Kun Anni Lehtovaara, joka jo jonkin verran oli tervehtynyt, seuraavana aamuna astui kirjallisuuden tunnilleen, ammotti siellä täällä oppisalissa tyhjiä paikkoja. Ihmetellen hän kysyi, mitä tämä merkitsi. Silloin Eero Paljakka nousi selittämään:

— Me pahoittelemme kovasti tätä mielenosoitusta, emmekä sitä hyväksy.

Annille selvisi heti asianlaita. Hän näki Veikko Yösalon istuvan kalpeana ja katse maassa. Anni ei tiedustellut mitään, vaan antoi tuntinsa niin kuin tavallisesti. Mutta mielenosoitus koski häneen kipeästi.

Tunnin lopulla hän mainitsi, ettei sinä päivänä hoitaisi opetustaan.

Johtajalle hän ilmoitti, mitä oli tapahtunut ja että hän tilannetta punnitakseen ei katsonut toistaiseksi voivansa antaa opetusta.

Maisteri Ahokallio pani heti toimeen oppilaiden kuulustelun, josta kävi selville, kutka olivat mielenosoituksen alkuunpanijat.

Iltapäivällä hän pyysi koolle johtokunnan ja selosti tilanteen. Tohtori Ylimaa lausui ankaran arvostelun ja paheksumisensa mielenosoituksesta ja sanoi, että jos oppilaat juorupuheiden perustalla rupeavat mieltään osoittamaan ja lakkoilemaan, käy koulutyö mahdottomaksi. Opiston johtaja oli samaa mieltä. Mutta puheenjohtaja Pusa katsoi, että juoruihin oli syytäkin, ja että esimerkiksi hänen tyttärensä oli pitkät ajat ollut täynnä "siveellistä paheksumista", ja ettei tätä ikävää tapausta voinut laskea oppilaiden niskoille. Hän ehdotti, että johtaja, jos ei suorastaan nuhtelisi, niin vakavasti varoittaisi opettaja Lehtovaaraa enempää antamasta aihetta tällaisiin selkkauksiin.

Maisteri Ahokallio vakuutti havainneensa maisteri Lehtovaaran elämän nuhteettomaksi ja olevansa varma siitä, ettei hän ollut voinut hairahtua mihinkään sopimattomaan, saati säädyttömään tekoon; olihan suorastaan kansanopiston opettajien velvollisuus henkilökohtaisesti seurustella oppilaidensa kanssa ja heitä neuvoa, siten innostaakseen heitä ja tukeakseen heidän harrastustaan. Oli mahdotonta kieltää oppilaita käymästä opettajiensa luona. Ja mitä tuli neiti Lehtovaaran poissaoloon edellisenä yönä, oli Veikko Yösalo tarjoutunut kyyditsemään hänet Kivisaloon, missä neiti Lehtovaara oli valvonut koko yön sairaan isänsä vuoteen ääressä. Väärän ja ilkeämielisen värityksen oli antanut tälle retkelle Turo Ilves, opiston ikävin oppilas, sen huonoin aines.

Johtaja kieltäytyi jyrkästi antamasta Annille huomautusta, lisäten:

— Tunnen hänen itsetietoisen ja jäntevän luonteensa. Hän ei sietäisi muistutusta johtokunnan puolelta.

— Ne ovat ylpeää väkeä, niin isä kuin tytärkin, intti Simo Pusa. Ja siitä maanviljelysneuvoksesta voisi sanoa muutakin, kuinka esimerkiksi sen syntymäpäivillä viime kesänä väkijuomia vuoti tulvanaan.

Tohtori Ylimaa kiivastui:

— Panen jyrkän vastalauseen puheenjohtajan menettelyn johdosta sekoittaa tähän kysymykseen asioita, jotka eivät siihen kuulu.

— Jos johtaja kieltäytyy antamasta varoitusta tai tekemästä huomautusta, on minun velvollisuuteni johtokunnan puheenjohtajana se tehdä, huudahti Pusa.

Johtaja koetti hillitä Pusan virkaintoa palauttamalla hänen mieleensä, että neiti Lehtovaara oli Helokosken kansanopiston huomattavimpia perustajia ja että hän opistolle oli tehnyt melkoisen rahalahjoituksen.

— Ovat tässä muutkin olleet tätä laitosta aikaansaamassa ja varoillaan sitä tukeneet, kerskui Pusa.

Ja kokouksen päätyttyä hän läksi Helorinteen huvilaan.

Anni oli saanut tarkat tiedot oppilasten kokouksen kulusta Antti Kasurilta, joka tosin ei ollut läsnä siinä, mutta jolle Eero Paljakka oli kaiken kertonut.

