Advertisement

Kun auto säksytti South Harnissin pääkatua eteenpäin, näytti katu aivan luonnolliselta. Maryn viimeisestä käynnistä siellä ei kyllä ollut kulunut vielä kuin muutamia kuukausia, mutta tuo aika tuntui kumminkin hänestä paljon pitemmältä. Hän tunsi olevansa paljon vanhempikin kuin joululoman aikana. Kun Hamilton ja Kumppanin kauppa tuli näkyviin, painautui hän auton nurkkaan, jottei häntä nähtäisi. Hän tiesi, että enot ovat melkein varmasti kaupassaan, ja halusi puhutella Isaiahia ennenkuin heitä.

Kun hän aukaisi oven, seisoi Isaiah keittiössä hellan vieressä. Isaiah kääntyi, huomasi hänet ja seisahtui kuin kivettynyt paikoilleen. Mary tuli sisään ja sulki oven. Silloin oli Isaiahkin jo tointunut melkoisesti mykkyydestään.

»Tulit oikeaan aikaan!» hän huohotti. »Minut saadaan hirttää, ellei tuo ole Mary!»

Mary nyökäytti päätään. »Isaiah», kysyi hän nopeasti, »oletteko yksin? Ovatko molemmat enoni kaupassa?»

Mutta kokki ja stuuartti ei ollut vielä täydellisesti tointunutkaan hämmästyksestään, vaan tuijotti Maryyn yhä.

»Sinä kai se sittenkin olet, vai mitä?» hän änkytti. »Uskon nyt, että olet tullut kotiin, kuten pyysinkin.»

»Tietysti olen tullut! Miten maailmassa voisin olla täällä, ellen olisi tullut? Älkää tuijottako minuun noin avoimin suin kuin — turska. Sanokaa minulle nyt, ovatko Shad- ja Zoeth-eno kaupassa?»

»Ovat, luullakseni. Ei kumpikaan heistä ole vielä tullut syömään päivällistä. Odotan kumminkin toista minä hetkenä hyvänsä. Juoksen hakemaan heidät tänne. Sano, juoksenko? Miten maailmassa olet voinut tulla tänne tähän aikaan päivästä?»

»Kerron teille sen heti. En halua, että haette enoni tänne, sillä haluan puhutella teitä ensin. Istuutukaa nyt, Isaiah, tuolle tuolille. Tahdon, että kerrotte minulle avoimesti, miten huonolla kannalla asiat ovat. Kertokaa minulle kaikki mitä tiedätte, älkääkä koettakokaan kuvailla tilannetta paremmaksi kuin se on.»

Isaiah oli aivan ymmällä, mutta hän istuutui kumminkin. Kuultuaan, että hänen piti kiiruhtaa, hermostui hän niin että, vaikka hän puhuikin tarpeeksi mitä mutkallisimmankin tilanteen kuvailemiseksi, hänen puheensa oli hyvin epäjohdonmukaista ja Maryn oli pakko keskeyttää hänet silloin tällöin täyden selvyyden saamiseksi. Hänen kertomansa uutiset eivät kumminkaan olleet mitään ratkaisevia. Kaikki kaupungin asukkaat tiesivät, että myynti kaupassa oli supistunut hirveästi viime aikoina. »Kaikki ostavat nyt noista uusista kaupoista, joissa hinnat ovat alhaisemmat, joissa on enemmän nykyaikaista tavaraa ja joiden myyntitavat ovat paljon muodinmukaisemmat kuin Hamilton ja Kumppanin», sanoi Isaiah ja jatkoi:

»Sellaiset ostajat kuin Rastus Young ja muut hänen laisensa ovat ainoat, jotka eivät muuta meiltä pois», selitti Isaiah. »He eivät poistu mistään hinnasta, koska he eivät tavallisesti maksakaan ostoksiaan.»

Toverukset eivät olleet puhuneet Isaiahille huolistaan, mutta puhuminen olikin tarpeetonta, sillä Isaiah oli kuullut ja nähnyt tarpeeksi.

»He ovat juuri joutumaisillaan tyrskyihin, jotka paiskaavat heidät kallioita vasten», vaikeroi hän. »Zoeth on murtunut ja laihtunut niin, että sairas nuori kanakin näyttää häntä lihavammalta, ja kapteeni Shad kulkee edestakaisin kädet housujensa taskuissa ja —»

»Missä?»

