Kevätlukukausi oli hyvin mielenkiintoinen koulutyöhön nähden, ja sitten oli Maryllä vielä muitakin harrastuksia. Crawford kävi vieraisilla yhä useammin ja tutkintosuunnitelma oli melkein ainoa aihe, josta keskusteltiin. Maryn halu järjestellä tuli nyt, tahi olisi ainakin pitänyt tulla, tyydytetyksi, sillä hänen taitoansa tarvittiin alituisesti. Sam Keith, joka tavattuaan Maryn serkkunsa talossa oli aluksi näyttänyt olevansa hyvin mieltynyt sukulaisensa seuraan, tuli nyt harvemmin vieraisille. Hän oli nyt kaunis-tyttö-sairauden toisessa asteessa, kuten hänen tätinsä oli sanonutkin, kuume ja hourailu olivat jo haihtuneet ja hän oli nyt jäähtymäisillään. Kukaan ei voinut sanoa, että tuota kuumetta olisi millään tavalla kiihoitettu. Kun hän tuli vieraisille, oli Mary iloinen ja miellyttävä, mutta ei halunnut kohdella Samia kuin uskottua eikä kuin ystävää. Hän hylkäsi kaikki hänen kutsunsa tanssiaisiin ja teatteriin eikä halunnut keimailla hituistakaan. Tämä viimeksimainittu seikka oli mitä epätyydyttävin ilmiö, koska tuo tunteellinen Sam piti hyvin paljon hakkailusta ja onnistuikin tavallisesti pitämään voimassa kolme sellaista suhdetta samalla kertaa. Senvuoksi olikin tuo kylmenemisprosessi tässä tapauksessa nopeampi kuin tavallisesti. Samin vierailut ja päivälliselletulot olivat vähentyneet parista tahi kolmesta kerrasta viikossa epävarmaan yhteen parin viikon kuluessa. Mary huomasi sen tietysti, mutta se ei pahoittanut ollenkaan hänen mieltään. Samin huonetoveri, Crawford, huomasi kai sen myöskin, mutta jos hän oli siitä pahoillaan, onnistui hän kätkemään tunteensa melko hyvin.

Toukokuun alkupuolella tuli kapteeni Shadrach kaupunkiin ostamaan kesätavaroita kauppaan. Hän kieltäytyi jyrkästi ottamasta päämajakseen rouva Wyethin asuntoa, vaikka tuo rouva lähetti pyytävän kutsun hänelle, että hän suostuisi siihen. Ja vaikka Marykin liitti mukaan oman pyyntönsä, kieltäytyi kapteeni kumminkin.

»Älä pyydä minulta sellaista, Mary-'Gusta (hän kirjoitti). Älä Herran nimessä pyydä minua tulemaan siihen paikkaan ja jäämään sinne asumaan. Teen melkein vaikka mitä sinun vuoksesi ja suostun tähänkin, jos nyt sitä niin välttämättömästi haluat, mutta toivoakseni muutat mieltäsi. Minä tulen tietysti käymään siellä saadakseni puhutella sinua ja jään sinne illallisellekin, jos minua pyydetään, mutta älä pyydä minua laskemaan ankkuria ja jäämään sinne yöksi. En voisi kestää sitä. Niskanikamani katkeaisivat nyt, jos minun pitäisi istua niin suorana kuin viime kerralla.»

Senvuoksi sääli Mary häntä ja hän vuokrasi asunnon Quincy Housesta, jossa hänen ei tarvinnut pitää nenäänsä aina oikeassa suunnassa, kuten hän sanoi, vaan voi levätä ja oleskella mukavasti, jos vain halusi. Hänet kutsuttiin kumminkin rouva Wyethin luo illalliselle ja hänen ollessaan siellä sai rouva Wyeth tilaisuuden viedä hänet syrjään ja puhua hänelle eräästä asiasta, joka kapteenista tuntui mielenkiintoiselta ja hieman levottomuutta herättävältä.

