Petroffin laskelmat osottautuivat oikeiksi. Syksyn kuluessa tuli hänestä Kukushkinin uskollinen ystävä, ja pian onnistui hänen päästä myöskin Lelian kotiin.

Hän oli nyt kolmannella luokalla ja Lelia viidennellä. Luokkaeroitus oli kuitenkin vain näennäinen, sillä tyttökoulussa laskettiin luokat "ylhäältä alaspäin", kuten kimnasisteilla oli tapana sanoa, joten siis Petroff ja Lelia olivat vastaavilla luokilla.

Arkipäivinä oli Petroffilla tapana käydä Kukushkinilta kyselemässä läksyjä, milloin venäjän, milloin saksan j.n.e., ja lauantai-iltapäivin saapui hän sinne aivan kuin kutsuttuna.

Leikittyään siellä kaksi kertaa "kuningasta" ja eräänä iltana "sokkoa" huomasi hän selvästi, että hänen rakkautensa Leliaan oli jo juurtunut syvälle ja ettei hän voinut elää hänettä. Siksipä päättikin hän mennä naimisiin hänen kanssaan. Pian loppuisi heidän molempain koulunkäynti, ja hän pääsisi rauhantuomariksi, kuten isänsäkin.

Mutta rakastiko Lelia häntä? Siitähän riippui kaikki. Sitä ei hän itse lainkaan epäillyt, sillä hän oli huomannut paljon siihen suuntaan viittaavaa.

Kun he esimerkiksi olivat kerran leikkineet "kuningasta", oli Lelia tahtonut päästä kuninkaaksi ja samalla tehnyt kaikkensa saadakseen Petroffin "prinssikseen". Tällöin oli hän tehnyt pienen petoksenkin, josta Petroff kuitenkin varoi puhumasta toisille. Hän oli nimittäin pöydän alla töykkinyt häntä toisella jalallaan. Kerran taas oli hän kysynyt häneltä: "Tuletteko tänne myöskin ensi lauantaina?" sekä lisännyt: "Jos te tulette, niin tulen myöskin minä". Ja myöskin oli hän samana iltana sanonut hänelle: "Petja, kyyhkyläiseni, tulkaa istumaan tähän näin!" Tämä oli tapahtunut teepöydässä, Petroffin istuessa toisella puolella pöytää kuin hän, mutta tyttö oli ehdottomasti tahtonut hänet rinnalleen.

Oli siis päivänselvää, että Lelia mielihyvin tulisi Petroffin puolisoksi.

Ensi aikoina hermostutti häntä se seikka, että Lelia suuteli Vasilia saapuessaan Kukushkineille tahi lähtiessään sieltä, mutta sittemmin lohdutteli hän itseään arvelulla, että serkukset kyllä voivat suudella toisiaan, mutta eivät voi mennä naimisiin toistensa kanssa.

Sitäpaitsi olivat kaikki epäilykset haihtuneet tuona muistettavana iltana, jolloin he olivat leikkineet Kukushkinin kotona "sokkoa". Lelia oli nimittäin silloin tahallaan pudottanut puserostaan pienen vaaleansinisen ruusukkeen, ja Petroff oli ottanut sen ylös lattialta ja piiloittanut taskuunsa.

Ruusuketta säilytti hän pienessä, sirossa paperirasiassa näyttämättä sitä kenellekään. Mutta itse otti hän joka aamu ennen kimnaasiin menoaan ruusukkeen rasiasta, painoi sen huulilleen ja sanoi hiljaa: "Rakas pikku ruusuke, pelasta minut tänään latinassa, saksassa" j.n.e. Ja hän oli varmasti vakuutettu siitä, että ruusuke "vaikutti", sillä kun hän eräänä aamuna vain kerran silmäili lävitse latinan kieliopin läksyn ja sitä sitten koulussa kyseltiin häneltä, selvisi hän niin hyvin, että sai vihkoonsa arvosanan "hyvin tyydyttävä". Niin, se oli ollut aivan ihmeellistä! Kouluun lähtiessään ei hän ollut muistanut mitään läksystä, mutta kun häneltä sitten kysyttiin, ajatteli hän vain hetkisen ruusuketta ja alkoi sitten ladella: "Nomineista, jotka omaavat päätteen — _is_, huomattakoon erikoisesti maskuliinit _generis, panis, piscis,−crinis, finis_ — — —"

"Hyvä! Hyvin käy!" koitti opettaja hillitä Petroffia, mutta hän jatkoi loppuun saakka, ja olisi varmaankin saanut arvosanan "kiitettävä", jollei hän vähän myöhemmin olisi hieman kompastellut substantivien taivutuksessa.