»Housujensa taskuissa puhumatta tuskin sanaakaan moneen tuntiin. He valvovat melkein joka yö tarkastellen kirjojaan ja kirjoitellen kirjeitä. On aivan selvää, mikä tässä on tulossa. Kaikki kaupunkilaiset ymmärtävät sen jo. Käväisin tuolla kaupassa muutamia päiviä sitten ja istuuduin lopulta portaille levähtämään. Silloin tuli Ab Bacheldor juttelemaan kanssani. Hän vihaa kapteeni Shadia enemmän kuin mitään muuta, kuten tiedät. 'Halloo, Isaiah!' hän sanoi minulle ja lisäsi: 'No näkeehän tuota sinuakin vielä joskus.' 'No mitenkäs?' sanoin minä. 'Oletko luullut minun kuolleen?' 'Luulin sinua ensin sheriffiksi', hän sanoi. 'Ymmärrän, että hän odottelee jotakin juuri näinä päivinä.' Zoeth oli silloin niin lähellä, että hän kuuli Abin puheen.»

»Ah!» huudahti Mary vihaisesti.

»Niin hän juuri sanoi», jatkoi Isaiah. »Mutta silloin sanoin minäkin jotakin puolestani. 'Sheriffillä ei ole varmaankaan milloinkaan asiaa sinun taloosi, Ab, vai mitä?' kysyin. 'Saat lyödä vaikka vetoa, ettei hänelle ole', sanoi hän. 'Jos hänen pitäisi odottaa siellä, kuolisi hän varmaankin nälkään', sanoin minä. He, hee, hänen vaimonsa on Cape Codin ahnein ihminen, kun ruoan valmistaminen on kysymyksessä. Kerran hän aikoi ruveta tarjoilemaan ruokaa ruokavieraille, ja Henry Ryder, tuo hedelmien kaupustelija, rupesi syömään siellä. Hän ei kestänyt kumminkaan kuin pari päivää. Ensimmäisenä päivänä sai hän ruoakseen keitettyjä munia ja toisena munankuorista keitettyä lientä. Ehkä se ei olekaan totta, sillä Henry on hirveä valehtelemaan, mutta kaikissa tapauksissa —»

»Viis Henry Ryderistä ja Abner Bacheldorista myöskin!» keskeytti Mary. »Kuinka tulitte ajatelleeksi kirjoittaa minulle, Isaiah?»

»Se tapahtui melkein itsestään, kuten ehkä sanoisit. Kun huomasin, mihin päin asiat alkoivat olla kallellaan, väsyin ja huolestuin yhä enemmän ja rupesin toivomaan sinua tänne, jotta minulla ainakin olisi joku, jonka kanssa voisin puhua asioista. Mutta en uskaltanut kirjoittaa ja kun olit täällä kotona joululomalla, en uskaltanut kertoa sinulle mitään, koska kapteeni Shad uhkasi antaa minulle selkään, jos kerroin sinulle jotakin näistä kotihuolista. Kaiken tämän kestäessä ovat he kaikin keinoin koettaneet olla huolestuttamatta sinua. 'Meidän on salattava häneltä kaikki, jotta hän pysyisi rauhallisena', sanoo Zoeth ja kapteeni on aivan samaa mieltä kuin hänkin. He rakastavat sinua äärettömästi, Mary-'Gusta.»

Mary ei uskaltanut katsoa Isaiahiin.

»Tiedän sen», hän sanoi. »Jatka, Isaiah.»

»No niin, minä ajattelin ja ajattelin, ja eräänä päivänä viime viikolla Ezra Hopkins, tuo voinkuljettaja, ja minä keskustelimme, jolloin hän sanoi: 'Liike ei näytä olevan kovinkaan vilkasta tuolla kaupassa, vai mitä? Kaikki sanovat, ettei se ole.' 'Kun kaikki tietävät niin paljon, niin miksi kyselet minulta?' sanoin siihen. 'No, älähän nyt suutu sentään', sanoi hän. 'Sanon sinulle kumminkin sen, Isaiah, että jollei Mary-'Gusta Lathrop olisi mennyt tuohon joutavaan kouluun Bostoniin, olisivat Hamilton ja Kumppanin asiat aivan erilaisella kannalla. Hän on teräväjärkinen tyttö ja taitava liikenainen. Luulen, että hän olisi voinut pelastaa nuo molemmat vanhukset.' Mietin sitten hänen sanojaan ja kirjoitin vihdoin sinulle. Älä Herran nimessä ilmaise Shadille äläkä Zoethille, että olen kirjoittanut sinulle, vaikka olenkin iloinen, että tein sen. En tiedä, kykenetkö kaikkeen enemmän kuin muutkaan, mutta olen kumminkin hyvin iloinen, että olet tullut, Mary-'Gusta.»

