Tämä myöhempi keskustelu tapahtui herra Keithin ja kapteenin kesken — todellisuudessa keskustelivat he tästä asiasta useinkin — ja viikon kuluttua ensimmäisestä neuvottelusta ilmoitti kapteeni Shadrach äkkiä, että hän aikoi matkustaa Bostoniin päiväksi liikeasioissa, ja sanoi toivovansa, että Mary-'Gusta seuraisi häntä sinne toverina. Zoeth saisi hoitaa kauppaa ja tulla toimeen miten vain, kunnes he palaisivat. Mary ei ollut ollenkaan varma enon kykeneväisyydestä, mutta kun herra Hamilton ja kapteeni eivät antaneet perään, myöntyi hän vihdoin. Tällainen Bostonin-matka ei ollut kyllä mikään uutuus hänelle, sillä hän oli käynyt siellä monta kertaa viimeisten vuosien kuluessa, mutta lepopäivän vietto Shad-enon seurassa oli aina hauskaa.

He lähtivät aikaisimmassa aamujunassa ja saapuivat Bostoniin noin kymmenen aikaan aamupäivällä. Shadrachin liikeasiat tuntuivat tällä kertaa olevan hyvin epämääräistä laatua. He kävivät parissa kolmessa hänen vanhojen ystäviensä konttorissa Commercial-kadun ja Atlantic-avenuen varrella, ja sitten kapteeni katsottuaan kelloaan ilmoitti keskipäivän pian olevan käsissä, sanoen samalla, että heidän oli ehkä parasta lähteä risteilemään Pinckney-katua kohti. »Minulla on muudan asia toimitettavana sillä leveysasteella», hän lisäsi.

Pinckney-katu oli kukkulalla kunnallis- ja kaupungintalon takana. Se oli kapea, mutkainen ja vanhanaikainen.

»Mitä maailmassa meillä on täällä tekemistä?» kysyi Mary-'Gusta. »Täällä ei ole varmastikaan ainoatakaan kauppaa. Etkö ole erehtynyt, Shad-eno?»

Shadrach, joka oli juuri tutkinut erästä muistikirjansa lehteä, vastasi luulevansa, että hän oli oikealla tiellä, ja pysähtyi tytön suureksi hämmästykseksi muutaman tiilitalon edustalle, jossa oli vanhanaikainen sisäänkäytävä ja valkoiset kiviportaat, jotka oikein loistivat hankaamisesta. Kapteeni soitti ovikelloa.

Tytöllä, joka tuli avaamaan, oli valkoinen esiliina, joka oli silitetty niin kovaksi, että se ratisi. Hänkin oli sen näköinen, kuin häntäkin olisi hangattu muutamia minuutteja aikaisemmin.

»Tämä kai on numero — eikö olekin?» kysyi kapteeni. »Hm, niin luulinkin. En ole siis vielä sellainen hylky, etten osaisi purjehtia Bostonissa luotsitta. Onko herra Keith tavattavissa?»

Palvelijatar, joka oli kuunnellut kapteenin puhetta luotsista hämmästyneenä ja ymmärtämättä sitä ollenkaan, huokaisi helpotuksesta.

»Kyllä», hän vastasi. »Herra Keith on täällä. Odottaako hän teitä? Käykää sisään, olkaa niin hyvä.»

He menivät taloon, joka oli sisältä yhtä puhdas ja siisti kuin ulkoakin. Palvelijatar vei heidät saliin, jossa oli paljon vanhoja mahonkisia huonekaluja ja vanhoja maalattuja muotokuvia.

»Istuutukaa, olkaa niin hyvä», hän sanoi. »Ilmoitan herra Keithille, että olette saapuneet.»

Hän poistui huoneesta, ja Mary-'Gusta kääntyi kapteenin puoleen suunniltaan hämmästyksestä.

