Anni, joka kansanopistossa mahdollisesti esiintyvien tapaturmien varalta niin ikään oli suorittanut samariittikurssin, avusti sairaanhoitajatarta. Veikon sisar Helena oli tullut Yösalosta. Tohtori kävi usein haavaa tarkastamassa. Veikon voimakas ruumiinrakenne joudutti tervehtymistä.

Parin viikon kuluttua onnettomuustapauksesta Veikko jo oli niin virkeä, että toivoi ennen pitkää voivansa siirtyä Yösaloon.

Jouluaattona oli hänen sairasvuoteensa siirretty Annin työhuoneeseen. Hän saattoi ikkunasta nähdä Yösalon järven jään ja kotiniemensä. Pilkoittipa vähän puiden lomasta esille vanhan rakennuksen kattoa.

Saliin oli tuotu kuusi, jonka Anni oli aamupäivällä koristanut. Sairashuoneen ovi oli ollut suljettuna. Anni noudatti sitä tapaa, joka oli vallinnut hänen kodissaan: joulukuusi näytettiin vasta illalla, kun kynttilät sytytettiin.

Hämy alkoi laskeutua, satoi harvoja isoja lumihiutaleita.

Anni istui Veikon vuoteen ääressä. Molempien katseet uhosivat rakkautta, ja vaistomaisesti heidän huulensa löysivät toisensa.

He solmivat sinä hiljaisena hetkenä sydänten liiton elämän ajaksi.

Illalla ovi aukeni saliin. Joulukuusi säteili kymmenien kynttilöiden valossa. Veikon vuode oli vedetty lähelle ovea, niin että hän vapaasti saattoi katsoa saliin. Annin uskollisimmat kansanopisto-oppilaat, Aune Riutta, Eero Paljakka ja Aapo Kokko, olivat kutsutut vieraiksi. Helena Yösalo, Helka ja Antti Kasuri seisoivat joulukuusta ihailemassa. Nalle istui järkähtämättömän tyynenä ja syvämietteisenä joulukomeutta katsellen.

Anni lauloi pianolla säestäen jouluvirren, johon läsnäolijat yhtyivät.

Veikosta tuntui kuin olisi hän siirtynyt satumaailmaan, jota oli tavoitellut, mutta jota oli pitänyt saavuttamattomana.

Illemmalla Anni ilmaisi vierailleen kihlauksen. Heitä onniteltiin hartaasti.

Ulkoa kuului kulkusten kilinää. Hedwig-rouva ja Ossi saapuivat Kivisalosta kukkineen ja joululahjoineen. Näitä oli iso korillinen.

Kun äiti oli vetäytynyt ruokasaliin tyttärensä ja poikansa kanssa ja Annilta kuuli suuren uutisen, hän syleili tytärtään ja sanoi:

— Kyllä minä sinut hyvin ymmärrän. Olihan minullakin paljon taistelua, kun kihlauduin isäsi kanssa. Toivon, että sinäkin kestät taistelusi.

Ossi virkahti:

— Oli se hyvä, ettet mennyt kihloihin pankinjohtaja Björkin kanssa. Se mies ei minua koskaan miellyttänyt. Hän on nyt myös kihloissa. Ja oletpa sinä Anni muuten aika topakka tyttö, et piittaa ihmisten juoruista, etkä huomatusta asemasta.

Kun Veikko Yösalo oli täydelleen tervehtynyt, hän siirtyi Yösaloon. He olivat päättäneet, Anni ja hän, että tavanmukaisten kuulutusten jälkeen solmisivat avioliiton. Sen jälkeen he aikoivat lähteä pitkälle kiertomatkalle Eurooppaan, nähdä anglosaksilaisen maailman, johon Veikko Amerikassa jo oli jonkin verran tutustunut, käydä Parisissa ja Italiassa ja palata Saksan kautta kotimaahan.

Pari päivää ennen vihkiäisiä, joiden oli määrä tapahtua Helorinteessä, Anni sai isältään näin kuuluvan kirjeen:

"Käsität kaiketi, että minä jyrkästi paheksun aiottua avioliittoasi henkilön kanssa, joka, kuinka kunnioitettava ja kunnollinen lieneekin, ei ole sinun sivistystasollasi. Kun ensi haaveet ovat haihtuneet, tulee arkipäiväinen todellisuus, ja silloin varmasti kadut askeltasi. Mutta olet aina ollut itsepäinen, tahtonut käydä omia teitäsi. Siitä en sinua nytkään ole estänyt. Mutta vakaumukseni on, että tällä teollasi olet sanoutunut irti perheen ja suvun yhteydestä.

Gustaf Skogberg."

Isän kirje vaikutti Anniin musertavasti. Jaksaisiko hän kärsiä eron omaisistaan? Pakoittiko isä äidin ja veljen katkaisemaan välit Anniin? Se ajatus tuntui sietämättömältä. Mutta mahdotonta oli, että äiti, tuo hyväsydäminen ja ymmärtäväinen, hänet hylkäisi.