Mary huokasi. »Minäkin iloitsen tulostani tänne, Isaiah», hän myönsi, »vaikka en tiedäkään, voinko tehdä mitään. Mutta», hän lisäsi vakavasti, »minä koetan kumminkin parastani. Nyt emme saa antaa Shad- emmekä Zoeth-enon aavistaakaan, että olen kuullut puhuttavan heidän huolistaan. Meidän pitää uskotella heille, että olen saanut ylimääräistä lomaa käydäkseni täällä kotona. Silloin voin tarkastella asioita ja ehkä keksiä jonkun suunnitelmankin. Kun olen valmis ilmaisemaan, mitä aion tehdä, voin ilmaista loputkin. Ssh! Tuolla tulee nyt toinen heistä. Zoeth-eno luullakseni. Olkaa nyt iloisen näköinen, Isaiah! Kuuletteko? Tehän olette sen näköinen kuin olisitte tukehtumaisillanne. — No, Zoeth-eno, ettekö hämmästynyt nähdessänne minut?»

Hämmästynyt hän todellakin oli eikä voinut aluksi käsittää sen enempää kuin Isaiahkaan äsken, että Mary todellakin seisoi siinä hänen edessään. Sitten hän halusi luonnollisesti tietää, miksi Mary oli tullut. Mary koetti vastailla kysymyksiin niin hyvin kuin hän vain osasi, ja Zoeth, joka oli yhtä viaton ja luottavainen kuin ennenkin, hyväksyi epäilyksettä hänen epämääräisen selityksensä, että hänelle oli sattunut sopiva tilaisuus matkustaa kotiin lyhyeksi ajaksi heidän luokseen. Päivällinen tuotiin pöydälle ja sitten kiiruhti Isaiah kauppaan vapauttamaan Shadrachia, jotta toverukset ja Mary voisivat syödä yhdessä.

Kapteeni saapuikin muutamia minuutteja myöhemmin punastunein poskin äänekkäänä ja iloisena.

»No mutta!» hän huudahti, puristi Maryn syliinsä ja suuteli häntä niin äänekkäästi, että se kuului varmasti Abner Bacheldorin pihalle. »Olipa tämä iloinen yllätys! Zoeth sanoikin tänä aamuna, että hänestä tuntuu kuin jotakin tulisi tapahtumaan, ja silloin juuri kaatoi Isaiah teekattilan sisällön molemmille jaloilleen, jolloin sanoin, että minun luuloni mukaan se jo tapahtuikin. Mutta nyt se ei näytä kumminkaan siltä. Tuntuu niin sanomattoman hauskalta katsella sinua taasen, Mary-'Gusta! Miten sinulle sopi tulla tänne tähän aikaan vuodesta? Onko koulurakennusta kohdannut joku onnettomuus?»

Mary toisti saman jutun, jonka hän oli syöttänyt herra Hamiltonillekin, ja se riitti. Toverukset olivat niin onnellisia saatuaan hänet luokseen, etteivät he udelleet sen tarkemmin hänen tulonsa syitä. Kapteeni Shad puhui, laski leikkiä ja nauroi, ja Zoeth nyökäytteli päätään ja hymyili tyyneen tapaansa. Ellei Mary olisi tiennyt heidän salaisuuttaan, ei hän olisi voinut arvatakaan sitä, mutta koska hän tiesi sen, huomasi hän, miten kalpealta herra Hamilton näytti ja miten kapteeni aina silloin tällöin vaipui ajatuksiinsa, joista hän heräsi ponnistamalla voimiaan, katsahti sitten Maryyn ja alkoi puhua ja nauraa äänekkäämmästi kuin milloinkaan ennen. Kerran Mary uskalsi kysyä, miten liike menestyi, ja olisi ollut melkein hullunkurista, ellei samalla olisi ollut niin surullistakin katsella sitä nopeutta, millä molemmat toverukset vakuuttivat, ettei se ollut juuri siitä muuttunut.

Päivällisen jälkeen hän ilmoitti aikovansa lähteä kauppaan. Toverukset katsahtivat toisiinsa ja Zoeth sanoi:

»Miksi sinne tulisit, Mary-'Gusta? Tällaiset kauniit päivät viettäisin minä ulkosalla sinun sijassasi. Emme tarvitse sinua ollenkaan siellä, vai tarvitsemmeko, Shadrach?»

