun kissa voitiin viekoitella muuttamaan kuljeskelemisensa ja hiirien metsästyksensä levoksi ja uneksi — asuivat, söivät, huvittelivat, sairastivat, olivat terveitä ja onnellisia tahi pelkäsivät, aina sen mukaan, mitä kunakin päivänä kuviteltiin tapahtuvaksi. Joskus sai koti toimia linnana ja sveitsiläisenä robinsonimaisena perheluolana, joskus muutettiin se kaupaksi, jossa myytiin tavaroita Hamilton ja Kumppanin tapaan. Ja toisissa enemmän tahi vähemmän järjestetyissä komeroissa ja nurkissa olivat Eurooppa, jonne perhe matkusti silloin tällöin, Niagaran putoukset — rouva Bailey oli viettänyt kuherruskuukautensa todellisen Niagaran rannoilla — kuninkaan palatsi, syöjättären mökki, Sherwoodin metsä ja Jordan, Marsh ja Kumppanin kauppa Bostonissa.

Jimmie Bacheldor piti kyllä ullakostakin melkoisesti, mutta kun ei kuvittelu ollut hänen vahvimpia puoliaan, viehätti paras vierashuone häntä enemmän. Tuossa huoneessa olivat kapteeni Shadrachin meriltä tuomat muistot — valaan hampaita, joiden kiillotettuun pintaan oli maalattu laivan kuvia, muudan kiinalaisaluksen malli, merikilpikonna jalkoineen, päineen ja kaikkineen, joka näytti aivan elävältä lukuunottamatta sitä seikkaa, kuten Mary-'Gusta sanoi, ettei se liikkunut, pullo, jonka sisässä oli Treasure Seeker-nimisen parkin luonnos, eskimolainen keihäs luisine kädensijoineen ja mursunluisine kärkineen, kokospähkinä, johon oli kaiverrettu hullunkuriselta näyttävän ukon kuva, kubalainen miekka ja sitten norsunluiset shakkinappulat, jotka esittivät kiinalaisia sotilaita, kuninkaita ja kuningattaria, ja joita säilytettiin lasisen kuvun alla.

Jimmien, kuten useampien muidenkin poikain, mieltä kiinnittivät kyllä kiinalaislaiva, keihäs, miekka ja kaikki muukin, mutta huoneen suurin vetovoima oli kumminkin siinä, että lapsia oli kielletty siellä leikkimästä. Zoeth ja kapteeni oli kasvatettu Uuden Englannin kodeissa vanhanaikaiseen tapaan ja heidän mielestään oli vierashuone liian hyvä jokapäiväiseen käytäntöön. He itsekään eivät oleskelleet siellä kuin kolmesti vuodessa ja Isaiah käväisi siellä vain silloin kun hän meni sinne pyyhkimään tomuja, mikä ei tapahtunut usein. Shadrach näytteli sen aarteita lapsille eräänä sunnuntai-aamuna, kun Zoeth oli kirkossa, mutta hän kielsi heitä menemästä sinne yksinään. »Voitte rikkoa vielä jotakin», sanoi hän heille, »ja siellä on sellaisiakin tavaroita, joita ei saa enää rahallakaan. Olen koonnut kapineen sieltä ja toisen täältä melkein kaikkialta maailmasta.»

Mutta huolimatta tuosta varoituksesta tahi juuri senvuoksi oli Jimmien pakko, kuten Isaiah olisi sanonut, tunkeutua sinne. Hän houkutteli, viekoitteli ja pakottikin Mary-'Gustaa, että tämä käyttäisi Isaiahin tilapäistä poissaoloa tahi ahkeraa työskentelemistä keittiössä hyväkseen ja aukaisisi vierashuoneen oven, että he yhdessä saisivat katsella ja kosketella aarteita. Mary-'Gusta koetti kyllä vastustella, mutta nuori Bacheldor sanoi häntä silloin raukaksi ja selitti, ettei hän halunnut leikkiä raukkojen eikä arkojen kissojen kanssa, ja päästäkseen joutumasta niin halveksittujen kirjoihin, tukahdutti Mary-'Gusta tavallisesti epäilyksensä ja seurasi kiusaajaansa huoneeseen. Sellainen oli tietysti uskallettua, mutta samalla oli se kumminkin oikeata seikkailua, joka loppui onnettomasti, kuten useimmat sellaiset. He ottivat kerran Davidinkin sinne, mutta se ryöstäytyi irti omistajattarensa sylistä, hyppäsi pöydälle, pudotti shakkinappulalaatikon lattialle, eikä ainoastaan särkenyt lasikupua, vaan katkaisipa vielä muutaman valkoisen sotilaankin.

Lempeä herra Hamiltonkin kauhistui, kun Isaiah kertoi uutisen heille illallista syötäessä. Ja kapteeni Shad, joka oli ostanut nuo nappulat Singaporesta toisen perämiehen palkasta säästämillään rahoilla, menetti kokonaan malttinsa.

»Enkö kieltänyt teitä menemästä sinne, vai mitä?» hän tiuskaisi.

»Kyllä», myönsi Mary-'Gusta katuvaisesti.

»Tulimmainen sentään! Mutta te menitte sinne kumminkin.»

»Niin teimme.»

»Ja tekö veitte tuon kuolemattoman — Goljatin — sinne myöskin? Ymmärrätkö nyt olleesi pahankurinen tyttö?»

»Ymmärrän.»

Zoeth vastusti. »Hän ei ole pahankurinen, Shadrach», hän sanoi. »Sen tiedät kyllä itsekin.»

»No niin, ehkä hän ei nyt olekaan, yleisesti puhuen. Tuo Bacheldorin mukula onkin luullakseni suurempi syyllinen, mutta huolimatta siitä, en salli tämän enää uudistua. Mary-'Gusta, jos sinä ja tuo kirottu — mikä hänen nimensä nyt taasen onkaan — Jimmie menette tuonne vierashuoneeseen vielä kerran, ellei Isaiah tahi jompikumpi meistä ole kanssanne, en — en — koira vieköön — en minä enkä Zoeth salli sinun mennä huviretkelle sunnuntaikoululaisten kanssa. Kas niin! Tarkoitan mitä sanon, kuten Zoethkin. Ole vaiti, Zoeth. Tiedän sinunkin olevan samaa mieltä. Tiedät aivan hyvin, että joko sinun isäsi tahi minun olisi nylkenyt meidät elävinä, jos olisimme lapsuudessamme tehneet jotakin tällaista. Ja», hän kääntyi nyt rikolliseen päin, »jos viet tuon kissan sinne, en silloin enää tiedä, mitä teen.»

