Sydämenikö sykintä vai elämäinkö hengitys saa korvissani kaikumaan tämän liikkeelle lähtenyttä junaa muistuttavan jyrinän, kun se kärsivällisesti ja varmasti, tasaisin nykäyksin, kulkee yli sen ajan, joka vielä minut erottaa Nicolasista, ikäänkuin samoisi rajattoman maan halki?

Elämäni sykkii sykkimistään kuivassa ja hitaassa ajassa. Jokainen elämäni sykintä on kuin rattaan huohottava ja raskas pyörähdys, joka lähentää minua Nicolasiin.

Pascalin vaivaiset pienet sanat kuolevat kauas taakseni... tämän raihnaisen sanat, jotka hetkisen olivat soineet omaantuntooni saakka.

Elämäni pauhu paisuu, täyttää korvani metelillä, peittää lasteni melun, sen peloittavan melun, jonka nostaa vieressäni leikkivien lasteni viattomuus.