»Shad-eno», hän kysyi tiukasti, »miksi maailmassa tulit tänne puhuttelemaan herra Keithiä? Etkö olisi voinut tavata häntä South Harnississa?»

Shadrach pudisti päätään. »En tänään», hän vastasi. »Herra Keith on tänään täällä.»

»Mutta miksi haluat puhutella häntä juuri tänään?»

»Liikeasioiden vuoksi, Mary-'Gusta. Aion ryhtyä herra Keithin kanssa pieneen yritykseen. Olemme saaneet kanan satimeen, kuten entinen mies sanoi. Kuulehan, eikö tämä olekin hieno koti, vai mitä? Ja niin puhdas sitten! Tulimmainen, nyt liikautin tuon tuolin paikoiltaan! Tarkoitukseni ei ollut sellainen. Näyttää melkein siltä, kuin se olisi ollut tuossa samassa paikassa sata vuotta.»

Nyt tuli Keith huoneeseen ja häntä seurasi eräs vanhahko nainen, jonka puku oli melkein yhtä vanhanaikainen kuin kalustokin. Hän oli melko laiha, mutta hänen kasvonsa, vaikka ne olivatkin terävät, eivät näyttäneet vihaisilta. Hiukset, jotka oli kammattu sileäksi, olivat harmaat. Mary-'Gusta piti hänen ulkomuodostaan, sillä hän aavisti, että tuo nainen on hyvin ystävällinen sellaisille henkilöille, joista hän pitää ja jotka hän tuntee hyvin. Hän oli kumminkin melkein varma siitä, että tuo rouva haluaa oppia tuntemaan sellaisen henkilön perinpohjin ensin.

»Halloo, kapteeni Gould!» huudahti Keith. »Olen iloinen tavatessani teidät. Huomaan teidän löytäneen paikan heti.»

»Kyllä, herra Keith.»

»Otaksuinkin, ettei tämän hakeminen aiheuta teille minkäänlaisia vaikeuksia. No, Mary, mitä kuuluu?»

Mary-'Gusta ja herra Keith tervehtivät toisiaan.

»Kapteeni», sanoi Keith, »saanko esitellä teidät serkulleni, rouva Wyethille.»

Rouva Wyeth kumarsi arvokkaasti.

»Mitä kuuluu, kapteeni Gould?» hän sanoi.

»Pal — paljasta hyvää, kiitoksia vain, rouva», änkytti Shadrach, jota nämä muodollisuudet hämmästyttivät melkoisesti. »Olen iloinen saadessani tutustua teihin, rouva.»

»Ja tämä nuori neiti tässä», jatkoi Keith, »on neiti Mary Lathrop. Neiti Lathrop, tässä näette rouva Wyethin, serkkuni.»

Mary-'Gusta, joka tunsi olevansa hämillään sen vuoksi, että rouva oli katsonut häneen koko ajan huoneeseen tulonsa jälkeen, kumarsi sanomatta mitään.

»Ja nyt», sanoi herra Keith sydämellisesti, »menemme syömään väliateriaa. Saavuitte juuri oikeaan aikaan ja rouva Wyeth on odottanut teitä.»

Kun kapteeni kuuli tämän pyynnön, hämmästyi hän melkein sanattomaksi.

»Ei, ei», hän änkytti, »emme voi suostua siihen mitenkään. Emme voi ajatellakaan sellaista, ymmärrätte kai sen. Emme ole sitäpaitsi ollenkaan nälissämme, sillä söimme aamiaisen ennen lähtöämme, vai mitä, Mary-'Gusta?»

Keith nauroi. »Kyllä tiedän», hän sanoi, »mutta tehän läksitte kotoanne puoli kuusi. Minäkin olen joskus tullut tuossa aikaisimmassa junassa. Ellette ole nälissänne, on teidän tultava nälkäisiksi, sillä ateria on valmis. Emily — rouva Wyeth — on odottanut teitä. Hän pahastuu, jos kieltäydytte.»

