Advertisement

Myöhään iltapäivällä ilmoitti rouva Csanád, odottamatta leskeksi tullut ispaaninrouva, että hän haluaa puhua Gellért piispan kanssa.

Piispan asunto oli tuskin lapsen nuolenkantaman päässä palatsista, mutta kuitenkin antoi vallasrouva satuloida raudikkotammansa, jonka seljässä oli yhtä mukava istua kuin hiljaa kiikkuvassa lapsenkeinussa. Kullalla kirjailtu satulaloimi oli levitetty ratsun selkään, punaisia suitsia koristivat kauniisti kilisevät pienet hopeatiu'ut. Kaksi punapukuista hovipalvelijaa piteli ohjia ja palvelustytöt seurasivat jalkaisin rouvaansa, heille kuuluvan hovipalveluksen mukaan kantaen pitkävartista riikinkukkoviuhkaa, silkkityynyä ja hajuvedellä täytettyä pulloa.

Csanádin leski ei enää ollut nuori, mutta hänen lakastuvilla kasvoillaan oli kuitenkin vielä jälkiä muinaisesta kuulusta kauneudesta. Hän oli kreikkalaissyntyinen nainen, ja hänen suora nenänsä, pyöreä vartalonsa ja harvinaisen suuret silmänsä ilmaisivatkin vierasta syntyperää.

Kultakirjaillun pitkän hunnun verhoamana, jonka hän murheen merkiksi oli kiinnittänyt mustalla nauhalla, pää surullisesti kumarassa, mutta kuitenkin luontevan ylpeänä hän istui hevosensa seljässä. Suuressa lesken surussaankaan hän ei unohtanut velvollisuuttaan suurta arvoaan ja syntyperäänsä kohtaan.

Rouva Csanád näet oli Konstantinopolin suuren keisarin Basilios Bulgarien-tappajan tytär. Hän ei tosin ollut keisarillinen prinsessa ollen syntynyt avioliiton ulkopuolella, mutta kuitenkin häntä isänsä tahdosta kasvatettiin porfyripalatsin loistavissa saleissa. Hänen äitinsä oli korintilainen palvelijatar; rouva Csanád ei häntä juuri muistellutkaan, vaan sitä enemmän muistossa suurta isäänsä, pyhää keisaria.

Rouva Csanádin ensimäin en mies oli Ajtony päällikkö, Marosin suurherra. Konstantinopolin hovilla oli yhteen aikaan kauas tähtääviä valloitussuunnitelmia, ja se tahtoi voittaa niiden puolelle Ajtonyinkin, joka silloin hallitsi aliselta Tonavalta, Itä-Rooman valtakunnan rajavirralta aina Marosiin asti. István kuninkaan nopeasti kasvava valta saattoi rajan keisarillisen hovin suunnitelmille, herra Csanádin sotatappara taas teki lopun Ajtonyin elämästä. Leskirouva silloin tosin vertavuotavalla sydämellä, mutta suurella kiireellä vannoi ikuista uskollisuutta Csanádille ja lähetti Ajtony herran pienen tyttären Zenóbian konstantinopolilaisten sukulaisten luo.

Tällä liitolla tahtoi Csanád lujittaa valtaansa Etelä-Unkarissa, ja se onnistuikin hänelle täydellisesti, kuten kaikki, mihin hän ryhtyi.

Vallasrouva saapui nyt seurueineen piispan asuntoon. Mutta kun hänet laskettiin Gellért herran autioon munkkikoppiin, kääntyi hän säpsähtäen takaisin, sillä piispan sijasta hän tapasi siellä sairaan kerjäläisen, joka valitellen heittelehti olkisäkillä. Gellért piispa itse oli jo kaksi päivää syömättä ja juomatta rukoillut Pyhän Neitsyen kirkossa, ennakolta laitetun hautansa ääressä.

Tämän tiedon sai ispaaninrouva Walter mestarilta, piispan uskotulta papilta, joka viipymättä riensi vierasta vastaanottamaan.