»Muistakaa nyt», sanoi rouva, »etten ole ollenkaan varma, voidaanko suhdetta sanoa muuksi kuin paljaaksi pojan ja tytön väliseksi ystävyydeksi, ja tietämätöntä on, kehittyykö siitä milloinkaan mitään muuta. Ajattelin kumminkin, että velvollisuuteni on kertoa siitä teille, ja otaksuin, että minun on annettava teille tilaisuus tutustua tuohon nuorukaiseen. Sanoitte tavanneenne hänet ennenkin?»

»Kyllä, rouva», sanoi Shadrach, »olen tavannut hänet. Sitä ei voida kyllä sanoa miksikään tutustumiseksi, koska se supistui vain siihen, että hän kävi kaupassamme tuolla kotona. Olen kumminkin nähnyt hänet, ja mielestäni hän oli melko miellyttävä nuorukainen.»

»Olen iloinen kuullessani sen. Niin minustakin. Onko Mary kirjoittanut hänen vierailuistaan teille?»

»On tietysti, rouva. Hän ei ole sellainen tyttö, että hän salaisi meiltä jotakin. Jos hän nyt kumminkin on tullut sellaiseksi, on hän muuttunut paljon tultuaan tänne kouluun. Hän on kirjoittanut meille tuon nuorukaisen vierailuista, teistä ja hänestä, ja siitä, kun hän oli katsomassa tuota, miksi sitä nyt taasen sanotaankaan, hockeykilpailua. Hän kirjoitti meille kaikesta tuosta viime helmikuussa.»

»Niin, me kävimme todellakin katsomassa noita hockeykilpailuja. Serkkuni John Keithin poika, Samuel, oli pelaajien joukossa. Nyt, kapteeni Gould, teen teille erään ehdotuksen. Siitä on kulunut jo muutamia vuosia, kun tapasitte Crawford Smithin ja mielestäni, kun otetaan kaikki seikat huomioon, on teidän tavattava hänet jälleen ja päätettävä itse, onko hän mielestänne vieläkin sellainen kunnon nuorukainen, joka saa käydä tervehtimässä holhokkianne. Ehdotan, että tulette tänne huomenna jälleen päivällisille, joille kutsun nuoren Smithinkin. Silloin —»

Mutta kapteeni keskeytti. Hänellä oli omat suunnitelmansa huomis-illaksi eikä toinen ateria rouva Wyethin luona kuulunut niihin.

»Suokaa minulle anteeksi, rouva», sanoi hän nopeasti, »mutta aioin pyytää Mary-'Gustaa illalliselle kanssani johonkin ravintolaan huomenna, ja sitten oli aikomukseni viedä hänet johonkin teatteriin mukanani. En oikein ymmärrä, mutta voinhan pyytää, että tuo nuori Smith tulisi kanssamme sinne. Ja — ja —» hän muisti kohteliaisuuden vaatimukset — »tietysti tulisimme hyvin iloisiksi, jos tekin haluaisitte tulla», hän lisäsi.

Mutta rouva Wyeth, vaikka hän kiittelikin kapteenia ja ilmaisi hyväksyvänsä täydellisesti tuon suunnitellun illallisen ja teatterissa käynnin, kieltäytyi kumminkin tulemasta mukaan. Kapteeni suhtautui kuitenkin kieltoon miehekkään alistuvaisesti, sanoaksemme totuuden. Hän kunnioitti rouva Wyethiä suuresti ja piti rouvasta senvuoksi, että hänen lemmikkinsäkin Mary-'Gusta piti hänestä niin paljon, mutta hänen mieltymykseensä sekoittui pelkoakin ja senvuoksi olikin rouvan kieltävä vastaus oikea helpotus.

Seuraavana iltana kuuden ajoissa tapasivat Mary ja hänen enonsa Crawfordin Quincy Housessa. He aterioivat kolmisin ja menivät sitten Tremont-teatteriin katsomaan »Mestarisoittajan» esitystä. Crawfordista tuntui illallinen melkein yhtä hauskalta kuin kappalekin. Kapteeni Shadrach oli loistavalla tuulella ja hänen huomautuksensa aterian aikana olivat luonteenomaisia. Hän nimitti itsepäisesti arvokasta tarjoilijaa »stuvartiksi» ja puhui hotellin keittiöstä kuin laivan keittokopista. Hän neuvotteli nuorten vieraittensa kanssa ennen määräyksiään, hyväksyen heidän valintansa kiitollisesti, ellei nyt aina aivan vaieten.

