Eräänä yönä seuraavalla viikolla kello kahdentoista aikaan heräsi kapteeni Shadrach, joka kuorsasi kovasti mukavassa vuoteessaan, siitä, että hänen toverinsa tuli huoneeseen kantaen lamppua kädessään. Kapteeni räpytti silmiään, kohosi kyynärpäänsä varaan, katsoi kelloonsa, joka oli tuolilla hänen päänaluksensa vieressä, ja kuiskasi sitten melko kiukkuisesti:

»Mitä tulimmaista sinä hiiviskelet huoneeseeni tähän aikaan yötä? Toivoakseni et halua puhella noista pirullisista laskuista, luotosta etkä muustakaan sellaisesta. Mitä sellaisesta on apua? Puhuminen ei auta ketään! Tulimmainen sentään, menin vuoteeseen voidakseni unhottaa ne, ja olin juuri nukahtanut, kun sinä —»

Zoeth kohotti kätensä. »Ssh!» hän kuiskasi. »Ssh, Shadrach! En tullut puhumaan sellaisista asioista. Shadrach, parhaillaan tapahtuu jotakin omituista. Nouse ja pue yllesi.»

Kapteeni hyppäsi vuoteestaan silmänräpäyksessä.

»No mitä nyt?» hän kysyi kuiskaten. »Mitä omituista nyt tapahtuu?»

»En tiedä oikein tarkasti. Kuulin jonkun laskeutuvan alakertaan ja —»

Shadrach murahti. »Isaiah!» hän huudahti. »Hän kävelee jälleen unissaan. Uskallan dollarin, että olen oikeassa.»

»Ei, ei! Isaiah nukkuu. Hän ei ole kävellyt unissaan sitten kuin lapsena.»

»No, mutta hän on hyvin lähellä toista lapsuuttaan nyt ainakin niistä teoista päättäen, joita hän suorittaa silloin tällöin. Tietysti se on Isaiah. Kuka muu voisi laskeutua alakertaan tähän aikaan yöstä?»

»Niin minäkin ajattelin ja senvuoksi menin katsomaan. Shadrach, kulkija oli Mary-'Gusta. Ssh! Anna minun kertoa sinulle. Hän puki päällysvaatteet ylleen, hatun ja kaikki, otti lyhdyn seinältä, sytytti sen ja meni ulos.»

»Ulosko?»

»Niin ja sitten kadulle. Nyt on meidän —»

Vastauksen asemesta meni Shadrach ikkunaan, veti verhon syrjään ja katsoi ulos. Hän huomasi kujalla tulen, joka heilui edetessään kaupunkia kohti.

»Tuolla hän nyt menee», hän mumisi. »Hän on jo ehtinyt melkein nurkkaukseen. Mitä maailmassa hänellä mahtaneekaan olla mielessä? Mihin hän on menossa kahdentoista aikaan yöllä?»

Zoeth ei vastannut. Hänen toverinsa kääntyi katsoen häneen.

»Hm!» hän huudahti. »Miksi et kerro minulle koko asiaa, vaikka sen tiedät? Salaat minulta jotakin. Anna vain kuulua! Tiedätkö, minne hän on menossa?»

Zoeth näytti huolestuneelta ja syylliseltä. »No, no, Shadrach», hän änkytti, »en tiedä, vaan epäilen kumminkin. Katsohan, hän menetteli samoin viime yönäkin.»

»Menettelikö? Miksi et ole puhunut minulle siitä sanaakaan?»

»En ymmärtänyt, mitä minun olisi pitänyt sanoa. Kuulin hänen menevän, jolloin katsoin ikkunasta ja huomasin hänet. Hän palasi takaisin tuossa kolmen ajoissa. Luulin varmasti, että hän kertoo sen meille tänä aamuna, mutta hän ei kertonutkaan ja —. Pidin varani jälleen tänäkin iltana ja, Shadrach, hän otti mukaansa kaupan avaimet. Ne ovat kaikissa tapauksissa hävinneet naulasta.»

Kapteeni siveli otsaansa. »Hän on siinä tapauksessa mennyt kauppaan», hän mumisi. »Tulimmainen sentään! Se on kumminkin jonkunlainen helpotus. Pelkäsin jo, kun en tiennyt —. Huh, en tiedä sitäkään, mitä en tiedä! Mutta mitä maailmassa hänellä on tekemistä kaupassa? Sanoit, että hän kävi siellä viime yönäkin.»