Leskirouva ryhtyi papin kanssa puheisiin. Hän käyttäytyi miellyttävän vapaasti, keisarin hovissa totutulla kohteliaisuudella. Kun ensin oli hienolla imarruksella ylistänyt tuon kuuluisan ja pyhän piispan hyväntekeväisyyttä, palasi hän siihen ankaraan iskuun, jolla kaitselmus käsittämättömässä viisaudessaan jo toisen kerran oli nähnyt hyväksi häntä koetella. Tällöin hän piti pienen sopivan väliajan osoittaakseen, kuinka vaikeata hänelle oli nöyrä alistuminen taivaan tahdon alle. Väliajan jälkeen hän heti ryhtyi hyvinkin maallisia asioita käsittelemään. Hän lausui sen toivomuksen, että tuo kuuluisa piispa, lesken sydämen ainoa toivo, hänen hervottomuutensa tuki ja tietämättömyytensä valaiseva soihtu, on toimittava niin, ettei Csanádin perhe joudu kärsimään arvonsa eikä omaisuutensa suhteen. Erittäinkin hän pani suuren painon siihen, että kirkossa vastedeskin saisi erityiseltä paikalta kuunnella pyhää messua ja että linnan vartiosto osoittaisi hänelle kuuluvaa kunnioitusta. Kylliksi selvän viittauksen muodossa hän lausui senkin toivomuksen, että kuninkaan uusi ispaani nimitettäisiin vain sillä ehdolla, että hän ottaa vaimokseen Csanádin lesken...

Vanha kaniikki kuunteli alakuloisena ja hajamielisesti leskirouvan puheliaisuutta. Mutta sitte hän äkkiä alkoi tulla tarkkaavaiseksi... Ispaaninrouva puhui tytärtään uhkaavasta suuresta vaarasta. Rouva Csanád oli nimittäin keväällä vaatinut Ajtonyin tytärtä, Zenóbiaa tulemaan Konstantinopolista kotiin Marosváriin, jotta hänet voitaisiin sopivasti naittaa. Tyttö nähtävästi oli jo aivan kotiutunut keisarin pääkaupungissa, ylhäisten sukulaistensa keskuudessa eikä tahtonut kuulla puhuttavan kotiintulosta. Pitkän vastustuksen ja viivyttelyn perästä täytyi hänen kuitenkin lopulta lähteä liikkeelle. Viimeksi hän oli antanut tietoja itsestään bulgarialaisesta Valkeastakaupungista (Belgradista). Matkasuunnitelma oli sellainen, että hän kreikkalaisina seurueineen kulkee veneellä Valkeastakaupungista Keveen, josta hän Keven ispaanin suojeluksen alaisena matkustaa edelleen Marosváriin. Mutta Keven ja Csanádin linnan välinen seutu oli kokonaan kapinoivien rajavartijoiden hallussa, ja leskirouva ajatteli kauhulla sitä vaaraa, joka uhkaisi Csanádin tytärpuolta, jos hän joutuisi suuttuneiden pakanain käsiin.

Tätä mahdollisuutta kauhistui Walter mestarin isänsydänkin.

— Menen piispan luo, — sanoi hän, — sillä jos kukaan, niin hän voi auttaa sinua suuressa ahdingossasi... Hän tosin kielsi häiritsemästä itseään aamunkoittoon asti, mutta luulen, että hän tällä kertaa on antava anteeksi tottelemattomuuteni.

Kaniikki kiirehti pois, mutta rouva Csanád istahti eräälle puupenkille, jonka hänen palvelustyttönsä varustivat tyynyillä. Palvelijattaret olivat polvillaan rouvansa ympärillä. Penkki oli aivan vastapäätä piispan kopin avointa ovea, joten vallasrouva voi tarkastaa Gellértin asuntoa. Suuri pöytä, kaksi tuolia, kirjateline ja kirjelaatikko olivat ainoat huonekalut. Vuode oli myöskin huoneessa, jos nimittäin siksi voi sanoa karkealla säkkikankaalla peitettyä olkipatjaa, jolla sairas kerjäläinen nyt heittelehti. Seinällä riippui suuri, musta ristinkuva, sen alla piispan cilicium — piikkivyö — ja ruoska, jolla hän itseään kidutti. Noilla kauheilla kidutusaseilla hän pääasiallisesti silloin kuritti ruumisraukkaansa, kun lankesi vanhaan vikaansa, kiihkeyteen. Sillä täydellisyyteen vievä tie on vaikea sille, jolla luonnostaan on niin vilkas, tulinen, niin runoilijamaisen epävakainen, innostukseen, haltioitumiseen ja kiivauteen altis sielu kuin Gellért herralla oli.

Kirjatelineellä oli hänen mielikirjailijainsa teoksia. Pyhä Ambrosius, Pyhä Augustinus, Cassiodorus, Boëtius, Platon ja Zeno. Lisäksi Hieronymus, jumaloimiseen asti rakastamansa beatissimus Hieronymus, jota hän rajattomassa ihastuksessaan sanoi kaikkein loistavimmaksi valoksi taivaan suurinten tähtien joukossa.

Pöydällä oli levällään täyteen kirjoitettuja pergamenttilehtiä. Deliberation käsikirjoitus. Gellért piispa selitti tässä teoksessaan Isingrim ystävälleen Kolmen miehen kiitosvirttä, ja vaikka tästä mystillisestä teoksesta oli valmistunut jo kahdeksan kirjaa, oli hän selityksissään ehtinyt vasta viidenteen värssyyn.