»Ei enemmän kuin kala on kylpypuvun tarpeessa», sanoi kapteeni jyrkästi. »Sinun pitää mennä tapaamaan tovereitasi, Mary-'Gusta, ja pitämään hauskaa.»

Mutta Mary kieltäytyi kumminkin menemästä kenenkään luokse. Hänellä on hauskempaa siellä kaupassa kuin missään muualla, selitti hän. Hän tulikin kauppaan ja kulutti koko iltapäivän siellä kuunnellen ja tarkastellen. Siellä ei ollut kyllä paljonkaan katseltavaa, sillä kaupassa ei käynyt koko aikana kuin muutamia ostajia, joiden tekemät kaupat olivat hyvin mitättömiä. Tukalimmalta tuntui hänestä katsella, kuinka innokkaasti enot koettivat olla jokaisen ostajan mieliksi ja kuinka levottomasti kumpikin piti silmällä toisen ponnistuksia ja tulosta. Hänestä tuntui yhtä vaikealta katsella tiskin vieressä seisovaa Zoethia, joka tuijotti hyllyihin vapisevin huulin ja kynää pitelevin tärisevin käsin, kuin kapteeni Shadrachiakin, joka synkin ilmein käveli kädet housujen taskuissa takaovelta ikkunan luo, pysähtyi, katsahti kadulle, veti syvään henkeään, melkein kuin vaikeroiden, kääntyi ja palasi takaisin.

Kello kuuden aikaan Mary, jolla oli omat syynsä, miksi hän halusi jäädä kauppaan yksikseen, ehdotti, että hän jäisi sinne niin kauaksi aikaa kuin enot viipyivät illallisella. Mutta kumpikaan ei suostunut, joten hänen oli pakko lähteä kotiin itse ja lähettää Isaiah vielä kerran hoitamaan kauppaa. Mutta kello yhdentoista aikaan sinä iltana, kun toveruksien huoneista kuuluvat selvät äänet ilmaisivat, että Hamilton ja Kumppanin molemmat omistajat olivat vaipuneet unen helmoihin, laskeutui hän varpaisillaan alakertaan, puki nutun ja hatun ylleen, otti kaupan avaimet naulasta, johon Zoeth ne aina ripusti, ja meni ulos. Hän ei palannut ennen kuin kello kolmen aikana.

Seuraavan päivän vietti hän melkein kokonaan kaupassa. Hän kirjoitti monta kirjettä ja huolimatta enojensa vastustuksesta palveli monta ostajaa. Sitten illalla, kun hän istui tiskin takana mietteissään, hyökkäsi muudan poika, jonka kapteeni tunsi Zenas Atkinsin nuorimmaksi vesaksi, huohottaen kauppaan ja ilmoitti hengästyneenä, että Mary-'Gusta Lathropia pyydetään puhelimeen. »Meille on melko pitkä matka, ja teidän on kiiruhdettava, koska ei puhelua katkaista ennen tuloanne», lopetti poika. Mary kiiruhti puhelimeen. Hän ei ennättänyt vastata Shadrachin kysymykseenkään, kuka tuo soittaja hänen luulonsa mukaan mahdollisesti on. Hän ei sitä tietystikään tiennyt, mutta hän epäili kumminkin, ja vaikka hän olikin kylmäverinen nuori liikenainen, joka oli karkoittanut mielestään kaikki muut ajatukset, paitsi sellaiset, jotka koskivat liikettä, sykki hänen sydämensä kumminkin hämmästyttävän nopeasti, kun hän tuli kamariin, joka sai toimittaa jonkunlaisen puhelinkioskin virkaa, ja tarttui kuulotorveen. Hänen äänensä oli kumminkin tyyni, kun hän sanoi tuon tavanmukaisen »Halloo!»

Puhelin humisi ja vihelsi, hän kuuli katkelmia keskustelusta ja sitten vihdoin äänen, jota hän oli odottanutkin, mutta jota hän kumminkin jollakin tavoin pelkäsi. Ääni kysyi: »Halloo, onko neiti Lathrop puhelimessa?»

»On. Crawford?»

»Mary, sinäkö siellä olet?»

»Niin.»

»Kävin juuri rouva Wyethin luona ja kuulin sinun matkustaneen. Olen hirveästi pettynyt. Lähden kotiin huomenna, mutta toivoin kumminkin, että saisin tavata sinua ennen matkustamistani. Miten voitkaan lähteä sanomatta minulle sanaakaan?»