Rouva Wyeth sekautui nyt itse keskusteluun. »He eivät tietystikään kieltäydy, John», hän sanoi päättäväisesti. »He ovat varmasti nälissään. Kieltäytyä. Kaikkea vielä! Kapteeni Gould, herra Keith keskustelee kanssanne ja holhokkinne saa tulla minun kanssani. Ateria on valmis viiden minuutin kuluttua. Tulkaa nyt, Mary. Nimennehän on Mary, eikö niin? Olen iloinen kuullessani sen. Se on selvä ja järkevä, ja minä pidän siitä. Paikanvälitystoimisto lähetti minulle palvelijattaren viikko sitten, mutta kun kuulin hänen nimensä, lähetin hänet takaisin. Häntä sanottiin Florinaksi. Muuta en tarvinnut. Siunatkoon! Kuultuani sen en voinut ajatellakaan muuta kuin aamiaista. No tulkaahan nyt, Mary. John, kiiruhda sinäkin.»

Tämä ateria painui Mary-'Gustan muistiin yhtä lähtemättömästi kuin hänen ensimmäinen illallisensa South Harnississa. Nämä olivat molemmat muistettavia aterioita, vaikka ne kaikissa muissa suhteissa olivatkin aivan erilaiset. Rouva Wyeth oli tietysti emäntänä. Hän luki ruokasiunauksen ja tarjoili teetä arvokkaasti ja liikemiesmäisellä nopeudella. Kupit ja lautaset olivat ohutta läpinäkyvää kiinalaista porsliinia, ja niihin oli maalattu mandariinien ja pagodien kuvia. Ne näyttivät vanhanaikaisilta, jollaisia ne olivatkin. Rouva Wyethin isoisä oli itse ostanut ne Hongkongista niihin aikoihin, jolloin hän oli laivan päällikkönä ja purjehti kaukaisessa Idässä. Teelusikat olivat omituisia pieniä koristeltuja kapineita, erään esi-isän valmistamia, joka oli ollut kultaseppänä Cornhillissa ennen kenraali Gagen armeijan tuloa Bostoniin. Kaikki nämä kupit, lusikat ja lautasliinat olivat niin puhtaita, että tuntui melkein pyhyyden loukkaukselta liata ne käyttämällä niitä.

Alussa ei kapteeni Shadrach uskaltanut niihin juuri koskeakaan. Emännän käyttäytyminen ja komea ympäristö peloittivat häntä, nähtävästi. Herra Keith oli kumminkin hyvin levollinen ja leikillinen, ja hetkisen kuluttua muuttui kapteeni Shadrachkin hieman rohkeammaksi. Kun hän kuuli, että rouva Wyethin isoisä oli ollut merimies, katosi hänen jäykkyytensä melkoisesti ja hän kertoi herra Keithin pyynnöstä muutaman oman Hongkongissa tapahtuneen seikkailunsa, unohtamatta kumminkaan kertaakaan kertomuksensakaan kestäessä sanoa emäntää »rouvaksi»; eikä hän kertaakaan sanonut »tulimmainen», kuten hänen tapansa oli.

Aterian jälkeen poistuivat kapteeni ja herra Keith talosta yhdessä. »Lähdemme nyt panemaan alulle tuota pientä liikeyritystämme, josta kerroin sinulle, Mary-'Gusta», selitti Shadrach yksityisesti hänelle. »Tulemme pian takaisin. Luullakseni on sinun parasta odottaa täällä, ellei», hän katsahti rouva Wyethiin, »teillä ole mitään sitä vastaan.»

»Ei tietystikään», vastasi rouva Wyeth heti. »Olen päinvastoin iloinen saadessani pitää hänet luonani.»

»Kiitoksia, rouva, mutta jos hän kumminkin on haitaksi, vien —»

»Jos hän olisi haitaksi, sanoisin sen suoraan. Älkää olko ollenkaan huolissanne.»