Äskettäin oli hänen täytynyt jättää työnsä kesken, kun kirjoitusnahka oli loppunut.

Pitkän ajan kuluttua palasi Walter mestari, mukanaan Henrik niminen vanha pappistoveri. Kaniikin kasvot olivat mielenliikutuksesta kalpeat.

— Puhuin piispan kanssa ja kuulin häneltä ihmeellisiä asioita.

— Ilmoititko hänelle Csanád herrani kuolemasta? — kysyi leskirouva.

— Kerroin hänelle, mutta Gellért herra ei osoittanut mitään hämmästystä. Hän kysyi minulta ainoastaan, minkälaisilla aseilla ispaani oli lähtenyt petshenegipusztalle, ja kun kerroin hänen lähteneen miekoin ja keihäin, pudisti hän surullisena päätään.

— Puhuitko hänelle tytärtäni uhkaavasta vaarasta?

— Puhuin.

— Ja mitä hän vastasi?

— Sen saat heti tietää.

Walter mestari kääntyi tämän jälkeen Henrikin puoleen

— Piispa käskee tuomiokapitulin nuorimman papin aamunkoittaessa istumaan ratsun selkään... Kuka on nuorin kaniikki?

— Márton kaniikki, — vastasi Henrik hiukan mietittyään Kun hän mainitsi tämän nimen, leimahti äkkinäinen valo Walterin sieluun.

— Oh, nyt ymmärrän jo piispan viisauden, — huudahti hän loistavin kasvoin.

Henrik isä kiiruhti itse Mártonia hakemaan. Rouva Csanád ei ymmärtänyt rahtuakaan kaikesta tästä ja katsoi kasvavalla hämmingillä Walteria, joka innokkaasti rukoili piispan kopin kynnyksellä. Mutta hän ei uskaltanut puhutella pappia.

Nyt saapui Márton piispan taloon. Leskirouva katseli suorastaan taikauskoisella uteliaisuudella tämän kookasta vartaloa ja lujia piirteitä.

— Poikani, — puhui Walter nuorukaiselle, — piispa puhui sinulle minun suuni kautta.

— Kuuntelen Gellért herraa, — vastasi Márton.

— Aamun koittaessa nouset ratsaille ja ajat petshenegipusztalle...

Jos sotanuijalla olisi lyöty Mártonia päähän, ei hän olisi kovemmin vavahtanut kuin nämä sanat kuullessaan. Hänen kasvonsa kalpenivat, mutta tulivat seuraavassa silmänräpäyksessä tulipunaisiksi. Hän painoi molemmat kätensä rintaansa vasten, aivankuin tahtoisi tukahduttaa sydämensä kiivaan sykkimisen.

— Sinun on suoritettava kolme työtä, — jatkoi Walter mestari. — Rauhoitat kapinoivat pakanat ja leikkaat poikki syntisen pusztan rouvan tukan.

— Ymmärrän, — vastasi Márton.

— Menet Keven metsään ja hakkaat rikki pakolaisten kivisen epäjumalankuvan.

— Ymmärrän.

— Menet tapaamaan kristittyä neitoa, joka bulgarialaisesta Valkeastakaupungista on saapunut Keveen, tartut häntä käteen ja tuot tänne äitinsä luo.

Nyt puuttui ispaaninrouva hiljaa puheeseen.

— Zenóbiaksi ristittiin tyttäreni, mutta enemmän hän pitää Angyika nimestä, jonka imettäjänsä hänelle antoi.

Mártonin rinta huokui vielä voimakkaasti, mutta hänen kasvonsa olivat jo saaneet takaisin pappien arvoituksellisen ja nöyrän ilmeen.

— Ja vielä jotakin sanoo sinulle piispa, — puhui Walter. — Sano Márton pojalleni, — puhui hän minulle äsken, — sano hänelle, että Gellért tahtoo poimia viikunoita ohdakkeista ja viinimarjoja orjantappuroista. Olen puhunut.

Ukko syleili ja suuteli sitte nuorta kumppaniaan, jonka jälkeen Márton äänettömin askelin meni takaisin tuomiokapituliin.

— Mutta herrani, — huudahti ispaaninrouva, joka nyt vasta alkoi tointua syvästä hämmästyksestään, — minkälainen valta on annettu tälle nuorelle papille, että hän voi suorittaa sen, mitä ei suuri Csanád viisinesatoine keihäsmiehineen voinut ajaa perille?

— Rakkauden valta, — vastasi Walter loistavin kasvoin.

Advertisement