ARVOITUS SELVIÄÄ.

Kreivi Kirchwald palasi pukeutumishuoneeseen, jossa hän tapasi Käthen. Tämä istui vielä nojatuolissa aivan lamautuneena.

»Kas, nyt olemme vapautuneet tuosta veijarista!» sanoi kreivi katsoen kelloaan. »Setä ja täti voivat olla täällä millä hetkellä hyvänsä ja meidän kai pitäisi valmistautua iltakutsuja varten.»

»No mutta Käthe», jatkoi hän, »älähän näytä noin murtuneelta! Olet elämässäsi tehnyt niin paljon hyviä kepposia, että hyvin voi maksaa vähän epäonnistuneesta. Minun ymmärtääkseni olet antanut tuon lihavan veijarin rumine nimineen kääntää nämä kirjeet. En voi aavistaa, mistä olet saanut ne käsiisi, ellet vain ole tutkinut paperikoria. Sinä punastut! No niin, paperikorihan on avoin kaikille, jotka haluavat kalastaa.»

Käthe ähkyi.

»Oh, Kuki-täti lausui niin halpamaisia vihjauksia», valitteli hän.

»Kuki-täti! Oh, onko moista kuultu?» sanoi Kirchwald nyökäten. »Ja sentähden olet etsinyt ja löytänyt nämä vihreät paperilaput? Mutta, Käthe, eikö sinusta olisi ollut yksinkertaisinta kysyä minulta?»

Käthe tuli yhä punaisemmaksi ja loi silmänsä maahan.

»En tahtonut, koska yhden kirjeen loppuun oli kirjoitettu Anna», mutisi hän.

Kirchwald vihelsi.

»Ahaa, onko kummempaa kuultu!» sanoi hän hymyillen. »Tuo Anna näytti toteavan Kuki-tädin olevan oikeassa, ja sentähden käännyit tuon paksun variksenpelätin puoleen! Hyvä, nyt alan ymmärtää — vain eräs seikka on vielä hämärä. Miksi suljit tuon miehen kaappiin?»

»Koska hän ei mahtunut sohvan alle», sanoi Käthe lapsekkaasti, »ja sinähän et olisi saanut nähdä häntä — sehän on päivänselvää!»

»On luonnollisesti», myönsi Kirchwald. »Mutta kun kaikki on selvillä, niin katsokaamme, onko tuo kirjanoppinut kääntänyt 'Annan' kolme rakkauskirjettä oikein. Minulla on selitys muistiinpanokirjassani ja luen sen. Lue sinä samalla kirjeistä.»

Konemaisesti tarttui Käthe onnettomiin kirjeisiin ja aukaisi ne.

»Siis numero yksi!» alkoi Kirchwald. »'Henki, huomaatko mitään? Boob.'»

»'Henki, huomaatko mitään? Boob'», luki Käthe, pudotti kirjeen lattialle ja hänen kasvonsa pitenivät kauheasti.

»Numero kaksi! 'Tämä on toinen salakirjoitusjärjestelmämme. Boob'», luki Kirchwald.

»'Tämä on toinen salakirjoitusjärjestelmämme. Boob'», toisti Käthe.

»Numero kolme. 'Tässä on numero kolme. Illalla kello kahdeksan Wagnerin luo! Boob'», luki Kirchwald pistäen muistiinpanovihon taskuunsa.

»'Tässä on numero kolme. Illalla kello kahdeksan Wagnerin luo! Boob'», luki Käthe ja tunnusti rehellisesti: »Miten hölmö olenkaan ollut!»

»Kaikki hyvin — mies on ansainnut rahansa», vahvisti Kirchwald hienosti hymyillen. »Näetkö, Boob tahtoi opettaa minulle salakirjoitustaidon ja hän lähetti harjoitukseksi nämä vihreät kirjeet, jollaisia hän nykyään suosii. Niinkuin huomaat, on hänen nimensä 'Anna', 'Eqqe' ja 'Znnz' eri järjestelmissä. Kaikilla näillä kirjoitustavoilla on kuitenkin se vika, että ihmiset, jotka ymmärtävät salakirjoitusta, saavat niistä selon.»

»Mutta nyt soi ovikello», jatkoi hän, »Diestelcampit tulevat ja meidän täytyy pukeutua. Koska nyt nämä, vihreät kirjeet ovat, paitsi 120 markkaa, Kuki-tädin mustaa epäluuloa ja sinun sydämentykytystäsi, maksaneet jälkiruokamme, niin lienee parasta, että sinä pyydät keittäjätärtä valmistamaan korvaukseksi esimerkiksi munavanukasta. Vai mitä sinä tahdot?»

»Aivan samaa kuin sinä», sanoi Käthe hypähtäen seisomaan. »Mutta, Horst, saanhan ennen menoani antaa sinulle suudelman?»

Kirchwald levitti kätensä.

»Kaksi, Käthe», huudahti hän. »Toisin sanoen, lukumäärällä ei ole väliä tällaisissa tapauksissa.»