»Aivan niin, rouva», änkytti Shadrach. »Kiitoksia, rouva.»

Kun hän pääsi herra Keithin kanssa kadulle, vetäisi hän syvään henkeään.

»Koira vieköön sentään!» hän sanoi painavasti. »Tuo serkkunne ei varmaankaan tuhlaa sanojaan hukkaan. Kun hän aikoo sanoa sanottavansa, ei hän turhaa kiemurtele, vaan on yhtä suora ja järkkymätön kuin kuunarin etumasto.»

Keith nauroi sydämellisesti. »Emily on hieman töykeä ja suorasukainen», hän sanoi. »Hän ylpeilee sillä. Mutta hän on muuten niin rehellinen kuin kelpo ihmiset yleensä. Hän ei milloinkaan puhu toista silmien edessä eikä toista selän takana.»

»Niin minäkin luulen. Ei minullakaan ole juuri taipumuksia sellaiseen. Mutta kuulkaahan kumminkin, jos nyt kaikki naiset olisivat hänenlaisiaan, ei luullakseni maailmassa olisi montakaan ompeluseuraa olemassa, vai mitä? Tavallisissa ompeluseuroissa kulutetaan neljäsosa ajasta ompelemiseen ja kolme neljättä osaa keskusteluun siitä, mitä Se-ja-se on sanonut.»

Kun tuo pieni liikeyritys oli pantu alulle ja pari palasi Wyethin taloon, löysivät he rouva Wyethin ja Mary-'Gustan odottamassa heitä salista. Tytöstä tuntui, kuin hän olisi saanut käydä läpi melko tiukan ristikuulustelun. Rouva Wyeth ei ollut kyllä puhunut paljonkaan, ja hänen käytöksensä, vaikka se olikin ollut suoraa ja asiallista, oli ollut hyvin ystävällistä, mutta hän oli silti kysellyt Mary-'Gustalta, miten Maryn kotona elettiin, millaisia kapteeni Gould ja herra Hamilton olivat, miten Mary oli menestynyt koulussa ja millaisia ystäviä ja tuttavia Maryllä oli. Hänen huomautuksensa, kun hän teki sellaisia, olivat suoria ja asiallisia.

Kun herra Keith tuli huoneeseen, katsahtivat he toisiinsa. Keith kohotti kulmiaan kysyvästi ja rouva nyökäytti päätään kuin antaakseen selvän suostumuksensa hänen mykkään kysymykseensä.

Shadrach ja Mary-'Gusta poistuivat talosta pian sen jälkeen. Sillä aikaa kuin kapteeni ja herra Keith kuiskailivat toisilleen lämpiössä, sanoi rouva Wyeth tytölle jäähyväiset.

»Pidän teistä, kultaseni», sanoi rouva. »Näytätte olevan suloinen ja järkevä tyttö, jollaisia en nykyään tapaa niin paljon kuin haluaisin. Meistä tulee varmasti oikein hyvät ystävät.»

»Mitä hän sillä tarkoitti?» kysyi Mary-'Gusta kävellessään kapteenin rinnalla Pinckney-katua alaspäin. »Miksi juuri meistä pitäisi tulla niin hyviä ystäviä? Luultavasti en tapaa häntä milloinkaan enää.»

Shadrach hymyili. »Ah, sitä ei voida näin ennakolta sanoa», huomautti hän. »Joskus tapaa vanhoja tuttuja useammasti kuin luuleekaan tässä maailmassa.»

Mary-'Gusta katsoi häneen. »Kuulehan nyt, Shad-eno, mitä tämä kaikki oikeastaan tarkoittaa? Miksi menit tuohon taloon? Ja mikä tuo salaperäinen liikeyrityksesi herra Keithin kanssa on?»