Sunnuntaikoululaisten huviretki oli tapahtuva kesäkuun toisena lauantaina ja Mary-'Gusta halusi mennä mukaan. Hän ei ollut milloinkaan ennen ollut mukana oikealla huviretkellä, vaikka muut Ostablen lapset olivatkin kuvailleet niitä loistavin värein. Vaikka hän ei ollutkaan South Harnissin metodistiseurakunnan sunnuntaikoulun oikea jäsen, koska hän vain oli vierailemassa paikkakunnalla, oli johtaja kumminkin henkilökohtaisesti käskenyt häntä tulemaan, ja Zoeth ja kapteeni olivat siihen suostuneet. Kielto menemästä mukaan olisi tuntunut hänestä sydäntäsärkevältä onnettomuudelta. Hän päättikin senvuoksi lopullisesti ruveta oikein kiltiksi ja tottelevaiseksi tästä alkaen.

Mutta hyvätkin päätökset jäävät toteuttamatta silloin tällöin, kun on kysymyksessä aikaihmisetkin, saati sitten lapset, jotka voivat unhottaa paljon yhdeksässä päivässä. Niinpä kymmenennen päivän iltana, siis huviretken edellisenä päivänä, käveli Mary-'Gusta alakuloisena ja suruissaan yksinään kentällä, joka erotti Gould-Hamiltonin tilukset Abner Bacheldorin, Jimmien isän pelloista. Hänen mielentilansa voitiin ymmärtää jo siitäkin, että hän oli jättänyt kaikki nukkensa, Rosen ja Rosettenkin, kotiin. Hän tunsi olevansa syyllinen, paha ja omantunnon vaivaama. Hän oli ollut paha tyttö, ja ainoastaan eräs toinen tiesi kuinka paha hän oli ollut, koska tuo toinen oli myöskin syyllinen eikä senvuoksi uskaltanut kavaltaa häntä. Mutta kotona oli Isaiah pakahtua kiukusta, koska hänen oli pakko leipoa omenapiirakoita Mary-'Gustalle evääksi huviretkelle. Ja kapteeni Shadrach oli ilmoittanut hänelle, että hän tuo liikkeestä namusia ja banaaneja eväsvakassa olevien piirakoiden, voileipien ja kakkujen lisäksi. Sitäpaitsi oli kapteeni sanonut häntä tänään hyväksi tytöksi. Mutta miten kävisikään, jos hän vain saisi tämän tietää?

Juuri päivällisen jälkeen oli keittiössä sattunut kiihkeä kohtaus. Herra Bacheldor oli ilmestynyt ovelle ja sanonut haluavansa lainata kapteeni Gouldin pyssyn. Edellisenä päivänä neljännestä yli neljän — herra Bacheldor oli ollut aivan varma ajasta, koska hän oli heittäytynyt pitkäkseen sohvalle muutamiksi minuuteiksi, ennenkuin hän oli aikonut mennä hakkaamaan puita halkovajaan, ja hän oli juuri noussut ja katsonut kelloon, ennenkuin hän oli katsonut pihalle ikkunasta ja huomannut erään kissan tulevan hänen kanatarhastaan juuri äsken munasta päässyt Plymouth Rock-kananpoikanen hampaissaan.

»Jos minulla vain silloin olisi ollut pyssy», selitti Abner, »olisin näyttänyt tuolle elukalle, mitä muksu maksaa, mutta saanhan minä sen seuraavallakin kerralla. Anna minulle vain pyssy lainaan, Isaiah. Tiedän Shadin sanovan, että olet menetellyt oikein, kun kerrot hänelle.»

Tuo pyssy oli hyvin arvokas. Sen olivat lahjoittaneet Shadrachille muutaman uppoavan kuunarin upseerit, jotka Shadrachin miehet Shadrachin omalla johdolla olivat pelastaneet suuresta vaarasta Great South Shoalin läheisyydessä. Sen tukkiin oli kiinnitetty hopealevy, johon kapteenin nimi omistuskirjoituksineen ja päivänmäärineen oli kaiverrettu. Isaiah ei ollut ollenkaan halukas lainaamaan sitä, mutta kananpoikasien varastaminen on suuri rikos South Harnississa, kuten useimmissa muissakin maaseudun kylissä ja sellaisesta rikoksesta kiinnisaatu kissa on muitta mutkitta tapettava.

Senvuoksi meni Isaiah kapteenin huoneeseen ja palatessaan sieltä oli hänellä pyssy mukanaan.

»Tässä se nyt on, Ab», sanoi hän. »Toivottavasti saat elukan ammutuksi.»

»Varmasti, älä ole ollenkaan huolissasi. Mutta, kuulehan nyt, Isaiah —» Herra Bacheldor epäröi — »etkö voisi lainata minulle muutamia patruuniakin, vai mitä? Minulla ei ole ainoatakaan sellaista kotona.»

Isaiah oli vieläkin epäröivämmän näköinen, mutta toi kumminkin patruunat. Saatuaan varmuuden kyselemällä ja tarkastamalla, että ne olivat ladattuja, poistui lainaaja.

»Kuulehan, Ab», huusi Isaiah hänen jälkeensä, »tiedätkö, kenen kissa se oli?»

Herra Bacheldor ei näyttänyt kuulevan, minkä vuoksi Isaiahin oli pakko toistaa kysymyksensä, jolloin Abner vastasi kääntämättä päätäänkään: »Kyllä. Kyllä tiedän», kiiruhtaen vain pois. Isaiah katsoi hänen jälkeensä, ja tuhautti ylenkatseellisesti nenäänsä.

»Kaikki muut ihmiset maailmassa», sanoi hän, »olisivat hävenneet pyytää vielä patruuniakin sitten kuin he jo ovat saaneet pyssyn, vaan ei Bacheldor. Ihmettelen, ettei hän halunnut lainata sunnuntai-hattuani maalitaulukseen.»