»Niin. Shadrach, olen miettinyt sitä enkä voi ymmärtää muuta kuin —»

»No, mitä sitten?»

»— kuin että hän aavistaa, miten hullusti asiamme ovat. Hän on ruvennut jotenkin epäilemään ja mennyt nyt kauppaan ottaakseen —»

»Ottaakseen mitä? Heitä se laidan yli! Etkö voi sanoa sitä? Ottaakseen mitä?»

»— ottaakseen selville kirjoista, miten asian laita todellisuudessa on. Muistat kai, että hän osaa avata kassakaapin lukon?»

Kapteenin suu ja silmät aukenivat samalla kertaa. Hän ojensi kätensä makuuhuoneen seinällä olevaa naulakkoa kohti.

»Voi tulimmainen sentään!» hän ähki. »Anna minulle vaatteeni.»

Puoli tuntia myöhemmin olisi joku utelias — ja puhuaksemme rehellisesti olisi joka toinen Harnissin asukas ollut utelias, jos hän olisi tiennyt, mistä oli kysymys — ja tietysti häikäilemätön ihminen nähnyt omituisen näyn, jos hän olisi hoksannut tirkistää sälekaihtimien alitse Hamilton ja Kumppanin kauppaan. Tuo henkilö olisi nähnyt, miten nuo pari vanhahkoa miestä, joista toinen istui tuolilla ja toinen muutamalla puulaatikolla, näyttivät rikollisilta, melkeinpä noloilta, erään nuoren naisen seisoessa heidän edessään, puhuessa heille ja tehdessä henkilökohtaisia huomautuksia.

Seurattuaan holhokkiaan kauppaan olivat kapteeni Shadrach ja Zoeth kurkistaneet ikkunasta ja huomanneet hänen istuvan tiskin ääressä. Kassakaappi oli auki ja hän oli avannut eteensä liikkeen kirjat ja muut paperit. Muudan kuistin lattialankku narahti kapteenin raskaan painon alla, jolloin Mary katsoi ylös ja huomasi heidät. Ennenkuin he ennättivät peräytyä ja päättää, millaisiin toimenpiteihin heidän pitäisi ryhtyä, juoksi Mary ovelle, aukaisi sen ja käski heidän tulla sisään. He eivät voineet sillä hetkellä vastata kieltävästikään. Varmuus, että Mary tiesi sen, jota he olivat koettaneet niin huolellisesti salata, tukki heidän suunsa.

»Tulkaa sisään vain», toisti Mary. »Tulkaa sisään ja sulkekaa sitten ovi.»

He tulivat sisään ja kapteeni Shadrach sulki ovenkin. Hän ei olisi voinut sanoa, miksi he tottelivat niin vastustelematta. Heidän holhokkinsa antoi heille niin vähän ajattelemisen aikaa.

»En oikeastaan osannut odottaakaan teitä», sanoi Mary, »vaan itse asiassa olen kumminkin iloinen, että tulitte. Istuutukaahan nyt molemmat ja kuunnelkaa, mitä sanon. Mitä oikeastaan olette tarkoittaneetkaan kaikella tällä?»

Zoeth ei vastannut sanaakaan. Shadrach koetti kumminkin heikosti vastustella.

»Mitäkö me olemme tarkoittaneet kaikella tällä?» hän toisti. »Mitä sinä tarkoitat puheellasi ja käytökselläsi? Hiivit tänne keskiyöllä sanomatta sanaakaan Zoeth-enollesi ja minulle, avaat sitten kassakaapin ja —»

Mutta Mary keskeytti jälleen.

»Ole nyt jo vaiti, Shad-eno!» hän komensi. »Istuudu tuolle laatikolle ja kuuntele minua. Kas niin. Sanokaa nyt minulle, miksi olette syöttäneet minulle pajunköyttä melkein vuoden ajan? Vastatkaa minulle, miksi?»

Zoeth katsoi Shadrachiin ja viimeksimainittu katsoi Zoethiin.

»Pajunköyttäkö?» änkytti herra Hamilton. »Miten voitkaan sanoa niin, Mary-'Gusta?»