»Eikö rouva Wyeth ole kertonut sinulle?»

»Hän kertoi minulle paljonkin, mutta haluan kuulla vielä lisää. Onko tuossa enojasi koskevassa huhussa perää?»

»Pelkään olevan.»

»Suuri Jumala, sepä on ikävää! Olen hyvin pahoillani kuullessani sen. Kuulehan nyt, enkö voisi auttaa sinua jollakin tavoin? Ovatko he —»

»Ssh, emme voi puhella siitä näin puhelimessa. Et voi tehdä mitään hyväkseni. Minulla on omat suunnitelmani osittain valmiina ja ne kelpaavat ehkä johonkin. Älä viitsi kysellä mitään erikoiskohtia nyt.»

»Ymmärrän, enkä kyselekään, mutta enkö saa tulla käymään luonasi? Voin matkustaa Länteen ylihuomennakin yhtä hyvin, ja niin ollen saan aikaa —»

»Ei, Crawford, ei mitenkään. Et saa tulla.»

»Kiellostasi huolimatta haluttaa minua kumminkin suuresti.»

»Jos tulet, en halua tavata sinua, en nyt enkä vastaisuudessakaan. Mutta et suinkaan sinä tulekaan, kun kiellän?»

»En, Mary, en uskalla. Se on kumminkin hyvin vaikeaa.»

Ehkä se tuntui yhtä vaikealta Marystakin, joka ei kumminkaan vastannut.

»Lupaatko kirjoittaa minulle joka päivä?» hän jatkoi. »Miksi et vastaa?»

»Ajattelin juuri, mikä on mahdollisesti parasta minulle», Mary sanoi, »tarkoitan, parasta meille molemmille. Kirjoitan sinulle varmasti ainakin yhden kirjeen.»

»Yhdenkö vain?»

»Niin, varmasti. Haluan, että käsittäisit, mitä tuloni tänne tarkoittaa ja miten se mahdollisesti vaikuttaa tulevaisuuteeni. Sinulla on oikeus saada se tietää. Riippuu sitten asianhaaroista, kirjoitanko sinulle enää.»

»Riippuu! Tietysti sinun pitää kirjoittaa minulle. Mistä se riippuu?»

»Siitä, mikä minusta tuntuu oikealta sitten kuin olen ajatellut asiaa tarpeeksi ja sitten kuin sinä olet puhutellut isääsi. Nyt minun on pakko lopettaa, Crawford. Kiitoksia, että muistit minua. Teit minut oikein iloiseksi. Hyvästi!»

»Odota nyt hieman. Mary, et saa vielä mennä. Salli minun sanoa, että —»

»Voi, älä nyt, Crawford! Haluan mieluummin, ettet sano mitään enää. Olen varma, että ymmärrät syyni. Toivotan sinulle hauskaa kotimatkaa. Toivottavasti on isäsi jo paljon parantunut taudistaan. Hyvästi!»

Hän ripusti kuulotorven paikoilleen ja kiiruhti takaisin kauppaan. Shadrach ja Zoeth katsoivat häneen kysyvästi. Vihdoin sanoi edellinen:

»Oliko se jotakin merkityksellistä, vai mitä?»

»Ei, Shad-eno, ei hyvinkään.»

»Vai niin.»

Seurasi lyhyt väliaika ja sitten:

»Rouva Wyethkö soitti?»

»Ei, Shad-eno.»

Shadrach ei kysellyt enempää eikä Zoeth tehnyt ainoatakaan kysymystä. Ei kumpikaan puhunut enää milloinkaan koko puhelinkeskustelusta, ei hänelle eikä toisilleen. Ei Marykaan maininnut siitä enää ikinä. Hän oli luvannut Shadrach-enolle, kun eno viime vuonna oli kysellyt Crawfordista, että hän kertoo enolle kaikki sittenkuin hänellä on jotakin kertomista. Mutta oliko tässä nyt mitään kerrottavaa? Ottaen huomioon työnsä, jonka hän oli ottanut tehdäkseen, ja odottavan epävarmuuden tunsi hän, ettei siinä ollut. Vaikeneminen kiusasi häntä kumminkin. Aina näihin aikoihin asti ei enojen ja hänen välillään ollut ollut minkäänlaisia salaisuuksia, mutta nyt oli olemassa salaisuuksia kummallakin puolella.

Advertisement