Kapteeni pudisti päätään. »Saimme kanan loukkuun, kuten sinulle jo sanoin», selitti hän. »Kun lintu ilmestyy näkyviin pesästään, huomaat silloin yhtä hyvin kuin mekin, mitä se on hautonut. Piditkö tuosta rouva Wyethistä? Hänellä on melko terävä kieli, eikö niin?»

Mary-'Gusta mietti. »On kyllä», hän myönsi. »Hän oli tietysti suorasukainen ja viileä, mutta hän on hieno nainen — oikein ylhäinen nainen luullakseni — ja olen varma, että pitäisin hänestä melkoisesti opittuani tuntemaan hänet lähemmin. Luulen myöskin hänen toivovan, että jokainen ihminen osaisi käyttäytyä — kuten hänkin, tarkoitan.»

»Tulimmainen sentään! Niin minäkin luulen. Älä puhu enää mitään. Tunsin koko ajan olevani niin vähäpätöinen henkilö, kuin olisin vielä ollut koulupoika. En tiedä, mihin tautiin hänen miehensä on kuollut, vaan lyön kumminkin vetoa, ettei hän kuollut selkärangan mutkistumiseen. Ellei hän voinut seisoa suorana, ei se ollut hänen vaimonsa syy.»

Mary-'Gustan uteliaisuus saada tietää se salaperäinen asia, miksi he olivat matkustaneet kaupunkiin, kiihtyi kiihtymistään, ennenkuin kotiinlähdön hetki koitti. Millainen tuo asia sitten lienee ollutkaan, suoritettiin se nähtävästi kokonaan silloin, kun hänen enonsa ja herra Keith tekivät tuon lyhyen kävelyretken väliaterian jälkeen. Kapteeni Shadrach näytti suorittaneen kaikki asiansa, ja he kuluttivat puolet odotusajasta ennen junan lähtöä kävelemällä Tremont- ja Washington-kaduilla ja katselemalla näyteikkunoita, ja toisen puolen eteläisen aseman odotushuoneessa.

Vaikka hänen uteliaisuutensa olikin suuri ja lisäytyvä, ei hän kumminkaan tehnyt useampia kysymyksiä, sillä hän oli päättänyt olla niitä tekemättä. Eikä kapteenikaan, ei kaupungissa ollessaan eikä matkallaankaan, enää puhunut sanaakaan tuosta »kanasta», johon hän ja hänen chicagolainen ystävänsä olivat keskinäisesti osalliset. Vasta yhdeksän aikaan sinä iltana, kun illallinen oli syöty ja kun Zoeth oli tullut heidän luokseen vierashuoneeseen kaupan sulkemisen jälkeen, tuli tuo tähän asti niin salaperäinen lintu pois pesästään.

Silloin Shadrach luotuaan toveriinsa katseen ja saatuaan samanlaisen takaisin puhdisti kurkkunsa ja sanoi:

»Mary-'Gusta, minulla ja Zoeth-enollasi on sinulle muutamia uutisia. Luullakseni olet ihmetellyt melkoisesti, millainen tuo liikeasiani herra Keithin kanssa oli, vai mitä?»

Mary-'Gusta hymyili: »Olen todellakin arvaillut — sitä hieman», huomautti hän vähän ivallisesti.

»Niin, en sitä ollenkaan ihmettelekään. No niin, tuo asia on nyt toimitettu ja päätetty, ja se koskee sinua.»

»Minuako? Miten niin, Shad-eno? Miten se voi koskea minua?»

»Senvuoksi, että se yksinkertaisesti voi. Mary-'Gusta, minä ja Zoeth olemme ajatelleet sinua melko paljon viime aikoina ja olemme ikäväksemme huomanneet, ettemme ole kohdelleet sinua oikein.»

»Ettekö ole kohdelleet minua oikein? Tekö?»

