Kuitenkin, kun ajattelen lähtöä, herää jokin levoton tunne minussa, ja jotakin repeää äkkiä. Se menee varmasti ohitse. Lähdön sekava hetki vain saattaa mieleni hämmennyksiin...

Nyt jo pitää lähteä! Lähteä niin pian, kun kesäkään ei tahdo mennä pois...

Oi, tahtoisin yhden ainoan kerran vielä saada takaisin sieluuni Nicolasin sielun... voidakseni poistua tyydytettynä...

Nimitetäänkö tätä hedelmätöntä kiihtymystä, näitä sielun sopukoista nousevia täristyksiä ja tätä vitkallista kapinan tunnetta, joka kohoaa ja sammuu huulille, epätoivoksi?