KIINAN KEISARINNA.

Seuraava juhlapäivä kului sopusointuisesti ja rauhallisesti. Ennenkuin kutsuvieraat saapuivat, sai Käthe samasta kaupungista paksun kirjeen, jonka hän sanoi olevan laskun. Hän pisti sen taskuunsa ja lähti pian ilman tekosyytä huoneesta.

Hän lukitsikin itsensä huoneeseensa tutkiakseen rauhassa tätä »laskua», jonka loppusumma näytti iloisesti yllättävän häntä, sillä kun hän jälleen ilmestyi muiden seuraan, niin hän loisti ilosta ja leikillisyydestä. Hänen iloinen mielensä levitti loistoa koko juhlaan. Tiedettiin vanhastaan, että Kirchwaldien luona oli aina hauskaa, mutta tämä juhla voitti kaikki edelliset ja vieraat lähtivät vasta hyvin myöhään.

Seuraavana aamuna herra von Diestelcamp ja kreivi Kirchwald lähtivät, ja vähän myöhemmin Käthe istuutui vain isänsä ja Kuki-tädin kanssa aamiaispöytään. Wendenburgit ja Tiefenthalit olivat varanneet aamutunnit museossa käyntiin ja keskipäivällä he aikoivat noutaa toiset kaupungin merkillisyyksiä katsomaan. Sen jälkeen he menisivät päivälliselle erään yhteisen tuttavan luo. Kun Kuki-täti ei tuntenut tätä perhettä, niin hän piti arvolleen sopimattomana »seurata mukana laahustimena», ja Käthe piti itsestään selvänä, että hän ei hylkäisi kunnioitettua tätiään.

Kun hän nyt istui isänsä ja Kuki-tädin kanssa aamiaispöydässä, toi palvelija uusimman paikallislehden. Käthe kiiruhti hänen luokseen, otti sanomalehden ja meni pienen, syrjässä olevan pöydän luo. Kumpikaan hänen vieraistaan ei huomannut, että hän työnsi sanomalehden suuren kirjan alle ja otti esille toisen, jonka hän vei aamiaispöydän luo.

»Tässä on sinulle tuorein lehti, isä», sanoi hän ojentaen lehden kreivi Hellbergille. »Kuulkaamme, onko suuressa maailmassa tapahtunut mitään uutta.»

Kreivi Hellberg asetti silmälasit nenälleen, ja koska hän oli tunnollinen sanomalehdenlukija, niin hän tarkasti ensin, oliko päivämäärä oikea, ja alkoi sitten ääneen lukea pääkirjoitusta.

Mutta Käthe nosti torjuen kätensä.

»Jumalan tähden, isä, säästä meitä tohtori Müllerin valtiollisesta viisaudesta», huusi hän nauraen. »Hän on ystäväni ja suunnattoman hauska ihminen, mutta kun hän kirjoittaa pääkirjoituksia, niin hän on kauhea. Ole hyvä ja lue paikallisuutiset ja viimeiset tiedot.»

»Pääkirjoitus, rakas lapsi, on sanomalehden sivistävä, arvokas osa», sanoi Kuki-täti lempeästi nuhdellen.

»Ellei se vain olisi niin perin ikävä!» selitti Käthe varmana.

Kreivi Hellberg käänsi hymyillen ensi sivun.

»Ahaa, jotakin paksuilla kirjaimilla», huudahti hän. »Kuulkaahan: 'Ei liene yleisesti tunnettua, että Kiinan keisarinna, hyvin kaukonäköinen, sivistynyt ja uudistushaluinen nainen, on jo muutamia viikkoja salanimellä matkustanut Euroopassa tutkiakseen Euroopan sivistysvaltioiden hyväntekeväisyyslaitoksia, koska korkea rouva aikoo omassa valtakunnassaan perustaa samallaisia laitoksia. Hän kiinnittää huomiota etenkin löytölastenkoteihin, lastenseimiin ja sellaisiin ja niitä hän väsymättä tutkii — — —'».

»Oi, tuohan ei ole enää mielenkiintoista!» keskeytti Käthe vilkuillen Kuki-tätiin.

»Päinvastoin», selitti tämä päättäväisesti. »On erikoisen mielenkiintoista kuulla, miten meidän ihmisystävällinen työmme vaikuttaa sivistymättömiin maanosiinkin.»

»'Pariisista saamiemme tietojen mukaan'», jatkoi kreivi lukuaan, »kulkee keisarinna matkallaan Wieniin meidänkin kaupunkimme läpi ja — huhun mukaan — viipyy täällä lyhyen ajan. (Katso edelleen: Viimeiset tiedot!) Missä ovat sähkösanomat? Hm — seuraavalla sivulla. Ahaa, aivan oikein: 'Kiinan keisarinna saapui tänne yöllä salanimellä. Saamiemme tietojen mukaan on keisarinnalle ja hänen seurueelleen tilattu huoneet hotelli Kronprinzistä.'»