Mary-'Gustasta oli kissan ampuminen mitä suurinta julmuutta ja kauheutta, mutta koska hän tiesi, miten yleinen mielipide suhtautui kananpoikasien varastamiseen, ei hän lausunut mielipiteitään julki. Hänen oli sitäpaitsi ajateltava omaa pahuuttaan.

Hän käveli hitaasti kentän poikki erikoisemmatta päämäärättä, ajatellen tiukasti ja ollen hyvin onneton ja surkea. Seuraavan päivän huvi, tuon päivän, jota hän oli niin kiihkeästi odottanut, oli jo aivan piloilla, mitä hänen osalleen tuli. Jos hän menee tuolle huviretkelle tekemättä täydellistä ja vapaaehtoista tunnustusta, tiesi hän, että hänen olonsa siellä olisi yhtä onnetonta ja surkeaa kuin nytkin. Ja jos hän tunnustaa, miten sitten —?

Hänen mietelmänsä keskeytyivät nyt hämmästyttävällä tavalla. Hän oli juuri kentän keskivaiheilla, sen toisella laidalla, jossa oli luhistunut kiviaita, muutamia villejä kirsikkapuita ja laakeripensaita merkitsemässä Bacheldorin maan rajaa. Aidan ja pensaikon takaa kuului pyssyn kumea paukahdus, sitten juoksevia askelia ja innokkaita huutoja:

»Et osunutkaan!» huusi joku. »Et osu siihen milloinkaan. Tuolla se nyt menee! Ammu nyt toisen kerran nopeasti!»

Mary-'Gusta, jonka laukaus ja huudot olivat pelästyttäneet melkein kuoliaaksi, seisahtui kuin naulattu paikoilleen, ollen liian hämmästynyt ja pelästynyt voidakseen edes juosta. Ja sitten syöksyi hänen edessään olevasta pensaikosta pelästynyt kilpikonnanvärinen kissa laukaten hurjasti häneen päin. Mary tunsi kissan Davidiksi.

»Se kätkeytyi tuonne pensaikkoon!» huusi joku jälleen. »Ole siellä missä olet, Pop! Ajan sen sieltä esille ja silloin voit taasen pamahduttaa.»

Mutta ei Mary-'Gustakaan enää viivytellyt. Kun hän näki jumaloidun lemmikkinsä laukkaavan henkensä edestä, haihtui hänen pelkonsa ja kaikki muukin heti. Hänkin juoksi, mutta ei kotiin päin.

»David!» hän huusi. »Voi, David! Tule tänne, David!»

David tunsi ehkä äänen, mutta vaikka asia niin olisi ollutkin, ei se muuttanut kumminkaan tilannetta. Kissa laukkasi vain suoraan eteenpäin ja tyttönen koetti rientää sitä vastaan. Mutta se kääntyi ja syöksyi muutamaan tiheäoksaiseen luumupensaikkoon, jossa kasvoi korkeata ruohoa. Ennenkuin kissa ennätti selviytyä niistä, sieppasi Mary-'Gusta sen syliinsä. Se ponnisteli päästäkseen vapaaksi, mutta tyttönen piti sitä lujasti kiinni.

»David!» hän huohotti. »Älä nyt, David! Ole nyt kiltisti! En salli, että he tekevät sinulle pahaa, en ollenkaan!»

Aidan toisella puolella olevan pensaikon takaa näyttäytyivät nyt Con'in — oikeastaan Cornelius Bacheldorin kasvot. Con oli Jimmien vanhempi veli.

»Se on varmasti päässyt läpi!» hän huusi. »Ei, tuolla se on! Tyttö on saanut sen kiinni, Pop. Käske hänen päästää se irti.»

Herra Abner Bacheldor tunkeutui pensaikon läpi poikansa viereen. Hänellä oli pyssy kädessään.

»Laske se kissa irti!» huusi Con uhkaavasti.

Mary-'Gusta ei puhunut mitään. Hänen sydämensä sykki kovasti, mutta hän piti kumminkin tempoilevaa Davidia sylissään.

»Hän on tuo Shad Gouldin luona oleva tyttönen», selitti Con. »Käske häntä päästämään kissa, että saat ampua.»

Nyt rupesi herra Abner Bacheldor selittelemään tilannetta.

»Kuulehan», hän määräsi, »tuo elukka tänne, sillä haluan saada sen haltuuni.»

Mutta Mary-'Gusta ei vastannut vieläkään. Hän oli kalpea ja hänen hennot polvensa vapisivat, mutta hän ei puhunut eikä liikahtanutkaan paikoiltaan. Ja hän puristi kissaa vain lujemmin syliinsä.

»Tuo nyt kissa vain tänne», toisti Abner. »Aiomme ampua sen, sillä se on varastanut kananpoikia.»

Kuullessaan tämän syytöksen ja sitä seuraavan hirveän uhkauksen unhotti Mary-'Gusta Bacheldoreja kohtaan tuntemansa pelon, unhotti pyssyn ja kaiken muunkin, paitsi lemmikkinsä ja sitä uhkaavan vaaran.

»Ei!» huusi hän kiivaasti. »Ei, sillä valehtelette. Se on minun kissani eikä se varastele kananpoikasia.»

»Varasteleepahan!» karjaisi Con. »Isä ja minä näimme sen tekevän sitä.»

»Ette nähneet! En usko sitä! Milloin näitte sen?»

»Eilen iltapäivällä näimme sen, emmekö nähneetkin, isä?»

»Näimme varmasti!» raivosi Abner. »Ja se oli maallani juuri äskenkin varastaakseen luultavasti enemmän. Tuo se vain tänne!»

»Enkä tuo! Sitä ei ammuta, vaikka se olisi ne varastanutkin. Tiedän sen kumminkin syyttömäksi. Jos ammutte sen, kerron eno Zoethille ja kapteeni Gouldille. En anna sitä teille missään tapauksessa, älkää luulkokaan. Jos ammutte sen, on teidän silloin ammuttava minutkin», lisäsi hän tiukasti puolustautuen.

Con kiipesi aidan yli. »Odota vain hieman, isä», hän sanoi. »Ryöstän sen häneltä.»

