Oltiin jo marraskuun loppupuolella. Sisämaan talvi oli tullut aikaisin, jää peitti Yösalon järven. Helokosken kansanopisto oli alkanut toimintansa, avajaiset oli pidetty juhlallisin menoin ja puhein. Oppilaita oli kertynyt enemmän kuin niitä oli odotettu. Johtokunnan puheenjohtaja, kauppias Simo Pusa, oli tilaisuudessa mahtipontisen itsetietoisesti esiintynyt puhujana, ja oli kosketellut niitä uhrauksia, joita oli tehty opiston pystyyn saamiseksi ja joihin hänkin "voimiensa mukaan" oli ottanut osaa.

Anni Lehtovaaraan hän oli suhtautunut kylmäkiskoisesti. Hän ei ollut unhoittanut, että hänet oli jätetty kutsumatta maanviljelysneuvos Skogbergin perhejuhlaan. Tyytymättömyyttään hän myös ilmaisi siitä, että maanviljelysneuvos ei ollut kunnioittanut avajaisia läsnäolollaan.

— Mutta eiväthän suurtilalliset yleensä harrasta tällaisia kansansivistämistoimenpiteitä, hän oli ohimennen johtajalle lausunut.

Opiston johtaja, maisteri Ahokallio, ja hänen vaimonsa olivat vaatimatonta, tehtäväänsä hartaasti antautunutta väkeä ja Annin parhaita seurustelutovereita. He eivät häirinneet tiheillä käynneillään, huomattuaan, että Anni oli yksinäisyyteen kallistuva ja lisäksi aina uutterassa työssä.

Syksyllä, ennen opistotyön alkamista, olivat useat Annin puutarhakurssilaisista olleet kokoamassa vihannestarhan tuotteita. Kun he, lukuun ottamatta Kerttu Ilvestä, aikoivat kansanopiston oppilaiksi, oli heidän vaivannäkönsä saava palkkansa, sillä Anni lahjoitti enimmän osan korjatuista kasvistuotteista kansanopiston taloustarpeisiin.

Anni näki silloin ilokseen jälleen lemmikkinsä puutarhakursseilta, Eero Paljakan, Aune Riutan, Aapo Kokon ja Veikko Yösalon. Nämä olivat nyt hänen parhaat oppilaansa kansanopistossa, kaikkein hartaimmat, kaikkein ahkerimmat. Mikä ilo heitä opastaa, mikä tyydytys heitä ylimääräisesti neuvoa, antaa heille lähteitä ainekirjoitusta varten.

Se ihme oli tapahtunut, että Antti Kasurikin oli tullut kansanopiston oppilaaksi — ihme hänen omasta mielestään. Ja vaikka hän oli hiukan hidasajatuksinen, oli hän sitä tarkkaavampi ja uutterampi ja pysytteli muiden mukana. Hän oli edelleen Annin palveluksessa, ehtien suorittaa iltaisin ja väliaikoina verraten vähäiset työt: puunhakkauksen, veden kuljetuksen, huoneiden lämmityksen.

Lauluopetusta Anni antoi omassa isossa salissaan. Sinne kokoontuivat myös yhtenä iltana viikossa ne hänen oppilaistaan, joille hän vapaaehtoisesti, ulkopuolella ohjelman, antoi opetusta yleisessä kirjallisuudenhistoriassa. Hänen tarkoituksensa oli Suomen kirjallisuuden historian lisäksi esittää helppotajuisessa muodossa ja suurin piirtein maailmankirjallisuuden merkkihenkilöitä. Tämä tapahtui siten, että hän loi katsauksen heidän elämäänsä ja tuotantoonsa, minkä jälkeen keskusteli siitä kuulijoidensa kanssa, houkutellen esille heidän arvosteluaan. Myöskin eräitä kirjallisia merkkisuuntia hän selosti. Voidakseen selvittää olennaisen puolen Danten suuresta runoelmasta hän puhui trubaduurirunoudesta. Olihan sillä ylenmääräisellä ihailulla, jonka Dante omisti Beatricelle, juurensa trubaduurien naispalvonnassa.