»Kernaasti minun puolestani!» sanoi Käthe haukotellen. »Eihän häntä kuitenkaan saa nähdä.»

»Oi», huokasi täti, »tulisipa hän Nordlandiin. Mutta onhan totta, että Nordland on vain pieni ruhtinaskunta, eikä keisarinna poikkea matkasuunnitelmistaan.»

»Niin, ajattelehan, että olisit saanut näyttää hänelle lastenkotiasi!» huudahti Käthe katsahtaen isäänsä, jonka pää nopeasti katosi sanomalehden taakse — hän oli nähtävästi saanut enemmän kuin kyllikseen Kuki-tädin lastenkodista.

»Se on todella vahinko», jatkoi Käthe valittaen. »Minkä kunnian saavuttaisitkaan, jos sinun laitoksesi — sillä sehän on kuitenkin sinun, koska sinä olet sen perustanut ja olet sen etupäässä — jos sinun laitoksesi olisi mallina kaukana Aasiassa. Ja ehkäpä 'Habakukinelaitoksen' nimellä!»

»Sepä olisi todella mielenkiintoista», lausui Kuki-täti luoden silmänsä alas. »Ei sentähden, että maineeni leviäisi muihin maanosiin — olkoon kaukana minusta, että toivoisin sellaista — mutta itse asian vuoksi.»

»Hm, pikku lasten hoito lienee Kiinassa suorastaan järkyttävää», vahvisti Käthe sen näköisenä, kuin hän joka päivä tutkisi Kiinan sivistyskantaa.

»Miten mielenkiintoista! Kuka on sanonut sen sinulle?» kysyi Kuki-täti vilkkaasti.

»Olen lukenut sen jostakin lehdestä», vastasi Käthe. »Orpolapsia heitetään ulos ja heidän annetaan suorastaan kuolla.»

»Järkyttävää!» huudahti Kuki-täti. »Meidän velvollisuutemme olisi vastustaa sellaista raakalaisuutta!»

»Niin olisikin!» sanoi Käthe tavattoman tarmokkaasti. »Mikä tehtävä sinulle, täti! Sinun pitäisi muodostaa komitea, joka koettaisi saada lastenkoteja perustetuksi Kiinaan. Sepä olisi jotakin!»

»Niin — en tiedä — asiaa on ajateltava tarkemmin», vastasi rouva von Diestelcamp miettiväisenä. »Mutta joka tapauksessa minua ilahuttaa nähdä sinun odottamatonta, vilkasta mielenkiintoasi, rakas sukulaiseni. Rehellisesti sanoakseni luulin, että et välittäisi tällaisista vakavista asioista.»

Käthe teki vain suuremmoisen kädenliikkeen ja jatkoi:

»Voi vain itkeä, kun ajattelee kiinalaislapsiraukkoja. Ajattelehan, täti, orporaukat heitetään kadulle, jotta ne paleltuisivat tai kuolisivat nälkään. Sinun pitää todella tehdä jotakin. Olisi tietysti ollut aivan mainiota, jos olisit saanut tavata keisarinnan ja esittää hänelle aatteesi ja suunnitelmasi, mutta —. Oh, mieleeni johtui jotakin, täti, jotakin — —.»

Käthe hypähti seisomaan loistavin silmin ja kietoi kätensä Kuki-tädin kaulaan.

»Minun täytyy suudella sinua!» huusi hän rajusti. »Tiedätkö, mitä mieleeni johtui? Arvaapa!»

»Mutta miten voisin — —.»

»Ei, ei, sehän on selvää», riemuitsi Käthe. »Järkevä ihminen ei voi keksiä sellaista. Huomasitko kohteliaisuuden, täti? No, kuulehan! Kun Kiinan keisarinna on täällä ja sinä myös, sattumalta tai Luojan sallimuksesta, niin asiahan on niin yksinkertainen, että se ei voi olla yksinkertaisempi! Sinä menet keisarinnan luo ja puhut hänen kanssaan ja esität hänelle kaiken — ja sillä hyvä!»

»Mutta rakas Käthe — —», änkytti Kuki-täti neuvottomana.