Mutta hänen isänsä epäröi. Oli olemassa muutamia erikoisia syitä, joiden vuoksi hän ei luullut voivansa olla liian mielivaltainen.

»Älähän nyt sentään, Con», hän sanoi. »Kuulehan, tyttöseni. Olen pahoillani, että minun on pakko tappaa kissasi, mutta minun on se kumminkin tehtävä. Se varastelee kananpoikasia ja sellaiset kissat on ammuttava. Näin sen itse eilen iltapäivällä. Sanoin sen Isaiahille ja olithan sinäkin muistaakseni siellä kuulemassa. Kuulit minun kertovan, miten minä katsellessani ikkunasta neljännestä yli neljän näin tuon kissan ja —»

Mary-'Gusta keskeytti ja hänen kasvojensa ilme muuttui. Hän oli kyllä vielä kuolettavasti peloissaan, mutta hänen äänensä kuulosti huojentuneelta, niin melkeinpä riemuitsevalta, kun hän sanoi:

»Ette voinut nähdä sitä!» hän huusi. »Tuo näkemänne kissa ei voinut olla David, koska tiedän sen varmasti.»

»Mutta minähän tiedän sen yhtä varmasti. Älä kinastele nyt enää, vaan tuo kissa tänne tahi muuten annan Con'in ryöstää sen sinulta. No, kiiruhda nyt.»

»Tiedän, ettei se ole voinut olla David», aloitti Mary-'Gusta, mutta kun hän huomasi Con'in alkavan lähestyä, kääntyi hän ja läksi juoksemaan niin nopeasti kuin suinkin, kantaen Davidia sylissään. Con läksi hänen jälkeensä.

Mutta nyt pelasti kissa sekä tilanteen että henkensä samalla kertaa. Mary-'Gusta oli jo pääsemäisillään männikköön, kun David rupesi vielä suonenvedontapaisesti ponnistelemaan, livahti tyttösen sylistä ja katosi mäntyjen sekaan kuin ruskea pommi.

Mary-'Gusta kaatui ruohokkoon ja purskahti pelästyneeseen ja hermostuneeseen itkuun. Con seurasi vielä pakenevaa kissaa muutamia askelia, mutta luopui sitten takaa-ajosta. Aidan takana seisova herra Bacheldor kiroili kauan sydämensä pohjasta.

»Tule tänne, Con, sinä tyhmyri!» hän huusi, kun hänen tunteenpurkauksensa vihdoinkin loppuivat. »Tule tänne ja anna tyttösen olla rauhassa. Emme halua riitaa, jos vain voimme sen estää. Tuon kirotun kissan saamme kyllä ammutuksi seuraavalla kerralla. Kyllä se vielä näkee loppunsa. Tule nyt vain nopeasti pois, sanon sen sinulle.»

Con meni vastahakoisesti isänsä luo, ja sitten he molemmat poistuivat mumisten uhkauksia. Mary-'Gusta riensi itkien kotiin hakemaan Davidia ja rukoilemaan Isaiahta, että Isaiah suojelisi hänen lemmikkiään noita sen vainoojia vastaan. Mutta Isaiah olikin mennyt asioilleen kauppaan. David oli kumminkin kyyristynyt vapisten keittiön hellin alle. Tyttö veti sen sieltä esille, pakeni sen kanssa ullakolle ja istui siellä lukittujen ovien takana vapisten ja itkien, kunnes kapteeni Shad tuli kotiin syömään illallista.

Tultuaan kotiin kysyi kapteeni heti, mitä Mary-'Gusta oli hommannut. Isaiah ei sanonut nähneensä häntä ainakaan pariin tuntiin. Mutta silloin juuri ilmestyi tyttönen itsekin näkyviin tullen keittiöön takaportaille johtavasta ovesta.

»Halloo, Mary-'Gusta!» huudahti Shadrach. »Luulin sinun jo eksyneen jonnekin. Illallinen on valmis kannettavaksi pöydälle. No, mikä nyt on hätänä? Olet luullakseni itkenyt, vai mitä?»

Mary-'Gusta meni suoraan hänen luokseen ja tarttui hänen käteensä. »Kapteeni Gould», hän pyysi, »ettekö tulisi vierashuoneeseen hetkiseksi. Haluan pyytää teiltä jotakin. Tahdon, että teette jotakin minun hyväkseni. Tahdotteko?»

»Tahdon varmasti. Sano nyt vain.»

Mary-'Gusta katsahti Isaiahta kasvoihin. »Haluaisin mieluummin sanoa sen teille kahden kesken», hän sanoi. »Tulkaa nyt kanssani saliin.»

Hän veti kapteenin kädestä. Tämä seurasi häntä hyvin hämmästyneenä ruokasalin läpi saliin.

»No, Mary-'Gusta», sanoi hän ystävällisesti, »mitä asiaa sinulla on? Millainen tuo suuri salaisuus on?»

Mary-'Gusta sulki oven. Hän oli hyvin vakava ja hänen huulensa vapisivat, mutta hän ei silti epäröinyt.

»Haluan puhua teille Davidista», sanoi hän. »Sille on tapahtunut jotakin. Aion kertoa sen teille, kapteeni Gould.»

Hän kertoi sitten oman seikkailunsa ja Davidin vaaran ja Shadrach kuunteli. Kun hän kuuli syytöksen, joka oli tämän kaiken syy, pudisti hän päätään.

»Ai, ai!» hän huudahti. »Kylläpä nyt asiat ovatkin huonosti ovat totisesti! Minusta on ikävää, että kissasi tapetaan, Mary-'Gusta, sen tietää kyllä Jumalakin, mutta jos se varastelee kananpoikasia niin —»

»Ei se niitä varastele! Tiedän sen!»

»Hm! Et voi sitä niin varmasti sanoa, sillä kissat ovat aina kissoja ja —»

»Tiedän kumminkin varmasti, ettei David ole sitä tehnyt. Olen siitä aivan varma!»

»Vai olet sinä. Hm, näytät todellakin tietävän sen, sitä ei voida kieltää. Mutta kuinka voit olla asiasta niin varma?»

Tyttönen katsoi häneen. »Kuulkaahan, kapteeni Gould», hän sanoi, »kerron sen mieluummin teille Bacheldorien luona. Halusin juuri kysyä teiltä, ettekö haluaisi tulla kanssani heti Bacheldorien luokse? Sanon teille sitten siellä, miten sen tiedän.»