Koko sen päivän Anni oli ankaran ristiriidan raatelema.

Illan suussa hän tyyntyi. Hän tunsi sielussaan järkähtämätöntä varmuutta. Hän kirjoitti isälleen:

"Rakas isä,

En yritä muuttaa vakaumustanne. Pahoittelen vain, että avioliittoni tähden katsotte minut erotetuksi perheestä. Pidätte sulhaseni sivistystasoa tämän eron aiheuttajana. Minun vakaumukseni on, että sydämen sivistys ja luonteen avut korvaavat kirjatietoihin ja sovinnaisiin käyttäymistapoihin perustuvan sivistyksen. Ja jos se kerran tulee, tuollainen arkipäiväinen todellisuus, josta puhutte, on velvollisuuteni se kestää ja koettaa sitä nostattaa.

Päätöstäni en voi enkä tahdo peruuttaa. Mutta tunnustan nöyrästi, että syvästi kärsin siitä surusta, jonka askeleeni on vanhemmilleni aiheuttanut.

Anni".

Vihkiäiset tapahtuivat mitä yksinkertaisimmin menoin. Vain muutamia vieraita oli pyydetty tilaisuuteen. Kansanopiston kuoro lauloi.

Pastori Pajari, joka oli antanut Annille rippikouluopetusta, toimitti vihkimisen. Ja onniteltuaan nuorta paria hän lausui:

"Rakkaus kansaan vei Anni Lehtovaaran sen keskuuteen, sitä opettamaan, sitä henkisesti rikastuttamaan. Olosuhteet aiheuttivat, että hänen vaikutusaikansa tuli lyhyeksi. Mutta jo tälläkin ajalla hän ehti kylvää sivistyksen siemeniä, niittää paljon kiitollisuutta ja rakkautta. Hän solmi elämänliiton etevän ja sivistysrientoisen kansanmiehen kanssa. Hänellä oli rohkeutta katkoa piintyneiden ennakkoluulojen kahleet. Hän on avioliittonsa kautta astunut vielä likeisempään yhteyteen maalaiskansaan, ja henkilökohtaisella seurustelullaan, tiedoillaan ja sivistyksellään hän on levittävä valistusta laajalti, kaukaisille salomaille".

Kun kaikki oli järjestetty, päätti nuori pari lähteä ulkomaanmatkalleen. He muuttivat matkasuunnitelmiaan ja aikoivat kaikkein ensiksi rientää Italiaan, sen kukoistavaa kevättä ihailemaan.

Antti Kasuri, jonka oli määrä kurssien loppuun asti käydä kansanopistoa, jäi Helorinteen huvilaan asumaan ja sitä vartioimaan. Isäntäväen palattua ulkomailta kesäksi, häntä odotti pehtorin paikka Yösalossa. Helka siirtyi Yösaloon yhdessä vanhan Aaretti Yösalon kanssa talon hoitoa ohjaamaan. Veikko Yösalolla oli tulevaisuuden varalle suuret tuumat. Hän aikoi laajentaa maatalouttaan, perustaa meijerin ja vastaisuudessa kilpailla itse Kivisalon hovin kanssa, näyttääkseen, että hänkin johonkin pystyi. Ja kesällä hän aikoi Yösalon mäen ylimmälle huipulle rakennuttaa uuden kaksikerroksisen talon, johon hän vaimonsa kanssa muuttaisi asumaan.

Turo Ilves oli kadonnut seudulta, eikä hänestä nimismiehen ponnistuksista huolimatta oltu saatu mitään tietoa. Hänen sisarensa Kerttu oli kuullut huhuiltavan, että hänet vaadittaisiin parjaavien tietojen levittämisestä ja kunnianloukkauksesta edesvastuuseen, ja oli hänkin lähtenyt seudulta, painautuen lähikaupunkiin. Anni Yösalo oli kuullut, että vanha Palage Ilves yksinäisessä kylmässä mökissään kärsi kurjuutta. Tuntiessaan ylenmääräistä nuorta onneaan hän päätti lähteä Veikon kanssa tuota onnetonta vanhusta tervehtimään. He ottivat reen täyteen ruokatavaroita ja ajoivat jään poikki Vilkkuniemeen. Anni muisti selvästi keskellä jäätä, miten hän näillä paikkeilla viime kesänä myrskyssä oli ollut hengenvaarassa, ja kuinka Veikko pelottomuudellaan ja taidollaan oli välttänyt vaaran.

Perille saavuttuaan ja mökkiin astuttuaan he tapasivat Palagen vuoteessa makaavana. Vanhus säikähti luullen, että taas tultiin tiedustelemaan hänen rikollisen poikansa olinpaikkaa. Kun Palage tunsi Annin ja Veikon ja näki ruokatavarat ja kun hän Annilta oli saanut rahasumman, heltyi tämä jäykkä vanha ihminen, ja iso kyynelkarpalo vierähti hänen kuivettuneelle poskelleen.