Ennen maailma oli ihan täynnä olentoja, ja uusia viehättäviä asioita, huvituksia ja velvollisuuksia, jotka olivat huvituksia hauskempia.

Pienokaiseni olivat elämäni solmukohta.

Jumala ulottui koko olemukseeni suojelevana ja siunaavana voimana; Jumala antaa suunnan kaikelle toiminnalle...

* * * * *

Talossa on lämmintä, liiaksi kuumennettujen lämpöjohtojen rasittavaa ja kuivaa kuumuutta; ulkona on katujen tahmea ja harmaa kylmyys...

Maxime astuu alas marmoriportaita; hänen silkkihattuunsa osuu valosta juovia; hän pysähtyy mietteissään, sytyttää sikaarinsa ja vetää siitä hitaita sauhuja; nojautuen kaiteeseen hän kutsuu minua bassoäänellään, hattu niskassa; saavun heti, koneellisesti ja kumartuneena, kyynärpäät porrastasanteen käsipuulla. Kuuntelen, kuinka hän luettelee, sormillaan laskien päiväkauteni ostokset ja pikku velvollisuudet ja lisäksi tuttavat, joita minun pitää käydä tervehtimässä. Ne ovat vieraita ihmisiä, joista ennen pidin paljon.

* * * * *

Ylhäältä kuuluu korvia särkevä lasten hilpeys...

* * * * *

Ympärilläni ei ole kuolevaisia eikä elämää. Siellä on vain katuja ja kiveyksiä; kaupungin taivaskin on harmaa kuin lieju. Kaikki tuoksuu tiililtä ja tomulta. Kaikella on pestyn ja muureihin ja kipsiin sekaantuneen freskomaalauksen epämääräinen väri. Elämä ympäröi minua liikkumattomalla ja haalistuneella freskomaalauksella.

Tämä minun oma kotini on muuttunut minulle vieraaksi kuin julkinen muistomerkki; minusta tuntuu siltä, että sen karmosiininpunaisilla matoilla varustetussa eteisessä kulkee jono hopeakalunaisia vahtimestareita.

Suuri henkilökunta on nyt ohjattavana, pöydässä tulee istua ensimmäisellä paikalla, lapsia on valvottava ja kasvatettava. Paljon on nyt vaivaloisia ja väsyttäviä puuhia...

Pitää puhua, kävellä, juoda, syödä, hymyillä ja olla auttavinaan lähimmäistänsä, sielu riutuneena, kasvot synkkinä ja tiukasti suljettuina. Ei missään tapauksessa saa rukoilla. Koneellisen rukouksen valheellisuus kalvaa liiaksi sielun seinämää.

Pitää liikkua silmissä väärä rauhallinen ilme; hampaat ovat puristautuneet salaisuuden ympärille; kädet puristavat tulisia kirjeitä hameenmiehustan suojassa...

* * * * *

Elää epätodellisen maailman lakkaamattomassa kangastuksessa, joka näyttää ainoalta todelliselta; tottua itsepäisesti tähän harha-aistimukseen; ahmia itseensä tappavaa viiniä; täyttää aivonsa juovuttavalla huumauksella, hourailla salaa, silmät kirkkaina ja rauhallisina, mielettömyys yhteenkiristettyjen hampaitten taakse kätkettynä... kädet kiellettyjen kirjeitten päälle puristettuina...

»Kyllä, ystäväni, kyllä olen toivonne ja elämänne, uusi onnenne ja perintönne! Kyllä, minä olen se nainen, jota olette odottanut ja joka on tullut.»