Kapteeni Shadrach hämmästyi yhä enemmän. »Haluat että lähtisin kanssasi Bacheldorien luokse, niinkö?» hän toisti. »Haluat kertoa minulle jotakin siellä, niinkö? Miksi et voi kertoa sitä nyt?»

»Koska herra Bacheldor luulee Davidia syylliseksi ja tappaa sen. Hän sanoi niin. Haluan saada hänet uskomaan, ettei David ole syyllinen. Ja kun olette siellä silloin, kun hän saa sen päähänsä, tietää hän teidän tietävän, että hänkin sen tietää, eikä hän sitten enää uskalla ampua Davidia. Olkaa nyt niin kiltti ja tulkaa, kapteeni Gould. Mennään sinne nyt aivan heti.»

Shadrach puri viiksiään. »Hm!» hän mumisi. »Siinä on enemmän selvitettävää, kuin solmuja sotkeutuneessa siimassa. Haluat minua sinne jonkunlaiseksi todistajaksi, ellen ole aivan väärässä. Niinkö?»

»Niin. Haluatteko tulla kanssani nyt heti?»

»Hetikö? Emmekö voi mennä sinne illallisen jälkeen?»

»En halua ollenkaan illallista. Tulkaa nyt!»

Aterioiminen siirrettiin siis tuonnemmaksi huolimatta Isaiahin murahteluista, ja kapteeni ja Mary-'Gusta lähtivät heti lähimmän naapurinsa kotiin. Herra Chase, jonka uteliaisuus oli herännyt, olisi halunnut tehdä tuhansia kysymyksiä, mutta Mary-'Gusta ei halunnut vastata eikä sallinut kapteeni Shadrachinkaan ilmaista mitään.

Bacheldorit söivät juuri illallista, kun vieraat saapuivat. Abner itse aukaisi oven ja hän näytti hämmästyvän suuresti, kun hän huomasi portailla olevan parin. Kapteeni Shad ei odottanut käskyä tulla sisään, vaan meni kursailematta huoneeseen ja Mary-'Gusta seurasi häntä.

»Kuulehan, Ab», sanoi kapteeni tuimasti, »mitä puhetta sellainen on, että kissamme olisi varastanut teiltä kananpoikasia?»

Herra Bacheldor ja Con, yhdessä ja kumpikin erikseen, rupesivat syyttämään kauheasti rikollista Davidia.

»Kyllä kuulen; kuulen sen jo vähemmälläkin», sanoi kapteeni tuimasti. »Jos tuo kissa on varastanut kananpoikasianne, on se ammuttava, mutta oletteko varma, että kissa on juuri tuo luulemanne? Tiedättekö meidän kissan varastaneen niitä? Tämä tyttönen tässä väittää, ettei kissamme ole syyllinen.»

»Kyllä minä tiedän sen asian paremmin», aloitti Abner vihaisesti, mutta nyt keskeytti hänet Mary-'Gusta.

»Kapteeni Gould», hän sanoi, »kysykää häneltä, mihin aikaan hän eilen iltapäivällä näki kissan juoksevan pois kananpoikanen suussa.»

Mutta Bacheldor ei odottanut kysymystä.

»Näin sen neljännestä yli neljän eilen iltapäivällä», hän selitti. »Tiedän ajan varmasti oikeaksi.»

»En ymmärrä, mitä tuolla ajalla on tässä tekemistä», sanoi Shadrach.

»Voi, paljonkin», sanoi Mary-'Gusta. »Sen toteaminen on todellakin hyvin tärkeätä.»

»Vai on. Miksi?»

»Senvuoksi, että — Kysykää häneltä, onko hän aivan varma.»

Abner ei odottanut nytkään. »Tietysti olen!» hän vastasi. »Kerroin Isaiah Chaselle ja tälle nuorelle tytöllekin, että katsoin kelloon juuri ennenkuin katsoin ikkunasta, jolloin näin tuon elukan juuri työssä. Con näki sen myöskin.»

Mary-'Gusta polki jalkaansa riemuissaan. »Silloin ei kissa ollutkaan David», hän sanoi. »David ei ole ollut täällä eilen ollenkaan. Kissa on ollut jonkun toisen, herra Bacheldor.»

»Jonkun toisenko? Luuletko, etten tiedä —»

»Odota nyt hieman, Ab. Mary-'Gusta, mistä tiedät, ettei se ollut meidän kissamme?»

»Siitä, että David oli minun kanssani kello neljästä melkein kello viiteen asti. Se oli mukanani meidän talossamme. Silloin», lisäsi hän riemuiten, »ei se voinut olla missään muualla, vai voiko?»

Con ja hänen isänsä alkoivat molemmat vastustaa, mutta Shadrach tukki heidän suunsa heti.

»Olkaa nyt vaiti, Herran nimessä!» määräsi hän. »Tämä ei ole mikään huutavien metodistien ulkoilmakokous. Tutkikaamme asiaa. Nyt, Mary-'Gusta, sanoit kissan olleen sinun kanssasi kello neljästä viiteen. Oletko varma siitä?»

»Olen. Tiedän sen siitä, että herra Chase meni ulos ja me tiesimme, ettei hän palaa, ennenkuin viiden aikaan, koska hän sanoi niin. Senvuoksi katsoimmekin kelloa, ennenkuin menimme sisään.»

»Menimme sisään. Minne sitten?»

Tyttö näytti alakuloiselta. Oli ilmeistä, että hän pelkäsi vastata tuohon kysymykseen. Mutta hän vastasi kumminkin.

»Ennenkuin menimme vierashuoneeseen», hän sanoi hiljaa.

Kapteeni Shad oli kuulijoista ainoa, joka täydellisesti ymmärsi tämän tunnustuksen merkityksen. Ei, siellä oli eräs toinenkin, joka ensin punastui ja sitten kalpeni.

»Vierashuoneeseenko?» toisti kapteeni hitaasti. »Parhaimpaanko vierashuoneeseen?»

»Niin.»

»Tarkoitatko, että menitte talomme parhaaseen vierashuoneeseen ja otitte tuon kissan mukaanne sinne?»

»Tarkoitan.»