»Aivan niin, Mary-'Gusta», hän huomautti. »Aivan niin, kuten sinäkin sanot. Sinä olet tämän laivan kapteeni tänään, ja minä ja Crawford tuossa olemme matkustajia. Jos sinä käsket meidän syödä — mitä se nyt taasen olikaan — häränhäntälientä, niin luullakseni meidän on se tehtävä. Minä antaudun kaiken mahdollisuuden varaan, jos Crawford vain haluaa. Tietysti, jos olisin yksin täällä, tilaisin luultavasti ostereita ja patapaistia. Tiedän kumminkin, mitä ne ovat. Minusta on niin tyynnyttävää, kun tietää, mitä saa, kuten tuo sairas mieskin sanoi lääkärin kertoessa hänelle, että hänellä on vesirokko eikä tuhkuri. Onko teillä mitään sitä vastaan, että sanon teitä Crawfordiksi?» hän lisäsi kääntyen nuoren toverinsa puoleen. »Olen ensiksikin tarpeeksi vanha voidakseni olla isänne ja toiseksi, ripa on hyvä olemassa ruukussa ja kauhassa, mutta minusta ei tunnu ystävän sukunimen mainitseminen ollenkaan tarpeelliselta. Ja toivoakseni meistä kolmesta tulee oikein hyviä ystäviä, kunhan tässä vain ehditään.»

Crawfordkin sanoi toivovansa sitä, ilmaisten mielipiteensä innostuneesti.

»Hyvä!» huudahti kapteeni päättäväisesti. »Ja me sementöimme tämän ystävyytemme — kirjailijat puhuvat aina ystävyyden sementöimisestä — tällä illallisellamme, vai mitä? Jos meillä vain olisi täällä Isaiahin valmistamaa putinkia, voisimme varmasti tehdä tuon sementtityön sillä. En ole milloinkaan nähnyt tarttuvampaa ainetta pöydälle pantuna. Kysyin häneltä, aikooko hän täyttää piirakkansa muurauslaastilla, ja teidän olisi pitänyt olla kuulemassa, miten hän puhisi nenäänsä. Muistat kai Isaiahin, Crawford, vai kuinka? Hän on tuo pitkä ja hontelo mies, joka hoitaa Zoethin ja minun taloutta tuolla kotona. Hän ei ole mikään Adonis, mutta hänellä on sydän oikeassa paikassa. Sekin on kyllä melko omituista», lisäsi hän nauraa hihittäen, »kun ajatellaan, kuinka lähellä hänen lapaluunsa ovat hänen lanteitaan.»

Tarinoidessaan ja laskiessaan leikkiä ennätti hän kumminkin tehdä miesvieraalleen muutamia kysymyksiä, ja nuo kysymykset, vaikka ne eivät olleetkaan millään tavalla persoonallisesti loukkaavia, olivat kuitenkin asiallisia. Hän kyseli nuorukaisen kotielämää, tiedusteli hänen kunnianhimoisia tulevaisuuden suunnitelmiaan ja otti selville, millaisia ystäviä ja uskottuja hänellä oli yliopistossa. Crawford, joka ei ollenkaan aavistanutkaan, että häntä tutkisteltiin, kertoi peittelemättä, ja kapteeni Shadrachin arvosteleva huomiokyky, joka oli tottunut arvostelemaan ihmisiä sekä maalla että merellä, näki enemmän kuin kerrottiin. Arvostelu oli kumminkin nähtävästi edullinen nuorukaiselle, sillä sitten kuin hän oli poistunut ja kun kapteeni ja Mary toivottivat toisilleen hyvää yötä rouva Wyethin salissa, sanoi Shadrach:

»Kiltti poika, en voi muutakaan sanoa. Niin, hyvin kiltti nuorukainen, jos nyt kaikki seikat otetaan huomioon. Kiinnyin häneen heti.»

»Olen iloinen, Shad-eno», sanoi Mary, »sillä minäkin pidän hänestä.»

Shadrach katseli häneen melkein yhtä kysyvästi kuin Crawfordiin illallisen aikana.

»Pidätkö?» hän mumisi. »Kuinka paljon?»