»Niin, pajunköyttä juuri! Voisin käyttää vieläkin voimakkaampaa sanaa, enkä sittenkään liioittelisi. Olette uskotelleet minulle, että liike menestyy hyvin, ja sanoneet, että liikevaihto on ainakin yhtä hyvä, ellei parempi, kuin minun ollessani täällä kanssanne. Olen kysynyt sitä teiltä lukemattomia kertoja ja te olette vastanneet minulle aina samoin. Mutta nyt minä tiedän, ettette koko tuon ajan kuluessa ole ansainneet senkään vertaa, että tulot ja menot olisivat menneet tasan. Olette huolehtineet itsenne sairaiksi, ettekä —»

Mutta nyt ei kapteeni Shad voinut sietää enempää.

»Emmekä ole!» hän sanoi. »En ole ollut terveempi milloinkaan elämässäni. En ole ollut lääkärin avun tarpeessa moniin vuosiin, ja silloinkin kutsuin hänet luoksemme vain hevosen vuoksi — tarkoitan nimittäin eläinlääkäriä. Mistä sinä nyt oikeastaan puhutkaan? Kuka tässä on sairas? Jos tuo Isaiah onneton vain on —»

»Lopeta jo, Shad-eno! Minähän käskin sinun kuunnella. Sinun ei tarvitse koettaakaan eksyttää minua eikä sanoa, etten tiedä, mistä puhun. Tiedän sen varmasti. Ja mitä uskotteluun tulee, on tässä jo uskoteltu tarpeeksi. Mitä tarkoititte — sinä ja Zoeth-eno — lähettäessänne minut kouluun ja Eurooppaan ja sanoessanne minulle jyrkästi, ettette ole apuni tarpeessa täällä kotona?»

»Emme sinua tarvinneetkaan, Mary-'Gusta», vaikeroi Zoeth. »Tulimme kyllä alussa toimeen sinuttakin. Halusimme, että menisit kouluun, ja soimme sinulle sydämestämme tuon Euroopan matkan. Katsohan, olemme ylpeitä siitä, että tyttösemme saa hienon kasvatuksen ja saa nähdä maailmaa. Hän on sen täydellisesti ansainnut, ja me olemme hirveästi mielissämme, tietäessämme, että hän saakin sen.»

»Ja mitä taasen tähän kauppaan tulee», sanoi kapteeni, »olet luullakseni selaillut noita kirjoja niin paljon, että olet joutunut aivan pyörälle päästäsi. En ihmettele sitä ollenkaan, kun otetaan huomioon, mikä aika vuorokaudesta nyt on. Hamilton ja Kumppanin liike on vakavalla pohjalla. Olemme ehkä jättäneet muutamia laskuja maksamatta, mutta — mutta —. Älä katso minuun noin, Mary-'Gusta. Miksi noin tuijotat? Lopeta se, ole niin hyvä.»

Mutta Mary pudisti päätään.

»En, Shad-eno», hän sanoi, »en lopeta sitä ollenkaan, tiedän ehkä paremmin kuin te, millainen Hamilton ja Kumppanin liikkeen tila nyt on. Tämä on jo viides yö, joka minulta on mennyt noiden kirjojen tarkastamiseen, ja vihdoinkin on minulla kaikki selvillä.»

»Viides yökö? Tarkoitatko, että —»

»Tarkoitan tienneeni sen, ettette halua kertoa minulle, mitä halusin saada selville. Senvuoksi oli minun pakko tarkastaa nuo kirjat yksinäni, mutta en voinut tehdä sitä muulloin kuin öisin. Se on kumminkin yhdentekevää nyt», hän lisäsi. »Puhumme siitä myöhemmin, sillä on muita tärkeämpiäkin asioita olemassa. Shad- ja Zoeth-eno, en tiedä ainoastaan Hamilton ja Kumppanin liikkeen tilaa, vaan minulla on myöskin selvillä omat raha-asiani.»

Zoeth kumartui eteenpäin ja tuijotti häneen. Hän tuntui ymmärtäneen huomautuksen merkityksen, koska hän näytti pelästyvän. Kapteeni Shadrach näytti vain hämmästyneen.