»Tulimmainen sentään! Oletko unhottanut, mitä sanoin sinulle tapahtuvan, jos menet tuonne vierashuoneeseen jälleen? Ja erittäinkin silloin kun viet tuon kissan mukanasi sinne? Oletko unhottanut sen?»

»En. En ole unhottanut sitä. Sanoitte, etten saa silloin lähteä huviretkelle.»

Shadrach pudisti päätään. »Tämä on nyt aivan käsittämätöntä», hän vaikeroi. »Miksi koira vieköön sinne sitten menit?»

»Koska halusimme leikkiä merirosvoja noilla miekoilla ja muilla kapineilla», änkytti Mary-'Gusta. »Ja otimme Davidinkin sinne, koska sen piti ruveta matkustajaksi johonkin valloittamaamme laivaan. Mutta», hän palasi nyt nopeasti riita-asian pääkohtaan, »se todistaa, ettei David ollut tuo hänen näkemänsä kissa, joka varasti kananpoikasen.»

Kapteeni katsoi häneen. »Tulimmainen sentään, niin se tekeekin, siinä olet aivan oikeassa», hän mumisi. Abner Bacheldor kähisi vihasta.

»Se ei todista mitään!» hän huusi. »Ei ainakaan muuta kuin että tuo tyttö valehtelee. Hän valehtelee pelastaakseen tuon kirotun varastelevan kissan hengen. Kaikki lapset valehtelevat silloin, kun he luulevat sen heitä hyödyttävän.»

Shadrach naurahti. »Ehkä niin», hän sanoi, »mutta en ole saanut tätä milloinkaan kiinni valheesta. Ja luullakseni ei hän valehtele nytkään. Kuulehan nyt, Mary-'Gusta, voitko mitenkään todistaa, että olit vierashuoneessa tuon — mikä sen nimi taasen onkaan — Davidin kanssa ilmoittamaasi aikaan? Sano, voitko?»

Mary-'Gusta epäröi jälleen. Hänen katseensa vaelsi huoneessa olijoiden kasvoista kasvoihin, kunnes se pysähtyi Jimmie Bacheldoriin. Ja Jimmie näytti pelästyneeltä ja kalpealta.

»E-en, en luullakseni», hän änkytti.

»Niin minäkin luulen», huomautti Conkin naurahtaen ivallisesti.

Mutta kapteeni epäili vieläkin, sillä hän oli huomannut tyttösen katseen.

»Tuki suusi!» hän ärjäisi. »Tässä on enemmän takana, kuin sokea mies voi nähdä lauta-aidan takaa. Mary-'Gusta, oliko vierashuoneessa kanssasi muitakin kuin David? Sano, oliko?»

Mary-'Gusta katsoi lattiaan.

»Oli», hän änkytti.

»Vai oli! Minä jo arvasinkin sen. Kuka muu siellä oli?»

Nyt seurasi samanlainen katse kuin äskenkin ja sitten: »En — en aio ilmaista sitä.»

Con rähähti jälleen nauramaan. »Sen kyllä uskonkin», hän huudahti. »Tyttö ei voi, sillä hän on valehdellut koko ajan. Älä kiinnitä hänen puheisiinsa mitään huomiota, isä.»

Shadrach kääntyi nopeasti häneen päin ja tiuskaisi: »Kun minä kiinnitän siihen huomioni, niin se riittää kyllä.»

»Vai et aio kertoa sitä meille, Mary-'Gusta. Ajattele nyt, että kertomuksesi voi todistaa puheesi todeksi ja silloin on Davidkin pelastettu. Mietihän sitä.»

Mary-'Gusta miettikin sitä nähtävästi. Hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä, mutta hän pudisti päätään.

Kapteeni katsoi häneen. »Aiot siis vaieta, vai mitä?» hän sanoi. »No, siinä teetkin oikein. Mutta luullakseni olemme melko hyviä arvaajia, ainakin muutamat meistä. Jim», hän käänsi katseensa nopeasti naapurinsa perheen nuorimpaan jäseneen, joka leikki lusikallaan ja näytti muutenkin hyvin hermostuneelta, »mitä sanomista sinulla on? Oliko sinulla hauskaa tuolla vierashuoneessa silloin, kun leikitte merirosvoja, vai mitä?»

Jimmie hämmästyi. Hyökkäyksen nopeus musersi hänen puolustuksensa. Hän nieleskeli, änkytti ja rupesi sitten vaikeroiden puolustautumaan.

»En minä halunnut mennä sinne», hän nyyhkytti kiivaasti, »vaan Mary. Hän houkutteli minut sinne, vaikka —»

»No mutta, Jimmie Bacheldor!» huomautti Mary-'Gusta voimatta olla vastustamatta kuultuaan kanssarikollisensa totuuden vääristelyn. »Kuinka voitkaan niin sanoa? Sinähän vasta osaatkin valehdella! Tiedät vallan hyvin, että —»

»Luullakseni hän tietääkin», keskeytti Shadrach, »ja otaksuttavasti tiedän sen minäkin. Kuulehan nyt, Jim, paljonko kello oli silloin, kun siihen katsoit? Ole vaiti, Abner, ja anna pojan vastata. Sano nyt se vain, Jim, sillä emme aio tehdä sinulle mitään pahaa.»

»Kello oli silloin neljä», huohotti Jim tuskissaan. »En tehnyt sitä suinkaan tarkoituksella ja lupaan, etten tee sitä enää toistamiseen.»

»Et teekään, sillä luullakseni et saa siihen enää tilaisuutta. No niin, Ab, mielestäni on nyt turvattimme syyttömyys todistettu. Kun taasen lähdet ampumaan kissoja, ammukin silloin oikeaa äläkä väärää. Tule nyt pois, Mary-'Gusta.»

Con Bacheldor hyppäsi seisoalleen.

»Isä», hän huusi, »aiotko antaa niiden poistua noin vain? Aiotko sallia, että tuo kissa varastelee kananpoikasiamme nenämme edestä? Sano nyt heille toki, että ammut eläimen heti, kun se tulee sinun maallesi.»

