Siihen tavattomaan tapaukseen, että vesiportti suljettiin valoisalla päivällä, oli tavaton syykin. Karitsain etujoukko saapui takaisin petshenegipusztalta. Sokea Becs, joka silloin vielä Harangodin kahlaamon luona taisteli kantapäillään seuraavaa kulta-armeijaa vastaan, lähetti varovaisuudesta edeltäpäin osaston keihäsmiehiä ajamaan pois kaupungista monet vieraat henkilöt.

Henkivartijat karauttivat pitkin pääkatua ja äänekkäästi haukkuen ajoivat vieraita porttia kohti; marosvárilaisten sydäntä taas ahdisti aavistuksellinen pelko.

Ratsujoukko oli sangen risaisen näköinen, muutamain miesten yllä riippuivat vaatteet verisinä repaleina; ratsut olivat samoin likaisia ja verisiä.

Vakavan hiljaisuuden vallitessa saapui pääjoukkokin Taszillón johtamana. Rovasti oli kadottanut kypäränsä ja kaapunsa oli repaleina.

Csanád ispaanin ruumista kuljetti yksi varahevosista. Kun neljä miestä palatsin edessä nosti alas vaippaan puetun jättiläisen ruumiin, kuului nyyhkytyksiä ja äänekästä itkua kadulla.

Kuolemanväsyneeltä näyttävän Taszillón nostivat samoin alas nuoret kaniikit.

— Soittakaa kirkon kaikkia kelloja, — lausui rovasti soinnuttomalla äänellä, — jokainen asekuntoinen mies menköön kaupungin muurille, sillä meitä painaa Herran käsi!

Vihdoin saapui Sokea Becskin jälkijoukkoineen. Kentälle oli yöllä jäänyt kaksisataa karitsaa ja kaksi kertaa niin monta varahevosta.

Vesiportin edessä seisoivat kaupungista karkoitetut pusztan ihmiset suurissa joukoissa. Epävarmoina ja epäluuloisina he silmäilivät toisiaan. Eivät tienneet vielä, merkitseekö ispaanin kuolema vaaraa vaiko vaarasta pelastumista. Muutamat peloissaan katselivat linnan porttia, toiset säikähtyneinä silmäilivät kaukana petshenegipusztalla kierteleviä tomupilviä...

Yhtäkkiä syntyi rannalla hiljaisuus. Ihmiset tungeskelivat suolalaivaa kohti, jonka korkeassa keulassa seisoi levitetyin käsivarsin maanpakolainen tietäjä. Ukon silmät säkenöivät, kasvot hehkuivat, kun hän syväsointuisen torven avulla alkoi puhua joukolle. Hän puhui ihan erehdyttävän samanlaisella, omituisella äänenpainolla kuin Marosin papit juhlapäivisin kirkossa saarnatessaan.

Ja tietäjän saarna kuului tähän tapaan:

Kylliksi on teille julistettu uuden jumalan evankeliumia, nyt on aika muistuttaa vanhasta Jumalasta.

Ja monta vertausta ovat mustat papit teille kertoneet, nyt kuulkaa minunkin vertaukseni.

Entinen suurherra tahtoi koetella hevospaimentaan ja antoi hänelle lemmikkiratsunsa. Se oli loistavakarvainen raudikko, kevytjalkainen kuin hirvi ja rohkea kuin metsäsika.

Ja suurherra puhui näin hevospaimenelle: Uskon sinulle hevoseni, vartioi sitä kuin silmäterääsi ja vaali sitä kuin äiti lastaan.

Mutta kun koetusaika oli päättynyt, meni suurherra taas pusztalle ja pyysi hevospaimenta näyttämään ratsuaan. Mutta mitä piti hänen nähdäkään! Hevonen oli laihtunut kuin isännätön koira ja alakuloisena se käydä köntysti niityllä eikä välittänyt isäntänsä kutsuvasta vihellyksestä.