Pusa astui sisään jäykkänä pitkässä takissaan ja yskäisi pari kertaa saadakseen aikaa sopivaan alkulauseeseen:

— En tule niin sanoakseni virallisesti, vaan tuttavana ja opiston parasta harrastavana neuvomaan neiti Lehtovaaraa, että vältätte vastedes tällaisia ikävyyksiä.

Anni Lehtovaara oikaisi ryhtinsä ja sanoi:

— Ikävyyksiä, joita tarkoitatte, en ole minä aiheuttanut, vaan ilkeämieliset juorupuheet ja harhaan johdetut oppilaat. Mistä te minua syytätte?

— Enhän esiinny syyttäjänä, enkä aio haastaa teitä oikeuteen, sillä eihän selviä todistuksia ole. Mutta puhuvathan siitä muutkin kuin oppilaat. Esimerkiksi neiti Agnes Pihlström kertoi eilen tohtorin nimipäivillä, että monet postinnoutajat asian jo tuntevat.

Annin mieleen muistui, ettei hän pitkiin aikoihin ollut käynyt postineitiä tervehtimässä, ja että tämä lavertelunhaluinen vanha neitonen arvatenkin katkeroituneena, virallisen postinjakelun ohella, oli levittänyt Annista tietoja pitäjälle. Pusa jatkoi:

— Sellainen vahingoittaa kansanopiston mainetta ja herättää pahennusta oppilaissa. Neuvon siis valtavasti teitä toiste välttämään kaikkea, mikä voisi antaa aihetta juoruihin.

Annissa kiehahti viha ja katkeruus, kun tuo pönäkkä mies siinä antoi hänelle nuhteitaan. Hänen silmänsä leimusivat ja hän huudahti:

— Herra Pusa, teidän ei totisesti toiste tarvitse minun tähteni olla huolissanne opiston puolesta.

Pusa lähti, mutisten, että hän vain oli täyttänyt velvollisuutensa.

Vielä samana iltana Anni ilmoitti maisteri Ahokalliolle aikovansa jättää erohakemuksensa ja pyysi virkavapautta siihen asti, kunnes se myönnettäisiin.

Johtaja koetti rauhoittaa Annia. Saattoihan kaikki vielä selvitä, kun malttoi odottaa, Pusan käynti ei ollut niin pahasti tarkoitettu, kuin miltä se saattoi tuntua, j.n.e.

Annin päätös oli järkähtämätön. Hän käytti sen illan kootakseen matkalaukkuun tarpeelliset vaatteet ja tavarat ja aikoi seuraavana aamuna varhain ensi junassa lähteä lähikaupunkiin, siellä tilannettaan harkitakseen. Täältä hänen täytyi päästä pois, pakoon ilkeiden ihmisten panetteluja.

Helka ja Antti Kasuri olivat näistä tapahtumista järkytettyjä.

Mutta Helka alistui välttämättömyyteen:

— Kyllä Anni neiti tietää, mitä tekee. Ja kyllä asiat aina jotenkin selviävät.

Kaikkein kipeimmin koski Anniin, ettei hän voinut tavata Veikko Yösaloa saadakseen hänen kanssaan puhua. Hän käsitti, ettei Veikko katsonut sopivaksi tulla hänen puheilleen. Mutta Annin oli tarve lähettää hänelle muutama sana ennen lähtöänsä:

"Herra Veikko Yösalo!

Olen kovin suruissani siitä, mikä on tapahtunut ja että yhteiset kirjalliset harrastukset, jotka minulle tuottivat niin paljon tyydytystä, näin ikävällä tavalla ovat keskeytyneet. Mutta vaikka minulla ei olekaan tästä lähin tilaisuutta säännöllisesti ohjata kirjallisuuden opintojanne, olen aina valmis antamaan Teille neuvoja, jos katsotte siitä olevan hyötyä. Kaihoten ja ilolla olen aina muistava sitä aikaa, jona sain ohjata Teidän, parhaan ja hartaimman oppilaani, lukuja. Tapaukset kansanopistolla ovat niin masentaneet mieleni, etten näinä ensi aikoina voi oleskella Helorinteessä, vaan lähden kaupunkiin kokoomaan ajatuksiani ja yksinäisyydessä miettimään tulevaa elämäntehtävääni. Se ala, jonka olin valinnut, on nyt minulta sulkeutunut.

Palvelijattareltani Helkalta voitte, jos haluatte, saada osoitteeni kaupungissa.

Lämpimästi tervehtien:

Anni Lehtovaara".