Mutta Abner vaikeni. Hän näytti omituisesti levottomalta, kuin hän olisi toivonut, että vieraat poistuisivat niin pian kuin suinkin. Kapteeni sanoi kumminkin hänen sijastaan tiukasti:

»Ei, Con, hän ei tule sanomaan minulle sitä. Ja kuuntele sinäkin, kun sanon sinulle jotakin. Jos kissallemme sattuu joku onnettomuus tahi ellei se enää ilmesty näkyviin, tiedän kuka on syyllinen. Ja silloin — niin, silloin rupean ehkä minäkin ampumaan. Hyvää yötä nyt kaikki.»

Kun he kulkivat kotiin kentän poikki ja metsikön läpi, ei kapteeni puhunut sanaakaan. Mary-'Gusta, joka piti hänen kädestään kiinni, oli myöskin vaiti, koska hän pelkäsi tekonsa varmoja seurauksia. Kun he tulivat keittiöön, kääntyi Shadrach hänen puoleensa.

»No niin, Mary-'Gusta», hän sanoi, »olen iloinen, ettei kissasi näytä olevankaan mikään kananpoikasien varas, mutta se ei muuta kumminkaan tekoasi, vai mitä?»

»Ei», änkytti tyttönen.

»Pelkään asian olevan niin. Sanoin sinulle, miten käy, jos menet vielä kerran vierashuoneeseen, ja sinä menit sinne kumminkin siitä huolimatta. Luullakseni tiedät, mitä sinulla nyt on odotettavana, vai mitä?»

»Kyllä», vastasi Mary-'Gusta hiljaa. »Tarkoitatte, etten saa mennä sunnuntaikoululaisten kanssa huviretkelle.»

Shadrach kakisti kurkkuaan. Tämä tapaus ei häntä ollenkaan ilahduttanut ja todellisuudessa hän oli melkein yhtä onneton kuin tyttönenkin. Mutta hän oli kasvatettu vanhanaikaiseen tapaan ja hän tunsi, että hänellä oli muudan velvollisuus täytettävänä.

»Pelkään tarkoittavan juuri sitä», hän sanoi vakavasti. »Istuudu nyt syömään illallistasi.»

Mary-'Gusta koetti parastaan voidakseen olla urhoollinen, mutta hänen pettymyksensä oli kumminkin liian suuri. Kyyneleet rupesivat virtaamaan hänen poskilleen ja hän juoksi pois huoneesta. Shadrach meni hänen jäljessään.

»Kuulehan!» hän huusi. »Mary-'Gusta, mihin olet menossa? Tule nyt vain takaisin syömään.»

Mutta Mary-'Gusta ei tullut. Hän oli jo päässyt portaille.

»En minä halua illallista», hän nyyhkytti. »Älkää, voi älkää pakottako minua syömään sitä.»

Kapteeni epäröi, kääntyi takaisin ja siirsi oman tuolinsa pöydän viereen.

»No niin», sanoi hän tuimasti, »koska illallinen on valmis, on jonkun se syötäväkin. Tuo se vain pöydälle, Isaiah! Miksi tuijotat minuun kuin mikäkin pöllö?»

Isaiah toi illallisen pöydälle. Sitten hän halusi tietää, mitä tämä hälinä oikeastaan merkitsi, jolloin Shadrach kertoi hänelle. Isaiahin päähuomio näytti kumminkin kääntyvän ampumiseen.

»Voi tuota köysiluudan vartta!» huudahti hän kiihkeästi. »Kaikista ennen kuulemistani häpeämättömyyksistä vie tämä Abner Bacheldorin teko kumminkin voiton! Lainata nyt miehen oma pyssy ja vieläpä ammuksiakin, ja ammuskella sitten miehen omaa kissaa! Tulimmainen sentään! Hän ei maininnutkaan tarkoittavansa meidän kissaa. Hän halusi vain lainata teidän pyssynne ja muutamia ammuksia. Jos olisin tiennyt —?»

Hänen isäntänsä keskeytti hänet nyt. »Mitä?» hän karjaisi. »Tarkoitatko, että Abner Bacheldor tuli tänne ja lainasi pyssyni tehdäkseen sen, mitä hän on tehnyt?»

»Tarkoitan. Hän kävi täällä tänään iltapäivällä.»

»Ja tiesikö hän, kenen kissa on kysymyksessä?»

»Kyllä hän sanoi tietävänsä. Mary-'Gusta oli täällä silloin, kun hän tuli. Kysyin: 'Tiedätkö, kenen kissa se oli?' ja hän vastasi: 'Tiedän kyllä!' Minusta hän tosin käyttäytyi hieman lammasmaisesti ja naurettavasti. Mutta kuulkaahan, mihin te nyt aiotte mennä?»

Kapteeni oli noussut seisoalleen ja ottanut lakkinsa käteensä.

»Mennäkö?» hän kähisi. »Menen uudestaan Abnerin luo. Ja», hänen kätensä oli jo lukon kahvassa, »jos kuulet siellä murhan tapahtuneen, ei sinun tarvitse mennä hakemaan poliisia.»

»Mutta, mutta, älkäähän nyt, kapteeni Shad! Ette ole lopettanut omaakaan illallistanne vielä, ja Zoeth odottaa kaupassa paluutanne, että hänkin saisi tulla syömään.»

Kapteenin vastaus oli kumminkin jyrkkä ja lopullinen.

»Vie siniliekkiseen rikkihemmettiin koko illallinen!» raivosi hän. »Voin odottaa ja niin voi Zoethkin. Ellei hän voi, niin olkoon odottamatta.»

Hän oli poissa puoli tuntia. Kun hän palasi, oli herra Hamilton jo ruokasalissa. Shadrach tuli sinne myöskin kantaen tuota kallisarvoista pyssyä kädessään. Hän sijoitti sen huolellisesti huoneen nurkkaan hyvin tyytyväisen näköisenä.

»Herran nimessä, Shadrach!» huudahti Zoeth, »mitä olet nyt ajatellutkaan? Siellä minä odotin ja odotin, ja ikävöin ja ikävöin, mutta sinua ei vain kuulunut enkä senvuoksi voinut lähteä syömäänkään. Lopulta oli minun pakko sulkea kauppa kokonaan. Minun täytyi joko tehdä se tahi kuolla nälkään. En ole mikään vikojen hakija, yleisesti puhuen, mutta olen kumminkin ruoan tarpeessa kuten muutkin ihmiset.»