Käthe painoi hetkeksi hehkuvat kasvonsa miehensä rintaa vasten, ja tämä hiljainen syyllisyyden tunnustus oli suuremman arvoinen ja vaikutti enemmän kuin pitkät selitykset ja juhlalliset vakuutukset.

»Mutta», sanoi hän, kun hän jälleen vapautui miehensä syleilystä, »armollista tätiäsi, jonka toivon niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, en kärsi kauempaa.»

»En minäkään», vakuutti Kirchwald painokkaasti.

* * * * *

Vielä samana iltana kreivi Kirchwald keskusteli kamariherran kanssa ja seurauksena oli, että tämä oivallinen ja ymmärtäväinen herrasmies selitti vaimolleen, että Berliinin ilma oli epäterveellistä hänelle ja hänen alituiselle nuhalleen ja että hänen täytyi muutenkin, aikaisemmin kuin oli aikonut, palata Nordlandin hoviin.

Tämä valtioviisas juoni onnistui ja Diestelcampin pari matkusti pari päivää myöhemmin tiehensä. Kirchwald saattoi vieraansa asemalle ja ojensi Kuki-tädille ruusukimpun.

Kotiin tultuaan Kirchwald tapasi Käthen kirjoituspöydän äärestä. Hän odotti kärsivällisesti, kunnes Käthe pani pois kynän.

»Kirje Hellbergiinkö?» kysyi hän.

»Ei, vaan Kuki-tädille», kuului yllättävä vastaus.

»Mitä ihmettä? Tämäpä on suurta rakkautta», sanoi kreivi hymyillen. »Kuki-täti on ehtinyt vain muutaman penikulman päähän, ja sinun sydämesi käskee jo kirjoittamaan hänelle! Saanko lukea kirjeen?»

»Ole hyvä», vastasi Käthe ojentaen kirjeen hänelle.

Kirchwald luki ääneen:

Rakas täti! Olet koettanut ilkeällä tavalla saada tietää, kenen hovineidin miehesi aikoi naida. En sanonut sinulle nimeä, koska annoit minulle kaikenlaisia kunnianimiä, mutta olen sinulle velkaa sentähden, että epäilit Horstia vihreiden kirjeiden vuoksi, ja sen velan maksan nyt sinulle. Hovineiti oli Katharina Hellberg ja on nyt nöyrä sukulaisesi

Käthe Kirchwald.

Kreivi Kirchwald nauroi ääneen.

»Tahdot maksaa Kuki-tädille samalla mitalla», sanoi hän, »ja kosto on suloista, suloisempaa kuin taivaantorttu. Minä äänestän kuitenkin kirjeen lähettämistä vastaan, sillä vaikkakin siten vapaudut ainiaaksi Kuki-tädistä, niin Diestelcamp-raukka saa kokea tämän seuraukset ja hänen elämänsä tulee tästä lähtien helvetiksi. Ja hänhän ansaitsee kuitenkin myötätuntomme — eikö totta?»

»Aivan niin!» sanoi Käthe punastuen. »Voit repiä kirjeen palasiksi, mutta vakuutan sinulle, että jos täti palaa jälleen ja katkeroittaa elämäni, niin sanon hänelle mitä olen nyt kirjoittanut. Se on viimeinen valttini, sillä hätä ei lue lakia.»

Kirchwald heitti revityn kirjeen paperikoriin.

»Illalla juomme samppanjaa, Käthe!» huudahti hän tyytyväisenä. »Ja kun kerran olet kirjoitusvauhdissa, niin istuudu jälleen ja kutsu Boob luoksemme. 'Anna' ei tosin ole ansainnut, että juhlimme häntä, mutta kun kaikki otetaan lukuun, niin hän on sangen viaton.»

Käthe virnisteli.

»Kuulehan, Horst, et saa olla ilkeä», sanoi hän hieman loukkaantuneena. »'Anna' saa tulla toisen kerran. Tänä iltana juomme samppanjaa kahden kesken. Jos vielä vihjailet tuohon kauheaan juttuun, niin luulen, että olet vihainen minulle tuon tyhmän epäluulon tähden. Mutta annan sinulle kunniasanani, että tahdoin etupäässä näyttää Kuki-tädille, millainen vanha, alhainen käärme hän on, kun hän sekaantuu asioihin, jotka eivät koske häntä.»

»Käthe, tiedän sen yhtä hyvin kuin sinäkin. Tahdoin vain hieman kiusoitella sinua.»

»Luonnollisesti», vastasi Käthe leppyen äkkiä. Hän hypähti seisomaan ja kietoi kätensä miehensä kaulaan. »Kiusoittele vain, ja jos joskus suuttuisin, vaikkakaan en usko sitä, niin muistuta minulle vain 'Annaa'!»

»Olkoon menneeksi!» sanoi Kirchwald hymyillen.

Ja niin loppui Käthen ensimmäinen ja toivottavasti ainoa mustasukkaisuusnäytelmä, ja vaikkakaan se ei sopisi aiheeksi Ibsenille, niin ei Kätheä ole moitittava siitä.