»Niin, me juuri. Olet hyvä ja viisas tyttö, viisain ja parhain tämän kaupungin tytöistä. Sellaisen tytön pitää tehdä jotakin parempaa kuin asua täällä South Harnississa ja toimia kauppa-apulaisena. Sellainen toimi sopii kyllä sellaisille vanhoille laivahylyille, kuin minä ja Zoeth olemme, mutta sinä et ole vielä mikään hylky, vaan matkalle lähtevä uusi laiva, jonka on päästävä risteilemään maailman selvemmille vesille.»

»Eno Shad, mitä sinä nyt puhutkaan? Risteilemäänkö selville vesille?»

»Juuri niin. Sinun pitää tutustua hyviin ihmisiin, saada hyvä kasvatus ja seurustella muidenkin kuin kauppamatkustajien ja Sol Higginsin pojan kanssa. Ruumisarkkujen myynti on ehkä hyvinkin kannattavaa hommaa, sillä en mitenkään voi sanoa, ettei se sitä ole. Jonkun on tehtävä sitäkin, ja meidän kaikkien on jolloinkin sijouduttava tuollaiseen laatikkoon, siitä ei päästä yli eikä ympäri. Dan Higgins on kumminkin vielä melkein poikanen eikä hän ole sinun arvoisesi.»

»Minunko arvoiseni? Eno Shad, mitä maailmassa minulla on tekemistä Dan Higginsin, ruumisarkkujen ja kaiken tuon muun kanssa?»

»Ei mitään, ei hitoistakaan. Sitähän minä juuri koetan sinulle selittää, kunhan annat minun vain puhua. Mary-'Gusta, enosi Zoeth ja minä olemme päättäneet, että sinun on mentävä Bostoniin, siellä olevaan neitien Cabot'n kouluun. Saat asua tuon rouva Wyethin luona, johon tutustuimme tänään. Hän on luullakseni hyvä nainen, vaikka hän onkin niin hirveästi suorasukainen. Saat asua hänen luonaan ja kulkea koulussa noiden neitien Cabot'n luona, ja —»

Mutta Mary-'Gusta keskeytti. Kana oli nyt poistunut pesästään, sitä ei voitu epäilläkään, ja kaikista odottamattomista ja mahdottomista hautomistuloksista oli tämä täydellisin. Suunnitelman mahdottomuus haihdutti tytön mielestä sen aiheuttaman hämmästyksen.

»Mitä?» hän huudahti. »Eno Shad, mitä —? Tarkoitatko, että sinä ja Zoeth-eno olette vehkeilleet lähettääksenne minut kouluun Bostoniin? Minutko Bostoniin?»

Shadrach nyökäytti päätään.

»Emme ole vehkeilleet ollenkaan», hän sanoi. »Minä, Zoeth ja herra Keith olemme vain —»

»Herra Keithkö? No nyt minä ymmärrän. Herra Keith on iskenyt tämän aatteen teidän päähänne. Kuinka äärettömän naurettavaa!»

»Naurettavaako? Miksi se on naurettavaa?»

»Senvuoksi, että se on. Oikein hullunkurista.»

»Eikä ole, vaan hyvin järkevää. Muutkin tytöt menevät kaupunkien jatko-opistoihin, eivätkö menekin? Esimerkiksi tuo Irene Mullet'kin on juuri mennyt. Luuletko, ettemme voi tehdä yhtä paljon tyttömme hyväksi kuin Becky Mullet'kin? Tulimmainen sentään! Ellet sinä ole arvokkaampi kuin härkätynnyrillinen tuollaisia Irene Mullet'in laisia tyttöjä, en ymmärrä mitään.»

»Hsh, Shad-eno, ei suinkaan se vaikuta mitään erotusta.»

Mutta nyt sekautui Zoeth keskusteluun. »Mary-'Gusta», hän sanoi, »tiedät, mitä tuollainen hyvä koulu, josta Shad on puhunut, voi merkitä tytöille. Tiedän sinun ymmärtävän sen. Vastaa nyt minulle rehellisesti, haluatko opiskella pari vuotta tuollaisessa koulussa, jos vain voit tehdä sen suuremmitta kustannuksitta? Sanoithan itsekin pari viikkoa sitten olevasi iloinen, että Irene Mullet saa sellaisen tilaisuuden kehittää itseään.»

