Oli ollut tarkotuksena, että Mali-Oosa seuraisi isäänsä Ollia kotiin heti juhannuksen jälkeen. Mutta kun he jo olivat lähtövalmiina, sattui että muuan pappilan palvelustytöistä sairastui. Ja Mali-Oosan, joka nyt oli käynyt ikäänkuin pastorin omaksi lapseksi, täytyi tietysti jäädä piian tilalle. Eihän hän voinut jättää pastorinrouvaa pulaan — rouvaa, joka oli hänelle ollut niin hyvä.

Niinpä Olli sai mennä kotiinsa metsille yksinänsä.

Yksin — niin, nytpä vasta hän huomasi miten yksin hän siellä eleli. Pekka Matalainen poikinensa oli kadonnut Jämtlannin metsiin. Huhut tiesivät, että he olivat Kallissa alkaneet raivata uutistilaa, ja luultavaahan oli, etteivät he enää koskaan palajaisi. Velimies Sigfrid oli lähtenyt säkki selässä kylille pikku kauppaa käymään. Olli käsitti kylläkin, ettei hän sitä tehnyt niin paljo voitonhimosta kuin päästäksensä Ristinistä ja likaisesta kodista.

Ristin oli tunturilappalaissukua ja tunturilappalaisnaiset käyvät vanhempina yhä likaisemmiksi ja riitaisemmiksi. Marttinin käynnistä Matalalammella johtuva herätys oli kadonnut yhtä äkisti kuin oli tullutkin, sillä "lappalainen muuttaa nopeasti karvaansa".

Jos Mali-Oosa jäisi kylään — silloinhan hän jäisi enemmän ypösen yksin kuin milloinkaan ennen. Ja Mali-Oosanhan täytyi jäädä. Hänhän näki, että tyttö paremmin sopi pappilaan kuin kotia harmajaan Matalalammen pirttiin.

Jospa Elin olisi elänyt!

Hän tunsi äkisti, ettei ollutkaan niin kovin vanha. Parhaissa voimissaanhan oli — vasta parahiksi viisikymmentä.

Noista ajatuksista ei hän luopunut — ja niinpä hän eräänä kauniina päivänä suuntasi matkansa erästä Helsinglannin rajalla olevaa suomalaista uutistaloa kohti Finnsjöniin. Hän tiesi täällä olevan lesken, joka hänelle sopi.

Hän kosikin ja sai myöntyvän vastauksen.

Ja sitte mentiin maisteri Callessonin luo kuulutuksen tekoon.

Mali-Oosa oli ihmeissään suuresta uutisesta. Mitään sellaista ei hän olisi voinut ajatellakaan.

Hänen äänensä oli miltei nuhteleva, kun hän puhutteli Ollia. Ja tämä tunsi häpeävänsä tytärtänsä, istuessaan lakkiansa hyppysissään pyöritellen.

"Hm — minusta tuntui että jään niin yksin sinne nyt kun sinä läksit pois..."

"Mutta minähän tulen takaisin..."

"Hm — hm. Arvelin että sinäkin pian, tuota hm, menet naimisiin..."

Hän silitteli hyväillen tyttärensä kättä kuin olisi pyytänyt anteeksi. Ja sitte ei siitä asiasta enää puhuttu.

Mali-Oosa jäi pappilaan.

− − −

Kylä ei ollut suuri.

Vain viisi, kuusi naapuria, jotka asuivat etäällä toisistansa. Pieni valkea kirkko sijaitsi metsikössä kunnaalla Borgsjönin luona. Muinaisina aikoina oli siinä ollut pakanallisen ritarin linna — niinpä tarina kertoi, mutta nyt kohosi kristillinen temppeli sen raunioilla.

Aivan kirkon lähettyvillä oli pappila. Ja lähinnä pappilaa oli suurtilallisen Jon Mikaelin talo.

Mali-Oosa oli ollut kahden Jon Mikaelin lapsen, Olinan ja Antin rippikoulutoveri.

Olina oli Mali-Oosan ikäinen ja tyttöjen kesken syntyi sydämellinen ystävyyssuhde, joka ei suinkaan rippikouluajan jälkeen lakannut.