Anni käski Antti Kasurin seuraavana päivänä, muiden huomaamatta, antaa tämän kirjeen Veikko Yösalolle, ja oli varma siitä, että se tuli perille. Hän lähetti Antin asemalle tilaamaan majatalosta hevosen, joka seuraavana aamuna noutaisi hänet asemalle. Juna läksi kello 7. Anni tilasi hevosen kello kuudeksi. Hän tahtoi näin varhain lähteä liikkeelle, välttääkseen kansanopistolaisten huomion.

Opiston johtajalle hän niin ikään kirjoitti kirjeen, jossa pyysi tervehtimään ja kiittämään opettajatovereita ja viemään terveiset hänen uskollisille ja rakkaille oppilailleen.

Myöhemmin illalla saapui Annin äidiltä kirje, jossa hän ilmoitti, että isän pahin taudinkouristus oli ohi ja että vaara siis tällä kertaa oli vältetty. Isä lähetti sydämelliset terveiset ja kiitokset Annin huolenpidosta ja suuresta vaivannäöstä.

Vanhemmat eivät siis vielä olleet kuulleet Helokosken tapahtumista. Nämä olivat sinä päivänä siinä määrin vieneet Annin huomion, ettei hän ollut muistanut tiedustella isänsä terveydentilaa. Äidin kirje rauhoitti häntä ja syrjäytti viimeisen esteen hänen matkatuumaltaan.

Seuraavana aamuna majatalon hevonen saapui jo puolta tuntia määrähetkeä aikaisemmin, ja Anni hankkiutui lähtemään. Helka oli alakuloinen, ja Antti Kasuri, joka kantoi matkatavarat rekeen, oli ääneti ja syvästi suruissaan. Nalle koira, viisaampi eläin kuin mitä olisi luullut, huomasi matkahankkeista, että emäntä lähti pois, ja ulvoi surkeasti. Se tahtoi väkisin hypätä rekeen lähteäkseen mukaan, ja Antin täytyi käyttää pakkoa estääkseen sitä aiettaan toteuttamasta. Anni tukahdutti itkun kurkkuunsa ja lohdutti uskollisia palvelijoitaan sillä, että he pian saisivat häneltä tietoja lähikaupungista.

Kun reki oli jättänyt taakseen Helorinteen koivikon, aukeni oikealla aamukuutamossa välkkyvä avara pelto, jonka keskellä kohosi iso tuuhea pihlaja. Se oli täynnä punaisia marjoja ja näytti isolta veritäplältä keskellä puhdasta kinosaavikkoa. Vasemmalla levisi Yösalon järvi, kankean jääkuorensa peittämänä. Menneen kesän valoisat muistot palasivat Annin mieleen, ja hän ajatteli, kuinka kaikki nyt oli kylmää ja tyrehtynyttä, niin kuin hänen sydämensäkin. Ja hänen rakas elämäntehtävänsä, se oli katkennut. Ja sen suuren ja kauniin tunteen, joka vasta toisyönä oli hänelle täysin selvinnyt ja joka oli ottanut valtoihinsa koko hänen olemuksensa, olivat ihmiset vetäneet lokaan.

Hän nosti turkkinsa kauluksen ja kätki siihen kyyneleensä.

Puoli kahdeksan aikaan samana aamuna tulivat Anni Lehtovaaran oppilaat, paitsi mielenosoituksen toimeenpanijoita, kunniatervehdykselle hänen huvilansa eteen. Annin harjoittama sekakuoro esitti "Sua tervehdin".

Helka tuli sen loputtua esille ja kertoi, että neiti oli lähtenyt matkalle.

Allapäin oppilaat palasivat kansanopistolle. Suru ja masennus oli äkkiä laskeutunut pari päivää sitten tyytyväisyyttä ja työintoa uhkuneen Helokosken yli.

Edellisenä iltana oppilailla oli ollut uusi kokous. Oli täydelleen käynyt selville, että Turo Ilveksen häväistystoimenpiteen päätodistuskappale: Anni Lehtovaaran ja Veikko Yösalon "yöllinen retki" oli ollut vallan toisenlainen. Voitiinhan todistaa, että Anni oli ollut vanhempiensa luona ja Veikko kotonaan Yösalossa. Kokouksessa oli lausuttu se vakaumus, että surullisen selkkauksen pääaiheuttajat olivat Kerttu ja Turo Ilves.

Ja jälkimmäinen oli saanut useilta kuulla, etteivät he enää tahtoneet olla hänen opintotovereitaan. Toiset olivat suoraan sanoneet, että hänen oli pakko erota.

Uhmaillen hän oli isotellut:

— Enpä minä kaipaa tämän laitoksen turhia jaaritteluja. Kyllä minä henkeni elätän paremmin muualla.

Ja vielä samana iltana hän opiston johtajalle oli ilmoittanut päättäneensä jättää kansanopiston. Tämä päätös ei opiston johtajalle ollut epämieluinen.