Hänen toverinsa ei kiinnittänyt kumminkaan hänen puheihinsa mitään huomiota. Hänen ensimmäiset sanansa muodostivat vain Isaiahille tehdyn kysymyksen.

»Kuulehan, Isaiah, muistaakseni sanoit minulle, että Mary-'Gusta oli silloin keittiössä, kun tuo renttu tuli lainaamaan pyssyäni?»

»Niin sanoinkin.»

»Ja tiesikö hän, että Abner aikoi ampua sillä jonkun kissan?»

»Kyllä, koska hän kuuli Abnerin sanovan niin.»

Shadrach meni uunin luo, otti sen reunustalta lampun, sytytti sen, poistui sitten se kädessään huoneesta ja alkoi nousta portaita yläkertaan. Zoeth huusi hänen jälkeensä, mutta hän ei vastannut.

Hän meni Mary-'Gustan huoneeseen. Tyttönen oli vuoteessaan nuket vieressään. Hän ei kumminkaan nukkunut. Hänen itkettyneet kasvonsa ja tyynyn kosteus ilmaisivat, miten hän oli kuluttanut aikansa ruokasalista poistumisensa jälkeen.

Shadrach laski lampun pesukaapille, siirsi tuolin vuoteen viereen ja istuutui. Hän puristi Mary-'Gustan käden omaansa.

»Mary-'Gusta», hän sanoi lempeästi, »tiesit siis, että Ab Bacheldor aikoi ampua Davidin minun pyssylläni?»

Mary-'Gusta käänteli päätään tyynyllä.

»Kyllä», hän sanoi.

»Olit siis keittiössä, kun hän lainasi sen?»

»Kyllä. Ja tunsin sen silloinkin omaksenne, kun hänellä oli se mukanaan tuolla kentällä. Näin sen tukissa olevan hopealevyn. Se loisti auringonpaisteessa.»

»Hm, niin, niin, ymmärrän. Tietysti sinä tunsit sen, mutta et kertonut kumminkaan minulle. Miten maailmassa jätitkin sen tekemättä? Etkö tiennyt, että jo se olisi riittänyt, jos olisin tiennyt, että tuo varsiluuta oli lainannut pyssyni ampuakseen sillä kissani? Vaikka tuo elukka olisikin varastanut vaikka miljoonan kananpoikaa, ei se olisi tehnyt mitään, jos vain olisin tiennyt sen. Tuo petollinen tolvana! No niin, nyt hän ei tule ampumaan mitään meille kuuluvaa ainakaan vähään aikaan, sen takaan. Mutta miksi et kertonut minulle?»

Mary-'Gusta vastasi heti.

»Juuri senvuoksi. Tiesin, että jos olisitte tiennyt sen, ette olisi välittänyt, vaikka David olisikin varastanut kananpoikasia. Ja minä halusin saada teidät uskomaan, ettei se varastele.»

»Ymmärrän. Mutta jos olisit kertonut sen minulle, ei sinun silloin olisi tarvinnut puhua mitään vierashuoneesta. Muistaakseni en kysynyt sinulta mitään.»

»Ette kyllä. Halusin kumminkin näyttää teille, ettei David ole varas.»

Shadrach nielaisi muutamia kertoja. »Ymmärrän sen nyt», hän sanoi. »Pelastaaksesi kissasi, olit siis valmis luopumaan huviretkestä ja kaikesta muustakin?»

»Minua haluttaa kumminkin sinne niin kovasti», nyyhkytti Mary-'Gusta vaikeroiden.

Kapteeni nosti hänet pieluksilta ja kiersi käsivartensa hänen ympärilleen.

»Sinä saatkin mennä sinne», sanoi hän painavasti. »Saat olla siitä aivan varma.»

»Ah, saanko? Saanko todellakin? Tiedän, etten ole sitä ansainnut, sillä olinhan paha tyttö.»

»Sinäkö? Olet päinvastoin oikein hyvä tyttö! Paras, rehellisin ja reippain pienin tyttönen maailmassa. Olet oikea aarre!»

»Olen hirveästi pahoillani, että menin tuonne vierashuoneeseen, kapteeni Gould.»

»Viis' koko vierashuoneesta! En välitä, vaikka olisit siellä viikon ja särkisit siellä olevat kapineet tuhannen nuuskaksi. Ja kuulehan nyt, Mary-'Gusta, älä sano minua enää kapteeni Gouldiksi. Sano minua 'Eno Shadiksi', niin olet kiltti.»

* * * * *

Juuri ennen nukkumaanmenoaan sinä iltana rupesi herra Hamilton puhumaan eräästä asiasta, joka oli vaivannut häntä koko päivän.

»Shadrach», hän sanoi arasti, »luullakseni minun on kerrottava sinulle jotakin. Tiedän, ettet halua puhella siitä, mutta minusta tuntuu kumminkin siltä, kuin minun olisi juteltava siitä sinulle. Sain kirjeen tänä aamuna tuomari Baxterilta. Hän sanoo, ettei hän voi odottaa enää vastaustamme pitkääkään aikaa. Hän haluaa tietää, mitä olemme päättäneet tyttöön nähden.»

Shadrach, joka tupakoi, otti piipun suustaan.

»No, vastaa hänelle sitten», hän sanoi lyhyesti. »Tiedät, miten se on kuuluva yhtä hyvin kuin minäkin.»

Zoeth näytti vaivautuneelta.

»Tiedän, ettet halua pitää häntä luonamme», hän sanoi, »mutta —»

»Kuka niin on sanonut?»

»Kukako? Kuulehan nyt, Shadrach Gould. Sinähän juuri itse —»

»Olen sanonut ehkä paljonkin, mutta se ei merkitse mitään. Olet tiennyt kumminkin todellisen tarkoitukseni yhtä hyvin kuin minä itsekin.»

»No mutta, Shadrach! Et suinkaan tarkoittane, että haluat pitää hänet luonamme kokonaan? Et voi tarkoittaa sitä.»

Kapteeni tuhautti kärsimättömästi nenäänsä. »Älä nyt ole niin lapsellinen, Zoeth», hän sanoi. »Tiedät vallan hyvin, etten ole milloinkaan tarkoittanutkaan muuta.»