»Mitä sinä sanoit tietäväsikään, Mary-'Gusta», änkytti Zoeth. »Tarkoitatko —?»

»Tarkoitan», jatkoi Mary, »että tiedän, mistä nuo rahat ovat tulleet, joilla on maksettu kouluni, vaatteeni, matkani ja kaikki muukin. Tiedän, keiden rahoilla on maksettu kaikki menoni aina siitä asti, kun olin seitsenvuotias.»

Shadrach nousi tuoliltaan. Hän oli nyt yhtä peloissaan kuin Zoethkin.

»Mistä sinä nyt oikeastaan puhutkaan, Mary-'Gusta Lathrop?» hän huudahti. »Sinä tiedät! Sinä et tiedä mitään! Sinun pitää vaieta sellaisista asioista. Miksi et käske häntä olemaan hiljaa, Zoeth Hamilton?»

Mutta Zoeth ei voinut sanoa sanaakaan, ja Mary jatkoi kuin ei keskeytystä olisi tapahtunutkaan.

»Tiedän», hän sanoi, »ettei minulla ole penniäkään omaa rahaa eikä ole milloinkaan ollutkaan. Tiedän, mitä olette tehneet hyväkseni. Tiedän sen nyt vihdoinkin.»

Jos nuo molemmat vanhukset olisivat joutuneet kiinni varkaudesta, eivät he olisi voineet olla syyllisemmän näköisiä. Jos heitä olisi syytetty siitä, että he ovat tuhlanneet holhokkinsa rahat sen sijaan, että heitä muistutettiin siitä, että heidän holhokkinsa on tuhlannut heidän varojaan, eivät he olisi voineet tulla enemmän järkytetyiksi eivätkä nolatuiksi. Kapteeni Shad seisoi Maryn edessä punastunein poskin ja koettaen turhaan sanoa jotakin, vaikka hänen suunsa avautuikin ja sulkeutui yhtämittaa. Zoeth, joka oli ojentanut rukoilevaisesti kätensä, sai kumminkin sanotuksi:

»Mary-'Gusta», hän änkytti, »älä puhu niin. Älä nyt viitsi.»

Mary hymyili. »Puhun varmasti, Zoeth-eno», hän sanoi. »Aion tehdä muutakin kuin puhua, tästä alkaen, mutta minun on puhuttava hieman ensin. En aio koettaakaan ilmaista teille, miltä minusta tuntuu saatuani nyt lopultakin näiden kaikkien vuosien kuluttua selville, että olen kiitollisuuden velassa teille kaikesta, mitä minulla on ollut, kodista, ylellisyyksistä, kasvatuksesta ja tilaisuuksista. Totean nyt, millaisia suuria uhrauksia teidän on pitänyt tehdä ja —»

»Emme ole uhranneet kumpikaan mitään!» raivosi kapteeni hurjasti vastustaen. »Sanon sinulle, ettemme ole! Joku on valehdellut sinulle, eikö olekin, Zoeth?»

»Hsh, Shad-eno! Kuten jo alussa sanoin, olen kuullut hätävalheistanne, mutta kukaan ei voi syöttää minulle sellaisia enää. Tiedän totuuden kokonaisuudessaan, tiedän, miten isäni menetti omaisuutensa ja — Shad-eno, mihin aiot nyt lähteä?»

Kapteeni Shad oli jo melkein ovella. Hän vastasi olkansa yli.

»Menen kotiin», hän vaikeroi, »ja päästyäni sinne muuraan Isaiah Chasen kirotun leipälaukun kiinni ikuisiksi ajoiksi. Sitten kuin olen tehnyt sen, haluan jutella kanssasi.»

Mary juoksi hänen jälkeensä ja tarttui hänen käsivarteensa.

»Tule takaisin, Shad-eno!» hän määräsi. »Tule takaisin, istuudu äläkä ole tyhmä. En halua kuunnella juttujasi ollenkaan. Aion puhua sinulle, enkä ole vielä päässyt puoliväliinkään. Isaiah ei sitäpaitsi ole kertonutkaan minulle, vaan tuomari Baxter.»

»Tuomari Baxterko? Voi tuota vanhaa parantumatonta juoru —»

»Hsh, hän ei voinut sille mitään, sillä pakotin hänet siihen. Olkaa nyt aloillanne, siivosti molemmat, niin kerron teille kaikki.»