»Kuinka paljonko?» toisti Mary hämmästyneenä. »Mitä oikeastaan tarkoitat?»

»Tarkoitan, pidätkö hänestä paljonkin? Pidätkö hänestä esimerkiksi enemmän kuin Zoeth-enostasi ja minusta?»

Mary katsoi häntä silmiin, mutta se, mitä hän niissä näki, punastutti hänen poskensa. Shadrach olisi sanonut vielä lisääkin, mutta Mary painoi sormensa hänen huulilleen.

»Lorua!» hän sanoi kiihkeästi. »Paljasta joutavaa ja tyhmää lorua, Shad-eno! Älä enää milloinkaan puhu sellaisista asioista minulle. Sinun pitäisi ymmärtää enemmän.»

Shadrach hymyili ja pudisti päätään.

»Hyvä on, Mary-'Gusta», hän sanoi. »Lupaan, etten puhu sinulle siitä, ennenkuin itse rupeat siitä keskustelemaan. Kas niin, kultaseni! Älä viitsi olla minulle vihainen. Laskin vain leikkiä, kuten Isaiah silloin tuona iltana, jolloin tulit kotiin joululomalle.»

»En pidä sellaisesta leikistä. Minusta se on tyhmää.»

»Ehkäpä se onkin — nyt vielä kumminkin — Heittäkäämme kaikki leikkipuheet sikseen. Niin, kiinnyin tuohon Crawford Smithiin heti. Hänessä on kuitenkin omituisinta se, että hän muistuttaa minua jostakin toisesta. En voi kumminkaan saada selville enkä muistaa, kuka tuo toinen on. Ehkä sen muistankin vielä joskus, mutta nyt ainakin pidän hänestä hänen itsensä vuoksi. Pyydän häntä tulemaan vieraisille luoksemme joskus tulevana kesänä. Ihmettelenpä, tuleeko hän.»

Mary-'Gusta ihmetteli sitä myöskin, mutta hän olisi ihmetellyt vieläkin enemmän, jos hän vain olisi aavistanut, mitä tuleva kesä tulisi merkitsemään hänelle. Seuraavana aamuna teatterissa käynnin jälkeen tuli kapteeni Shadrach sanomaan jäähyväiset rouva Wyethille. Rouva teki muutamia kysymyksiä, ja kuunteli tarkkaavaisesti ja hyväksyvästi kapteenin arvostelua Crawford Smithistä.

»Olen iloinen, että poika teki teihin niin hyvän vaikutuksen», hän sanoi. »Kerroin teille jo, että minäkin pidän hänestä. Te hyväksytte siis hänen ja holhokkinne ystävyyssuhteen?»

Kapteeni hieroi leukaansa. »Kyllä, rouva», hän sanoi. »Hyväksyn sen täydellisesti eikä luullakseni Zoethillakaan ole mitään sitä vastaan. Se ei ole todellisuudessa Mary-'Gustan puolelta muuta kuin ystävyyttä, ei ainakaan vielä, ja luullakseni se on samanlaista hänenkin puoleltaan. Mutta jos tuo ystävyyssuhde joskus muuttuu muuksi, niin silloin, jos hän osoittautuu olevansa sellainen kuin hänen pitääkin olla, en ymmärrä, onko meillä vanhoilla ihmisillä juuri oikeutta sekautua asiaan, vai mitä luulette, rouva Wyeth?»

Ehkä rouva Wyeth oli jo väsynyt koko asiaan, tahi hän ei pitänyt siitä, että hänet luettiin vanhoihin ihmisiin kuuluvaksi, olipa nyt asia miten oli, hän ei vastannut, vaan kysyi sen sijaan jotakin.

»Kapteeni Gould», hän sanoi, »millaiseksi te ja herra Hamilton olette suunnitelleet Maryn kesän?»

»Suunnitelleetko, rouva? Emme ole muistaakseni suunnitelleet mitään. Olemme tietysti laskeneet, että hän koulun loputtua tulee luoksemme South Harnissiin ja —»

»Odottakaa hetkinen, kapteeni. Minulla on eräs ystävätär, joka haluaa kiihkeästi, että vaihtaisitte tuon suunnitelmanne hänen tekemäänsä. Tule tänne, Letitia. Kapteeni Gould, tässä näette ystävättäreni, neiti Peasen. Ilmoita nyt, Letitia, kapteenille suunnitelmasi, jonka kerroit minulle eilen illalla.»

