Kevät on tullut!

Aurinko heloittaa ja paahtaa täydellä terällään. Kaduilla kiitää riemuisassa kilpajuoksussa pieniä jokia ja puroja. Katoilta ja akkunalaudoilta putoilee jääpuikkoja musertuen maahan sattuessaan tuhansiksi palasiksi. Taivas on kirkas, kuulakka ja hohtavan sininen; pienet pilvenhattarat leijailevat sillä kuin yksinäiset valko-joutsenet. Kaikkialta, maasta ja taivaasta, keksii katse suloa, riemua ja kauneutta.

Ihmiset ovat ystävällisiä, iloisia ja onnellisia. Kaikki odottavat jotakin, toivovat jotakin, aivan kuin olisivat hekin uuden kevään tullessa alkaneet elää uutta elämää, toisenmoista kuin tähän saakka eletty oli ollut.

Kimnasipuutarhan korkean orapihlaja-aidan vieressä pitävät varpuset sellaista melua, että vanha viiksikäs konstaapelikin, joka seisoo läheisimmässä kadunkulmassa, torkahtaa ja uneksii valmistettavasta tappelusta, johon hänen viran puolesta pitäisi sekaantua.

Katoilla ja kadun pälvipaikoissa kuhertelevat kyyhkys-herrat. Ne keikailevat, kohottelevat siipiään ja luovailevat kyyhkysneitosten ympärillä, lausuen näille kauniita, rakkautta ja onnea uhkuvia romanssejaan. Naakat ovat vallanneet synkän vankilatornin elämöiden siellä kuin riitaiset noidat.

Kaikki iloitsevat. Vanha vakainen koirakin, joka loikoo suurten kiviportaiden edessä, tuntee itsensä sangen tyytyväiseksi. Se raaputtelee toisella takajalallaan korvantaustaansa, oikoo ruumistaan, laskeutuu sitten selälleen, katsahtaa taivaan sini-kirkkauteen ja makaa sitten mielihyvin mukavassa asennossaan.

Mutta iloisimpia ja tyytyväisimpiä ovat epäilemättä koulupojat, realistit ja kimnasistit. Tänään on ollut viimeinen koulupäivä pääsiäisen edellä. Hitaasti ovat tunnit kuluneet, pojat eivät ole voineet istua hiljaa, tarkkaavaisina seurata opetusta ja tuntea minkäänlaista kunnioitusta opettajiaan kohtaan. Opettajatkaan eivät ole erikoisesti välittäneet opetuksesta, vaan sensijaan lörpötelleet kaikenmoista joutavaa oppilasten kanssa, ja vain näön vuoksi on silloin tällöin kuulunut katkera "shii!", kun poikain mielet lähenevän lupa-ajan hauskuuksia muistellessa ovat joutuneet niin kuohuksiin, että luokka on suuresti muistuttanut varpusia, jotka äskettäin täyttivät auringonpaisteessa tarkastelevan konstaapelin vanhan sydämen perättömillä tappelu-unelmilla.

Vihdoinkin kuluivat loppuun nuo ikävät tunnit, vihdoinkin pääsivät pojat vapaiksi! Vapauden ja riippumattomuuden tunne valtasi heidän mielensä, ja iloisesti ja reippaasti iskivät heidän kenkäinsä korot katukivitykseen, kun he meluisissa joukkioissa suuntasivat kulkunsa kotejansa kohti. Kahden viikon yhtäjaksoinen loma-aika oli lasten mielestä niin pitkä aika, että pääsiäisen jälkeinen maanantai tuntui heistä sangen kaukaiselta mahdollisuudelta. Tuohon maanantaihin mennessä ehtivät he toimia määräämättömästi, elää lukemattomia riemukkaita tapahtumia.