Advertisement
language: Finnish
ENSI ASTE
Koulupojan romaani
Kirj.
JEVGENI TSHIRIKOFF
Suomensi
O. H—a [Onni Hamara]
Kirjallisia pikkuhelmiä XXXIII.
Hämeenlinna, Arvi A. Karisto, 1910.
EWGENIJ NIKOLAJEWITSH TSHIRIKOFF
syntyi 1864 etelä-Venäjällä polveutuen eräästä simbiriskiläisestä aatelissuvusta. Ylioppilaaksi päästyään opiskeli hän Kasanin yliopistossa ensin juridikaa ja sitten luonnontiedettä, ottamatta kuitenkaan kumpaistakaan alaa erikoisalakseen. Kuitenkin täytyi hänen, luultavasti politisista syistä, lopettaa opintonsa.
Tämän jälkeen antautui hän sanomalehtialalle toimien kirjeenvaihtajana useissa aikakauslehdissä. Hän on kirjoitellut m.m. Ruskoje Bogatstwo'on, Nowoje Slowo'on Sisn'iin, Ruskaja Misl'iin y.m. Sisn'in toimitukseen liittyi hän myöhemmin vakinaisesti, mutta siirtyi mainitun lehden lakattua maaseutuosaston toimittajaksi Ruskaja Misl'iin. Hänen mainitussa lehdessä julkaisemansa "maakuntakuvat" herättivät ansaittua huomiota sattuvina ja nerokkaina Venäjän maalaiselämän kuvauksina.
Mutta ei ainoastaan sanomalehtimiehenä, vaan myöskin kirjailijana on T. tehnyt itsensä tunnetuksi. Varsinkin novellistina on hän ollut sangen tuottelias. Niiden joukossa ovat ansiokkaimpia kokoelmat "Invalidy" (Invalidit) ja "V otstavku" (jäähyväishetkellä). Kaikkiaan on hänen novellikokoelmiaan ilmestynyt 18 kpl. kustannusliike "Snanien" kustannuksella, jossa liikkeessä m.m. Maksim Gorjki on osakkaana ja joka on kustantanut Gorjkin, Andrejeffin, Kuprinin y.m. mestariteoksia. T. oli muutenkin sangen lähellä mainittuja kirjailijoita, kuuluen samaan kirjalliseen piiriin ja ollen läheinen ystävä heidän kanssaan. Nyt on tuo ystävyys kuitenkin laimennut, josta syystä hänen viimeiset tuotteensakin ovat ilmestyneet erään toisen kustannusliikkeen kustannuksella Moskovassa.
Se seikka, että T. nuorena ylioppilaana joutui politiseen ilmapiiriin ja nuorten, sivistyneiden, vapaamielisten ylioppilaiden, n. k. "nuorvenäläisten", seuraan, on antanut leiman koko hänen tuotannolleen. Hän liikkuu sangen mielellään politisilla aloilla ja kuvailee Venäjää juuri sellaisena kuin se esiintyy vapaamielisten, niin ylhäisten kuin alhaisten, sivistyneiden kuin sivistymättömien silmissä. Myöskin seuraa hän mielellään Marxin viittomaa yhteiskunnallista tietä.
Dramatisella alalla on T. tehnyt itsensä tunnetuksi etupäässä dramoillaan "Za slavon" (Kunniatta), "Druzja publiki" (Julkisuuden ystävät) ja "Jevrei" (juutalaisia), joka viimeksimainittu näytelmä on esitetty Suomessakin Maaseututeaatterissa. T:n huvinäytelmät ovat sen sijaan vähäpätöisempiä. Niitä ei voida verrata hänen dramoihinsa, jotka uudenaikaisen tyylinsä ja rikkaan vuoropuhelunsa suhteen usein kohoavat runoilutaidon huippuun. Aihe on niissä kyllä suppea ja käsittely lyhyttä, mutta vuoropuhelu sisältää syväaatteisia totuuksia ja osoittaa kirjailijan selväsanaiseksi ja vakavaksi työskentelijäksi. — Aivan viime aikoina on T. myöskin eräillä fantasia-näytelmillään saanut suurta suosiota venäläisen yleisön keskuudessa.
_Suomentaja_.
Ensi aste.
Advertisement