Neiti Pease kertoi ja kapteeni kuunteli, ensin hämmästyneenä, sitten miettiväisen näköisenä, ja lopuksi oli hänen kasvojensa ilme sekoitus molemmista.

»Kas niin», sanoi neiti Pease lopuksi, »sellainen on suunnitelmani. Se merkitsee hyvin paljon minulle ja toivoakseni se merkitsee Maryllekin jotakin.»

»Mielestäni on tilaisuus aivan ihmeellinen hänelle», selitti rouva Wyeth korostavasti.

»Mitä ajattelette siitä, kapteeni Gould?» kysyi neiti Pease.

Shadrach veti syvään henkeään. »En ymmärrä ollenkaan, mitä minun on sanottava siitä, rouva», hän vastasi. »Minusta tuntuu, etten voi sanoa siitä vielä mitään ratkaisevaa. Varmasti olisi se ihmeellinen tilaisuus hänelle ja sitäpaitsi sellainen, etten minä eikä Zoethkaan voi hänelle tarjota milloinkaan sellaista. Mutta — mutta —»

»Tietysti», sanoi neiti Pease huomattuaan hänen epäröimisensä, »jos häntä tarvitaan välttämättömästi tuolla kotona ja ellette luule voivanne olla erossa hänestä, niin —»

»En minä senvuoksi epäröi, rouva», keskeytti kapteeni nopeasti. »Herra tietää, että Zoeth ja minä tulisimme kaipaamaan häntä hirveästi, mutta se ei kumminkaan estäisi meitä suostumasta eivätkä muutkaan sellaiset seikat. Mutta — mutta — no niin, sanoakseni rehellisesti, rouva, en oikein tiedä, haluammeko, että aivan vieras henkilö uhraa niin paljon hänen hyväkseen. Emme tietystikään ole rikkaita, tarkoitan itseäni ja Zoethia, mutta emme ole vallan köyhiäkään. Olemme tottuneet maksamaan puolestamme ja —»

Mutta silloin juolahti muudan asia neiti Peasen mieleen.

»Hyvänen aika!» huudahti hän äkkiä. »Toivoakseni ette ole erehtynyt, kapteeni Gould. Toivoakseni ette ajattele, että teen tämän armeliaisuudesta tahi mieltymyksestä Marya kohtaan. En todellakaan. Pyydän tätä suosion osoitukseksi itselleni. Minun on saatava joku toveri mukaani, sillä muuten en voi matkustaa. Ja Mary on juuri sellainen toveri, jota tarvitsen. Pidän hänestä hyvin paljon ja luullakseni hänkin pitää minusta. En aio kiusata teitä liiaksi, kapteeni Gould, mutta toivon teidän keskustelevan asiasta herra Hamiltonin kanssa ja sitten ilmoittavan minulle päätöksenne niin pian kuin suinkin. Ja toivon myöskin, että suostutte. Lupaan pitää hyvää huolta tyttösestämme ja tuoda hänet takaisin syyskuussa turvallisesti ja terveenä. Lupaan senkin, etten puhu hänelle sanaakaan suuresta suunnitelmastani, ennenkuin ilmoitatte minulle suostumuksenne kirjeellisesti.»

Kapteeni Shadrach matkusti iltapäivällä junassa South Harnissiin hyvin miettiväisen näköisenä ilmoittaakseen ystävälleen ja toverilleen neiti Peasen suunnitelman. Mary, joka saatteli häntä Bostonin asemalle, ihmetteli, miksi hän oli niin hajamielinen ja vaitelias. Mutta jos hän olisi aavistanut, missä asioissa kapteenin ajatukset askartelivat, ei hän olisi ihmetellyt kauempaa.

Neiti Pease aikoi matkustaa Euroopan ristiin rastiin kesäkuukausien kuluessa, ja hän oli pyytänyt kapteenilta, että hän saisi ottaa Maryn mukaansa vieraakseen, ystäväkseen ja toverikseen.