Ja suurherra puhui näin hevospaimenelle: Näytä minulle laidun, jolla hevoseni kävi syömässä.

Hevospaimen vei silloin suurherran rämeiselle niitylle; jolla ei kasvanut muuta kuin kaislaa ja saraheinää.

Ja suurherra puhui näin hevospaimenelle: Näytä minulle lähde, josta hevoseni kävi juomassa.

Hevospaimen vei silloin suurherran sammakonkutuiselle kuopalle.

Ja suurherra puhui näin hevospaimenelle: Näytä minulle valjaat, joita hevoseni kantoi.

Hevospaimen näytti silloin suurherralle raskasta iestä.

Suurherran sydän tuli sangen murheelliseksi ja hän puhui näin hevospaimenelle: Kas tässä, palvelijani, maksan sinulle palkkasi.

Ja hän kutsui asemiehensä esiin, ja nämä hakkasivat hevospaimenen kuoliaaksi.

Mutta suurherra puhui näin: Voi tuollaista huonoa hevospaimenta, joka kohtelee sotaratsua samalla lailla kuin työjuhtaa.

Maanpakolainen vaikeni ja virran rannalla syntyi syvä hiljaisuus. Silloin aukeni vesiportti puoliksi ja muuan papin palvelija muodostaen kämmenistään torven luihki väkijoukolle:

— Linnanpäällikkö Becs sallii kaikkien kristinuskoa tunnustavain tulla kaupunkiin seitsenhenkisissä joukoissa ja aseettomina.

Mutta maanpakolais-ukko kohotti molemmat kätensä ja huusi jyrisevällä äänellä:

— Huono hevospaimen sai rangaistuksensa, ja sinä, kaunis sotaratsuni, ihana unkarilainen vereni, janoatko yhä vielä lätäkköä ja kaipaatko iestä?

Eikä miehistä ainoakaan halunnut mennä kaupunkiin. Oli vain yksi ainoa nainen, joka noudatti kutsua vetäen pientä poikaansa perässään. Heidän jälkeensä paukahti suuri tammiportti kiinni...

Muut uskoivat itsensä pusztan huomaan ja kiiruhtivat kukin omalle taholleen. Niiden harvojen joukossa, joiden matka johti kohti petshenegipusztaa, oli Ekesekin. Laulaja kantoi ihka uutta viulua olallaan ja ehtien kaikkien muiden edelle liikutteli vikkelästi ruojujaan. Alföldin herratkin kannustivat ratsujaan ja saavuttuaan tielle nelistivät kilpaa ehtiäkseen jokainen ensiksi kertomaan kotona oleville suuren uutisen. Heidän nostattamastaan tomupilvestä kuului villiä huutoa. Se kuului kuin haukan kirkuna, kun se on vapautunut pitkällisestä vankeudesta.

Sillä aikaa soivat kellot valittavasti kaupungissa. Suuren ispaanin kuolema herätti hirveätä levottomuutta. Pääkadulla juostiin ja voivoteltiin, aivankuin kauhun pyörre kiertäisi pitkin kaupunkia. Muukalaiset papit ja uuden järjestelmän kannattajat juoksivat itkien tuomiokirkkoa kohti. Suuri ispaani on kuollut! Kristityt, jotka tähän asti Csanádin suureen voimaan luottaen huolettomasti katsoivat kohti tulevaisuutta, huomasivat nyt yhtäkkiä, että jumalantuomion päivä oli saapunut.

Ja sillä aikaa kuin he ahdistetuin sydämin kuuntelevat kellojen peljättävää soittoa, kerääntyy tuonne salaperäisen pusztan rannalle salamoita sinkoilevia pilviä. Vaskenväriset pilvet muodostavat jättiläiskokoisen naisen pään, joka riippuvine usvakiharoineen kauhistuttavassa kauneudessaan leijailee pusztan päällä.