»Tässä ei ole mitään 'muttaa'!» sanoi Käthe tarmokkaasti. »Luonnollisesti tunnen hovitavat ja ymmärrän, että et aivan yksinkertaisesti voi antaa hovivahtimestarin ilmoittaa itseäsi keisarinnalle. Mutta sinä voit kirjoittaa hänelle. Sinä voit aivan lyhyesti pyytää, että pääsisit hänen puheilleen, ilmoittaa, kuka olet ja mitä teet — lastenkoteja j.n.e., ja niin käy kaikki muu itsestään. Ja muuten, keisarinnahan ei voi sanoa enempää kuin 'Ei'. Mehän olemme Euroopassa, ja täällähän ei hakata ihmiseltä päätä poikki tai leikata vatsaa halki, jos keisarinna sattuu olemaan pahalla tuulella. No, mitä sanot?»

Kuki-täti silitti tukkaansa vapisevin käsin.

»Lennokas ajatus, rakas sukulaiseni», sanoi hän epävarmasti. »Mutta olen kiitollinen hyvästä tarkoituksestasi — niin, olen todella. Ja miten kekseliäs oletkaan! No, mitä sanotte, rakas kreivi?»

Kreivi Hellberg katsahti sanomalehden yli ensin tyttäreensä ja sitten Kuki-tätiin.

»Niin, armollinen rouva, mitä minun pitäisi sanoa?» kysyi hän jokseenkin epäselvästi ja katosi jälleen sanomalehden taakse.

»Isä on aivan samaa mieltä kuin minä, tiedän sen varmaan», selitti Käthe rohkeasti.

»Minun täytyy joka tapauksessa ensin puhua puolisoni kanssa», väitti Kuki-täti.

»Tietysti, jos keisarinna on täällä niin kauan. Kukapa tietää, vaikka hän matkustaisi huomenna tiehensä», vastasi Käthe. »Jos olisin sinun sijassasi, niin kirjoittaisin heti. Ajattelehan — Kiinassa lastenkoti sinun mallilaitoksesi mukaan! Mitä sanonkaan, yksi lastenkoti? Ei, kaksi, kolme, koko tusina. Ja lapsiraukkojen ei tarvitsisi kuolla kadulla.»

Kuki-täti painoi miettiväisenä päänsä alas.

»Se tuuma olisi koettamisen arvoinen», arveli hän epäillen, »ja kuten aivan oikein huomautit, ei siitä voi johtua pahempaa kuin kielto. En pidä siitä, että minut hylätään, mutta hyvän asian tähden täytyy irtautua omista tunteistaan. Enhän kuitenkaan tiedä, mitä hyvä mieheni sanoisi tästä.»

»Oh, sedästä menen takuuseen», huudahti Käthe huolettomasti. »Hän tahtoo aina sitä, mitä sinäkin», lisäsi hän nopeasti. »Ja nyt, tao niin kauan kuin rauta on kuuma. Kirjoita heti, ennenkuin muut tulevat kotiin — saat ehkä vastauksen ennen päivällistä.»

»Oi, mutta minä en osaa Japanin kieltä — — —.»

»Mutta sinä osaat ranskaa ja englantia! No, tule nyt heti kirjoittamaan. Tässä on oikein ruhtinaallista paperia, jota Horst on hankkinut itselleen — —.»

Ja ennenkuin Kuki-täti tiesi, miten kaikki oli käynyt, oli Käthe nostanut hänet lempeän väkivaltaisesti tuolilta ja vienyt hänet kreivi Kirchwaldin työhuoneeseen. Kun Käthe palasi yksinään ruokasaliin, niin hänen isänsä istui vielä aamiaispöydässä.

»Mutta, Käthe, sanohan, mitä tämä merkitsee?» kysyi hän.

»Hän kirjoittaa», vastasi Käthe lyhyesti.

»Niin, mutta en ymmärrä intoasi.»

»No, näetkö, isä», vastasi Käthe tarjoten vielä teekupin. »Kuki-täti kuuluu ihmisiin, joille täytyy hankkia askartelua, jos tahtoo elää rauhassa. Miksi en käyttäisi hyväkseni tätä hänen heikkouttaan? Wendenburghan luulee, että itse Zarathustra on suositellut tätä keinoa.»

»Mutta jos vanha Diestelcamppa häpäisee itsensä auttamattomasti?»

»Se on hänen asiansa eikä koske muita.»

»Paitsi sinua, tyttäreni, sillä sinä saat kärsiä todennäköisesti epäonnistumisesta.»

»Samapa se. Riidelköön Kuki-täti vain; hän vain ammentaa vettä hanhen selkään.»

»No, tee niinkuin tahdot. Mutta älä puhu siitä muille, sillä se on todella liian mieletön päähänpisto.»

Ennenkuin Wendenburgit ja Tiefenthalit palasivat, oli Kuki-täti lopettanut kirjeen, ja Käthe lupasi viedä sen hotelliin.

Kun pikku Heinz oli uskottu miss Knickerbockerin huostaan, lähti pieni karavaani ulos katselemaan kaupungin nähtävyyksiä.