Antti oli kokonaista viisi vuotta Mali-Oosaa vanhempi. Hän oli kookas ja pulska poika, väkevä kuin karhu ja taitava kaikkeen muuhun — paitsi lukemiseen. Maan muokkaamisen, eläinten jälkien selvittelemisen metsässä, linnun ampumisen lennossa — ne hän taisi, mutta lukeminen oli hänelle kiusan kappale.

Monena vuonna peräkkäin "lähetettiin hänet kotiin" puuttuvan taitonsa tähden ja Jon Mikael ukko piti sitä pojalle aika suurena häpeänä. Nyt oli Antti lopultakin päässyt ripille, mutta siitä hänen oli kiittäminen Mali-Oosaa. Sillä hän oli lomahetkinänsä auttanut kömpelöä poikaa selviämään Svebeliuksen katekismuksen vaikeatajuisista opinkappaleista ja hänen yksinkertaisia suoraan asiaan käypiä selityksiänsä oli Antti paljoa helpommin ymmärtänyt kuin maisteri Callessonin monia oppineita selvittelyjä.

Mali-Oosalla oli tapana usein käväistä Jon Mikaelin luona kun hänellä oli vapaata hetkinen. Ja aina hän oli tervetullut vieras. Sekä ukko Jon Mikael että hänen vaimonsa pitivät tytöstä hänen iloisen olentonsa ja kauniin äänensä vuoksi, ja Olina sekä Anttihan olivat hänen parhaita ystäviänsä.

Antti ei juuri ollut monisanainen, mutta kun hän katseli Mali-Oosaa, paloi silmissä omituinen tuli.

Mali-Oosa oli ollut pappilassa kolme vuotta.

Sattui sitten että karjakoksi aiotulle tytölle tuli este.

Mali-Oosa ja Olina olivat usein jutelleet, että olisi hupaista maata kesäisin karjamajan parvella, ja nyt oli päätetty, että molempien tyttöjen piti ruveta karjatytöiksi siksi kesäksi.

Jon Mikaelilla ja maisteri Callessonilla oli yhteinen karjamaja Bergoosalla ja täällä piti Mali-Oosan ja Olinan olla.

Molemmat tytöt pitivät tuota elämää ihanana. Oli niin kaunista korkealla kylän yläpuolella. Ja Mali-Oosa saattoi Bergoosan korkeimmalta paikalta nähdä vanhan suomalaiskylän alhaalta, josta nyt savu kohosi vain yhdestä ainoasta pirtistä.

Kaihon tunne valtasi hänet väliste istuessansa ylhäällä, missä oli nähnyt isoisän tuskissansa ja epätoivossa kiemurtelevan ja katselussansa järvelle, joka lepäsi kuin pienenä sinervänä pilkkuna metsässä.

Isä raukka — kovin yksinpä hän oli.

− − −

Sattui usein lauantai-illoin, että kylän nuoriso tuli Bergoosan karjamajalle. Ja silloinpa oli hauskaa. Mali-Oosa ja Olina olivat pitäjän kauneimmat tytöt — ja senpävuoksi kylän nuoret miehet niin helposti tänne löysivät.

Monet pyörivät Mali-Oosan ympärillä. Ja hänen olisi vain tarvinnut ojentaa kätensä, niin olisi joutunut hyviin naimisiin.

Mutta hän ei tahtonut.

"Mali-Oosa ei pojista välitä", sanottiin.

Mutta se ei ollut totta. Yhdestä pojasta hän välitti — yhdestä ainoasta. Suuresta, väkevästä, mutta kömpelöstä pojasta, jonka hän nopeammin käsittävänä oli johdellut läpi Svebeliuksen katkismuksen sokkelojen. Tuosta tummasilmäisestä pojasta, jonka silmät voivat puhua suun vaietessa — rippikoulutoverista Antista.

Hän tiesi poikaa rakastavansa. Hän tunsi tahtovansa kiertää käsivartensa hänen korkean kaulansa ympärille ja suudella häntä — suudella häntä ja kuulua hänelle elämässä ja kuolemassa.

Ja hän?

Eipä hän koskaan ollut tytölle puhunut rakkausseikoista. Mutta katsellut häntä hän oli. Ja hän oli pojan silmistä sen lukenut jo kauan, kauan sitte. Hän oli sen nähnyt, vaikkei suu sanaakaan virkannut ja vaikka hän mieluummin tahtoi välttää häntä kuin pyrkiä seuraan...