Mary-'Gusta oli todellakin sanonut niin, eikä hän voinut sitä kieltää.

»Tietysti sanoin niin», hän vastasi. »Ja olen iloinen. Mutta Irene onkin aivan erilaisessa asemassa kuin minä. Ireneä ei tarvita kotona, kuten minua, eikä —»

Shadrach keskeytti nyt. »Niin, Zoeth», hän huudahti riemuitsevasti, »enkö sinulle jo sanonut, että hän sanoo noin? Tiesin hänen sanovan, ettei hän halua lähteä sinne, senvuoksi, että hänen on jäätävä tänne pitämään meistä huolta. Kuulehan nyt, Mary-'Gusta, kun sinulle sanon. Zoeth ja minä olemme sinun holhoojiasi, laillisesti hyväksyttyjä siihen toimeen. Olemme sinun isäntiäsi, nuori neitiseni, ainakin vähän aikaa vielä. Ja sinun on tehtävä, kuten me sanomme.»

»Mutta —»

»Siinä ei ole mitään muttaa, kaikki mutat ovat olleet ja menneet. Herra Keith on järjestänyt sinulle ruoan ja asunnon rouva Wyethin luona, ja me olemme järjestäneet, että saat mennä kouluun noiden Cabot'n neitien luo. Kas niin, nyt sen kuulit lopullisesti.»

Mutta tietystikään se ei siihen loppunut. Mary-'Gusta meni huoneeseensa sinä iltana selitettyään, ettei hän halua poistua enojensa luota mennäkseen johonkin jatko-opistoon, mutta enot vannoivat, että hänen on pakko. Asia päätettiin lopullisesti vasta seuraavana päivänä, kun Zoeth esitti hänelle sen uudessa valossa sanomalla:

»Kuulehan nyt, Mary-'Gusta. Kuuntele nyt esitystäni muutamia minuutteja ja ajattele. Otaksu nyt, että kenkä puristaakin toista jalkaa, otaksu nyt, että jos haluat meidän tekevän jotakin ilahduttaaksemme sinua, niin etkö toivokin, että tekisimme sen, vai mitä? Tiedät kumminkin aivan varmasti, että teemme sen. Nyt haluamme, että teet tämän ilahduttaaksesi meitä, sillä emme toivo mitään niin hartaasti.»

Mary-'Gusta istui vaitiollen minuutin tahi pari toveruksien katsellessa häntä levottomasti. Sitten hän teki tavattoman kysymyksen saadakseen tietää omat raha-asiansa.

»Onko minulla varoja sellaiseen? Onko minulla vielä tarpeeksi rahaa?»

Zoeth näytti levottomalta, mutta Shadrach vastasi hyvin valtioviisaasti.

»Enkö ole sanonut sinulle, että Zoeth ja minä olemme sinun holhoojiasi? Ja muistat kai minun sanoneen senkin, että olemme ryhtyneet tähän asiaan huolellisesti ja harkitsevasti. Maksoin jo eilen ensimmäisen vuoden koulumaksun. Etkö jo kaikesta tästä huomaa, miten me suhteudumme rahoihin? Ole vaiti, Zoeth, sillä tämä riittää jo. No Mary-'Gusta?»

Mary-'Gusta mietti hetkisen vielä, mutta sitten hän nousi, käveli huoneen poikki ja suuteli heitä kumpaakin.

»No siinä tapauksessa lähden», hän sanoi vaatimattomasti. »Lähden sinne senvuoksi, että luulen teidän haluavan sitä ja siksi, että siten voin ilahduttaa teitä. Sen — enkä minkään muun vuoksi lähden.»