Melko runsaasti oli liittynyt osanottajia Anni Lehtovaaran "kirjallisuuspiiriin". Nuo illat muodostivat virkistävän vastakohdan vakinaisille lukuaineille. Oli hauskaa kokoontua Helorinteen huvilaan, missä mielenkiintoiseen ja kehittävään keskusteluun yhtyi vieraanvarainen kestitys.

Eräänä tällaisena iltana Anni Lehtovaara oli selostanut trubaduurien naispalvontaa. Hän oli muun muassa huomauttanut, että tuollainen runoilija esiintyy ihailunsa esineen nöyränä palvelijana, jopa orjanakin, vaikeroivana ja hellyyttä rukoilevana. Ihailtu nainen taas usein ylpeänä ja ylenkatseellisena. Mutta, että runoilijain ihailu ei ollut pelkkää korupuhetta ja mairittelua, osoittaa se heidän vakuutuksensa, että rakkaus ja ihailu innostavat pyrkimään jaloihin tekoihin ja kunnostautumaan.

Annin lyhyestä selostuksesta sukeutui keskustelu, joka osoitti, että aine kiinnosti kuulijoita.

Järjestyksen vuoksi käytettiin puheenvuoroja, Anni Lehtovaara puheenjohtajana.

Aluksi olivat piirin jäsenet ujoja. Ei kukaan rohjennut ensimmäisenä pyytää puheenvuoroa.

Kun ei keskustelu näyttänyt pääsevän alkuun, rohkaisi Antti Kasuri mielensä ja katkaisi hiljaisuuden: — Minun järkeni sanoo, ettei voi ihailla ylpeätä ja ylenkatseellista.

Saatuaan tämän sanotuksi Antti ihmetteli rohkeuttaan. Ja muut katsoivat kummastellen tuohon hiljaiseen nuorukaiseen.

Jää oli murrettu. Muutkin pyysivät puheenvuoroja.

Aune Riutta lausui mielipiteensä:

— Ehkä tuo ylpeys oli vain näennäistä. Ehkä nainen tahtoi koetella ihailijaansa, oliko hänen aikeensa täyttä totta...

— Puheenjohtaja, sanoi Eero Paljakka. Kyllä minun mielestäni on turhaa niin kovasti mairitella ja ruusata naista. Se voi siitä tulla itserakkaaksi ja liian vaativaiseksi. Ja onhan miehelläkin arvonsa, niin ettei sen tarvitse orjaksi alentua, jos muuten on reilu mies ja aikomuksensa ovat vakavat.

Lopetettuaan lausuntonsa Eero Paljakka naurahti iloisesti, niin kuin hänen oli tapana.

Veikko Yösalo oli koko ajan istunut miettiväisenä. Hän tunsi itsensä aina ujoksi, kun hänen piti esiintyä, ja hänen äänensä värähteli lievästi kun hän puheenvuoron saatuaan alkoi:

— Saattaa olla, että nuo vanhanajan runoilijat hiukan liioittelivat. Näkeehän liioittelua vielä meidän päivinämmekin runoissa ja romaaneissa. Mutta tuossa trubaduurien naisihailussa on paljon kaunista ja tottakin. Ihaileminen herättää halun kunnostautua ja tulla eteväksi. Ja kun oikein ihailee toista olentoa, asettaa sen kaikkia muita korkeammalle...

Hän säikähti, että oli näin tullut julkilausuneeksi mitä syvimmällä sisässään tunsi, ja pyyhkäisi nenäliinalla kasvojaan, peittääkseen ujostuksensa.

Turo Ilves istui takimmaisten joukossa Hellin Pusan, johtokunnan puheenjohtajan tyttären vieressä, jolle hän Veikko Yösalon lopetettua merkitsevästi iski silmää.

Nämä keskustelut olivat hänestä sitä paitsi jotenkin joutavia. Eihän hän yleensä ollut opistossa harrastuksesta, vaan saadakseen yli talven helpon toimeentulon, niin kuin aikaisemmin avomielisesti oli tunnustanut.

Tämä kirjallisuuspiirin ilta päättyi tavanmukaiseen laulukuoron harjoitukseen.