Hän kertoi sitten heille aloittaen tutustumisestaan herra Greeniin Howen päivällisillä ja lopettaen käyntiinsä Ostablessa tuomari Baxterin luona.

»Kuten nyt tästä näette, olen saanut kaiken selville», hän sanoi. »En koeta kiittääkään teitä, sillä en voisi, vaikka yrittäisinkin, vaan aion puolestani ruveta työskentelemään ja otan osani huolista kannettavakseni. Ymmärrätte kai sen, että ensimmäiseksi työkseni lopetan koulunkäyntini Bostonissa ikuisiksi ajoiksi?»

Toverukset vastustivat tietysti kiihkeästi ja äänekkäästi, mutta Mary ei ollut kuulevinaankaan heidän käskyjään eikä kehoituksiaan.

»Lopetan sen varmasti», hän sanoi. »Jään tänne auttamaan teitä. Olen vain tyttö enkä ehkä voi saada paljoakaan aikaan, mutta luullakseni voin kumminkin tehdä jotakin. Olen jonkunlainen mykkä osakas nyt, ymmärrätte kai sen?»

Shadrach näytti epäilevältä ja levottomalta.

»Jos saisin määrätä», hän sanoi, »käskisin sinun mennä heti takaisin tuonne kouluun ja olla siellä niin kauan kuin me voimme kerätä sen verran rahaa, että voimme maksaa puolestasi sinne. Tiedän Zoethinkin ajattelevan samoin.»

»Varmasti», sanoi Zoeth.

Mary nauroi hiljaa. »Mutta teilläpä ei nyt olekaan määräysvaltaa, kuten näette», hän sanoi. »Te olettekin saaneet määrätä hirmuisen kauan, mutta nyt aionkin minä ottaa ohjakset haltuuni. Uusi mykkä osakkaanne aikookin ruveta komentelemaan teitä.»

Shadrach hymyili nyt ensimmäisen kerran tulonsa jälkeen kauppaan sinä yönä. Hymy ei ollut kumminkaan leveää eikä iloistakaan, vaan se oli kuitenkin hymyä.

»Vai niin», hän sanoi venytellen. »Haluaisin kumminkin tietää erään asian, Mary-'Gusta. Olen kyllä jo melko vanha, mutta muistini ei ole vielä sanottavasti huonontunut. Jos voisin muistaa ainoankaan sellaisen päivän, tunnin tahi minuutin siitä alkaen, kun Zoeth ja minä nostimme sinut vanhoihin ajopeleihimme tuodaksemme sinut Ostablesta tänne, niin, jos muistaisin ainoankaan sellaisen minuutin tuosta ajasta, jolloin et ole komennellut meitä, kirjoitan sen hetken laivan päiväkirjaan ja vedän punaisen renkaan sen ympärille. Ei, neitiseni. Olet ollut kapteenimme alusta asti.»

Zoethkin hymyili nyt ja Mary nauroi ääneen.

»Mutta tehän ette ole vastustelleet ettekä ole — miten sen nyt sanoisinkaan — paenneet minua, vai kuinka?» hän kysyi.

Kapteeni nauroi. »Vastustelleetko?» hän huudahti. »Huh! Emme ole paheksuneet sitä muulloin kuin näiden parin vuoden kuluessa, jolloin olemme saaneet tulla toimeen ilman sitä. Kaipasimme sitä ja senvuoksi olimme pahoillamme.»

»No, nyt ei teidän tarvitse kaivata sitä enää. Auttakaa nyt minua näiden kirjojen sijoittamisessa takaisin kassakaappiin, jotta pääsemme lähtemään kotiin. Niin, kotiin juuri! Huomenaamulla — ei kun tänä aamuna, tarkoitan — sitten keskustelemme ja minä ilmaisen teille muutamia suunnitelmiani. Juuri niin! Minulla on suunnitelmia ja toivon niiden saavan suuria aikaan Hamilton ja Kumppanin asioissa. Älkäämme kumminkaan keskustelko enää tänä yönä. Muistakaa, että kapteeni on palannut laivaan.»

Ja he menivätkin kotiin nukkumaan kapteenin ja herra Hamiltonin vastustuksesta huolimatta.