Oli tullut talvi. Joululoma läheni, ja sankarimme alkoivat jo unelmoida joulukutsuista. Petroffin mielestä olivat joulukutsut Trojtskij'en luona maailmanhistoriallisia tapahtumia, jotka anastivat kaiken hänen mielenkiintonsa, kaikki hänen mietteensä.

Lelia kutsui Petroffin jo samana päivänä, jolloin loma alkoi, ja tämä ryhtyi heti laajoihin valmistuksiin tuon merkitsevän tapahtuman varalta. Koskaan ennen ei hänen mieltänsä ollut vallannut niin suuri keksimisinto kuin nyt. Hakattua an hienoksi jauhoksi liitupalasen, jonka hän oli "siepannut" koulusta, alkoi hän iloisesti hyräillen kiilloittaa koulutakkinsa nappeja ja kalunoita. Sitten osti hän 20 kopekalla benziniä ja alkoi itse pestä valkoisia hansikkaitaan, jotka hän oli saanut edellisenä pääsiäisenä ja joissa oli jo sangen rumia tahroja. Ja äitinsä saattoi hän aivan epätoivoiseksi kärttämällä yht’mittaa uusia saappaita.

"Vanhatkin ovat vielä aivan hyvät ja eheät", koitti äiti väittää.

"Mitäs tämä sitten on", huomautti Petroff kohottaen toisen jalkansa ja osoittaen korkoa.

"Se ei tee mitään! Sinä olet vain kuluttanut kengänkannat läntälleen."

"Niin, mutta sinä et voi aavistaakaan, kuinka tämä kenkä hieroo jalkaani", sanoi Petroff vakuuttavasti.

Uudet saappaat saikin hän vihdoin ja viimein, sillä hän alkoi ontua ja kieltäytyi lopulta vetämästä jalkaansa vasemman jalan saapasta.

Saatuaan ulkopuolisen olemuksensa täysin kelvolliseen kuntoon pälkähti Petroffin päähän ajatus, että hänen pitäisi antaa Lelialle joku muisto. Hän valitsi runoalbumin ja uhrasi siihen kokonaisen ruplan, jonka hän oli säästänyt niistä kolmen kopekan lanteista, joita hän joka lauantai sai äidiltään aamiaisrahoikseen. Se oli komea albumi, jossa oli kultakirjaiset, punaiset sahvianikannet ja komean kukkavihkon kuva ensimäisellä lehdellä. Petroff valvoi puoliyöhön saakka koittaessaan saada kokoon omistusta, joka omakätisesti oli kirjoitettava lahjaan. Vihdoinkin oli se valmis. Kukkavihkon alle kirjoitti hän siroilla kirjaimilla:

"Se ero on sinulla Ja ruusulla kauniilla Että pakkanen ruususen surmaa, Mutta sinulle tuota ei turmaa.

Oppilas Nikolskajan kimnaasin III luokalla .

Pjotr Petroff."

Kaikki oli valmiina, ei mitään ollut enää huolehdittavana. Odotusaika tuntui hänestä sietämättömän pitkältä. Kutsuihin oli enää jälellä vain kaksi päivää, ja Petroff kuljeskeli huoneesta huoneeseen kiusaten ja ikävystyttäen talon kaikkia asukkaita ja riidellen pikku veljensä kanssa.

"Ryhdy nyt hommaamaan jotakin!" huusi hänen äitinsä, joka kadotti kokonaan kärsivällisyytensä. Mutta Petroff ei nykyisin voinut ajatella mitään muuta kuin kutsuja ja Leliaa. Hän avasi kirjan, luki pari riviä ja heitti sen sitten taas syrjään.

"Jospa menisin Kukushkineille?" arveli hän itsekseen. "Mutta se ei sovi, sillä kaikkialla on parhaillaan käymässä joulusiivous, ja Leliakin sanoi ennen joulua olevansa kiinni kaikellaisissa puuhissa, niin ettei hänellä ole aikaa edes kävelyillekään näinä päivinä. — Mutta voinhan minä mennä hetkiseksi ulos kävelemään."

Petroff veti yllensä päällystakin ja läksi päämäärättä kävelemään kaupungille, mutta joutui aivan kuin sattumalta kadulle, jonka varrella Lelia asui. Hän kulki talon ohitse, katsahti sivumennen pihaan ja jatkoi matkaansa. Saavuttuaan lähimpään kadunkulmaukseen kääntyi hän ympäri, kulki taas talon ohitse ja katsahti jälleen pihaan. Niin, aika kului hitaasti, sietämättömän hitaasti.

Vihdoin oli käsissä tuo kauan odotettu päivä. Kellon lyödessä seitsemän saapui Petroff Trojtskij'n eteiseen huolellisesti paperiin kääritty runoalbumi kädessään.

Upeasti koristettu kuusi seisoi keskellä suurta salia. Loistavat kynttilät muuttivat sen komean tähtipyramiidin muotoiseksi. Värillisiä lyhtyjä oli kätketty oksien alle. Kullatut ja hopeoidut pähkinät, tähdet, metalliset pikkukoristeet ja lasikuulat kiikkuivat langoissaan ja säteilivät kuin lumikiteet huurteisena kuutamoyönä. Tuon lumoavan tähtipyramiidin kätköön peittyi lukemattomia pikkuherkkuja ja makeispusseja. Kuusen ympäri kierteli aistikkaita värillisiä paperiköynnöksiä. Valo heijastui kirkkaaksi siloitettuun parkettipermantoon. Aivan kuusen latvassa paloi pieni punainen lyhty, joka näytti tuttavallisesti vilkuttelevan kuusta ympäröivälle joukolle.