Seuraavana aamuna puhalsi vinha tuuli. Anni totesi, että oli hyvä purjehdussää, mutta häntä huoletti, miten Ossi, tuo verraten tottumaton purjehtija, suoriutuisi matkallaan Yösaloon.

Aamiaisen jälkeen hän läksi Jaloon Metsään, minkä rantakalliolta tähysteli Helorinnettä kohti. Siellä, lähellä kotirantaa, Ossi luovaili ankarassa laitatuulessa, ja jännittyneenä Anni seurasi hänen purjealuksensa liikehtimistä. Väliin purjeet kallistuivat lähelle veden pintaa ja Anni pelkäsi veneen kaatuvan. Toiste se taas kohosi pystymmäksi. Ponnisteltuaan yli tunnin se pääsi Yösalon rantaan. Anni näki sen viipyvän siellä jonkin aikaa, todennäköisesti Veikko Yösaloa odottaen, sitten se lähti liikkeelle, ja tuntui nyt varmemmin kuin alkureitillä ponnistelevan eteenpäin. Veikko Yösalo piteli arvatenkin peräsintä.

Anni palasi karjatarhatuvalle sen verran ennen heidän tuloaan, että ehti keittää kahvia ja kattaa ulkopöydän.

Punoittavina ankarasta tuulesta ja ponnistuksistaan saapuivat Ossi ja Veikko karjatarhan tuvalle.

Veikko loi salaisen katseen ovenpieleen. Hän pelkäsi, että unhoittamansa ruokakori vielä oli siinä. Mutta hän ei kysynyt mitään, sillä hän katsoi sopimattomaksi nuoren herran läsnä ollessa puhua eilisiltaisesta käynnistään ja hajamielisyydestään.

Anni tajusi hänen hämminkinsä ja selitti:

— Ruokakorin toimitin määräpaikkaansa, niin kuin oli tarkoitus.

Veikko punastui lievästi ja sanoi puoliääneen:

— Kiitoksia vaivoista.

Ossi kertoi, että heidän vanhempansa halusivat iltapäivällä neuvotella Annin kanssa lähdöstä Petäjämaan hoviin vastavierailulle.

Molemmat nuoret miehet alkoivat koota Annin tavaroita.

Veikko selitti:

— Järven selällä käy kova tuuli. En silti luule olevan vaaraa, mutta jos neiti tahtoo välttää vesimatkan, noudan teidät Yösaloon hevosella Korpisaaren salmelta.

Anni vastusti:

— Minä en pelkää. Olettehan taitava purjehtija. Matkalla kiihtyi tuuli, yltyen myrskyksi. Aallot lennättivät vaahtoa pieneen purteen ja välistä roiskahti vettäkin sisään. Ossi hoiteli jalusnuoria, Veikon voimakas käsi piteli varmasti peräsintä. Rantasaaren ja Yösalon mantereen välillä oli aallokko vähän rauhallisempi, mutta aukenevalla selällä asetti myrsky pienen aluksen kovalle koetukselle.

Veikko oli järkähtämättömän tyyni, ja Anni ihaili hänen miehekästä pelottomuuttaan. Ossi oli jonkin verran levoton, etenkin sisarensa tähden, ja kysyi häneltä, eikö ohjattaisi takaisin Yösalon rantaan.

Mutta Anni sanoi:

— Minun tähteni ei tarvitse palata maihin.

Keskellä selkää vihuri roiskutti aallon harjalta runsaasti vettä veneeseen, jota se samalla arveluttavasti kallisti. Hetki näytti vaaralliselta. Mutta taitavalla peräsimen nykäyksellä sai Veikko veneen niin käännetyksi, että kaatuminen vältettiin. Anni vaaleni hieman ja viskasi äyskärillä ahkerasti vettä veneestä.

Kun he olivat saapuneet lähelle Vilkkunientä, katsoi Veikko varmimmaksi laskea sen suojassa rantaan, varsinkin kun Helorinteessä ei vielä ollut kunnollista laituria ja ranta oli matalanpuoleinen. Anni ja Ossi yhtyivät hänen mielipiteeseensä, ja ennen pitkää olivat he Vilkkuniemen turvissa saapuneet maihin.

Ei se suinkaan ollut vailla vaaraa eikä mielenliikutusta tuo retki. Mutta jännittävä ja ihana se samalla oli ollut Annin mielestä. Ja kuinka taitavaksi ja tarmokkaaksi mieheksi nuori Yösalon isäntä olikaan sillä retkellä osoittautunut.

Rantalaiturilla oli vanha Palage Ilves vaatteita huuhtomassa. Hänen poikansa Turo oli äitiänsä avustamassa vaatteiden kuljettamisessa ja istui tupakoiden käsikärryillä.

— Taisi jo olla hengenlähtö lähellä, murahti Palage.

— No ei sentään pahasti, vaikka ottikin kovalle, vastasi Veikko.

Kun Ossi ja Veikko olivat koonneet purjeet ja vetäneet veneen maihin ja kun purjehtijat alkoivat astua rantapolulle päin, virkahti Turo Veikolle:

— No sinua, Veikko, ei ole taas näkynyt pitkään aikaan. Milloin tuot meille Helenan, että Kerttu saisi ommella sille uuden hameen? Tyttö oli niin vanhanaikaisesti puettu, kun kävi kirkolla viime pyhänä.

— Eiköhän sille kelvanne vähemmän muodikkaat vaatteet, vastasi Veikko. Mutta voihan tuo käydä, kun joskus sopii.

Annin huvilan kohdalla Veikolla oli se tunne, että nyt valitettavasti seuraisi pitkähkö ero. Kivisalon perheen vierailu ylhäisten sukulaisten luona, Annin lähtö mukaan...

Hän hyvästeli Annia ja Ossia, ja läksi kirkonkylään toimittamaan moottorinsa korjattavaksi.