UHKAAVA PILVI LÄHESTYY.

»Kas noin», sanoi kreivitär Käthe Kirchwald, kun hän oli kirjoittanut osoitteen ja lähettänyt kirjeen entiselle, kovin koetellulle opettajatarelleen, joka nyt oli hänen isänsä kodissa jonkunlaisena taloudenhoitajattarena ja emäntänä.

Kreivi Kirchwald, joka vielä oli Nordlandin prinssin adjutanttina, oli heti aamiaisen jälkeen lähtenyt kotoaan mennäkseen esittelylle ruhtinaallisen herransa luo, ja Käthe seisoi hetken toimettomana ja koetti, saavutettuaan taas mielenmalttinsa, ajatella tuntemattoman tädin uhkaavaa vierailua.

Hän huomasi muuten niin ylhäisen tyynen miehensä hermostuneisuudesta, että tämä vierailu oli aivan erikoinen. Miss Knickerbockerille lähetetty kirje oli kuitenkin rauhoittanut häntä huomattavasti, ja hän päätti, että hän kyllä »selviytyisi tuosta muijasta». Ja jokainen, joka on tutustunut tähän sankarittareen, kun hänen nimensä vielä oli Käthe Hellberg, ymmärtää, mitä sellainen päätös merkitsi hänelle.

Mutta hän ei kuitenkaan ollut aivan varma itsestään. Hän ei suinkaan ollut levoton siitä, ettei hän oikein osaisi hoitaa emännän tehtäviä — sillä vanha Hellbergin keittäjätär oli suvainnut seurata nuorta rouvaa uuteen kotiin, ja keittiöyllätykset, jollaisia nuoret rouvat joskus valmistavat miehilleen, olivat aivan mahdottomia.

Asunto oli kauniisti ja aistikkaasti kalustettu; kreivin sotilaspalvelija oli erinomaisen hyvin oppinut pöytäpalvelijan toimet, soma sisäkkö, joka myös oli kotoisin Hellbergistä, piti huolta talon järjestyksestä, ja tallissa osoittautui eräs entinen sotilaspalvelija sen luottamuksen arvoiseksi, jota hänelle osoitettiin — sanalla sanoen, ei tätikään, joka kaikkialla koetti nuuskia virheitä, olisi voinut löytää sellaista, jonka vuoksi hän olisi saattanut ennustaa onnettomuutta.

Mutta Käthellä samoinkuin hänen miehelläänkin oli erikoisista tädeistä omat kokemuksensa — sen saattoi jo huomata tavasta, jolla kreivi otti vastaan pahaa ennustavan kirjeen.

No, toistaiseksihan saattoi vielä iloita elämästä; vielä ei sähkösanoma ollut saapunut, ja Käthe koetti karkoittaa peloittavan kummituksen — siksi sanoi hän sangen halveksivasti Kuki-tätiä — kaikellaisilla toimilla. Ensin hän kuljeskeli kaikissa huoneissa, nyökkäsi kiinalaiselle porsliiniukolle, heitteli turhanhuolellisesti kasattuja tyynyjä sinne tänne tai koetteli, kestikö salin kullatun tuolin hento selkänoja voimisteluharjoituksia.

Lopulta hän tuli keittiöön sopiakseen vanhan keittäjättären kanssa ruokalajeista tai oikeammin antaakseen oivallisen mamselli Schnörkelin kertoa, mitä tämä oli aikonut valmistaa päivälliseksi.

Mamselli Schnörkel oli juuri riidellyt teurastajan kanssa eikä tahtonut alistua kertomaan. Käthe oli sentähden kyllin viisas lähteäkseen pian keittiöstä, ja hän meni talliin hevosten luo. Mutta lähtiessään keittiöstä hän sieppasi pari porkkanaa ja sanoi:

»Nyt, Schnörkel, on meidän oltava varuillamme. Saamme vieraita.»

»Kuka nyt tulee?» murisi vanha palvelija, joka Käthen pienenä ollessa oli ollut hänen hoitajattarenaan.

»Emme tiedä! Se on yllätys», vastasi Käthe salaperäisesti.

Mutta muuten niin utelias Schnörkel ei tänään mennyt ansaan — ei ole ihmeellistä, jos tuleekin, riideltyään teurastajan kanssa, pahalle tuulelle. Käthe meni sentähden ilman muuta talliin ja oli puoli tuntia hevosten luona. Kun ne olivat saaneet tavallisen porkkana- ja sokeripala-annoksensa, meni hän jälleen sisälle ja heittäytyi sanomalehti kädessään miehensä nahkasohvalle.