Senvuoksi, että Mali-Oosa asui pappilassa ja että maisteri Callesson ja hänen lempeä rouvansa Eva pitivät tyttöä kuin omana lapsenansa, toveritkin kohtelivat häntä jonkunlaisella kunnioituksella, jota ei köyhä suomalaisen uutisasukkaan tyttö suinkaan muuten olisi saanut osaksensa.

Tultuansa nuorisoparveen näytti kuin hän olisi sen itseoikeutettu hallitsijatar.

Ensimäisenä hän oli kaikessa. Maisteri Callessonin opetus oli ollut erittäin hedelmiä tuottavaa, ja välistä maisteri itsekin hämmästyi nopeista sattuvista vastauksista. Ja jos oli kyseessä leikki ja teuhaaminen ei kukaan voinut hänen kanssansa kilpailla.

Mutta välistä hän kävi kovin ujoksi ja kainostelevaksi. Oli kuin olisi suuri yksinäisyys metsistä käsin häntä huutanut — ja hänet valtasi omituinen raskasmielinen kaiho, joka voi hänet kesken iloisinta rallatusta panna hyräilemään surunvoittoista säveltä, joka sai leikkiä laskevat ja hälinää pitävät nuoret surumielisiksi.

Pitkin pitäjää puhuttiin paljo Mali-Oosan eriskummallisesta laulunlahjasta.

Ja varmaankin ihmiset menivät mieluummin kirkkoon kuuntelemaan Mali-Oosan heleätä ääntä kuin kuullaksensa maisteri Callessonin sydämellisiksi tarkotettuja, mutta silti kuivia saarnoja.

Korkeana ja vahvana kaikui hänen äänensä pienessä temppelissä, ja hän lauloi riemuiten siitä, että Jumala oli hänelle antanut tämän lahjan ennen muita ihmisiä, lohduttaaksensa ja tuottaaksensa laulullansa hilpeyttä.

Rippikoulutovereissa ei ollut ketään, ei edes tyttöjen joukossa, joka ei olisi pitänyt Mali-Oosasta ikäänkuin hän olisi ollut ylhäisempi ja parempi, huolimatta siitä, että hän vain oli köyhän suomalaisen tytär. Ja kun hän juhannusaattoiltana seisoi etumaisena käytävässä yksinkertaisessa mustassa hameessansa, jonka oli saanut papinrouvalta, ei ollut ketään, ei toveria eikä seurakuntalaista, joka olisi ollut pahoillansa siitä, että Mali-Oosa, köyhin kaikista, oli saanut käytävässä kunniasijan ennen kaikkia pitäjän rikkaimpia talollisten tyttäriä.

Ja kyyneleet silmissä näki Olli, joka saloilta tallusteli kirkolle katsomaan tyttärensä ripillepääsyä, mitenkä Mali-Oosaa yleensä pidettiin suuremmassa arvossa kuin muita.

"Se on armoa", hän mutisi itseksensä, — "pelkkää armoa"...